Hasselbackan eli pähkinämäen perunat resepti

1 dl korppujauhoa
8 -12 perunaa (kiinteää lajiketta)
valkopippuria
voita tai muuta rasvaa paistovuokaan
50 g voita

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori perunat ja leikkaa ne 3 mm:n viipaleiksi, niin että ne jäävät kiinni pohjasta. Asettele perunat voideltuun uunivuokaan.
2. Sulata voi ja voitele sillä perunat, sirottele päälle suolaa ja pippuria ja viimeistele korppujauholla. Paista perunoita uunissa 45 minuuttia. Kokeile tikulla, että perunat ovat läpeensä kypsiä.
Hasselbackan eli pähkinämäen perunat resepti


1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori perunat ja leikkaa ne 3 mm:n viipaleiksi, niin että ne jäävät kiinni pohjasta. Asettele perunat voideltuun uunivuokaan.
2. Sulata voi ja voitele sillä perunat, sirottele päälle suolaa ja pippuria ja viimeistele korppujauholla. Paista perunoita uunissa [...]

Loading
Karitsanlihapata ja Hasselbackan perunat resepti


Kuori ja paloittele juurekset sopiviksi paloiksi. Leikkaa liha reiluiksi paloiksi ja paista kattilassa. Lisää kasvikset, tomaattipyree ja kuullota hyvin kattilassa. Lisää vettä niin, että ainekset peittyvät kokonaan. Lisää timjami. Anna liemen kiehua hetki. Hauduta kannella peitettynä 100-asteisessa uunissa, kunnes [...]

Hasselbackan perunat parmesaanilla resepti


Pese ja kuori perunat. Jos ne ovat kovin isoja, keitä niitä kymmenen minuuttia, jotta ne kypsyvät hieman sisältä. Leikkaa perunaan viillot: ota avuksi iso puulusikka, johon peruna menee tukevasti, mutta älä kuitenkaan käytä isoa kauhaa. Lusikan avulla on helppo leikata perunaan [...]

Juustogratinoidut Hasselbackan-perunat resepti


1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori perunat. Viipaloi ne 3 millin siivuiksi, niin että ne jäävät pohjasta kiinni. Yksi kikka on asettaa leikattava peruna puukauhaan ja viipaloida siinä.
2. Laita perunat uunivuokaan viillot ylöspäin. Voitele perunat sulatetulla voilla hyvin.
3. Paista [...]

Uuniperunat kahdella eri täytteellä resepti


Uuniperunat: Esilämmitä uuni 225 asteeseen. Valitse uuniperunoiksi suurikokoisia perunoita. Kaikkein parhaita ovat Rosamunda-perunat. Pese ja kuivaa perunat ja voitele ne oliiviöljyllä. Pistele perunat haarukalla tai perunatikulla, pane ne unipellille ja kypsennä 50-60 minuuttia koon mukaan. Tarkista kypsyys perunatikulla. Perunat saavat olla [...]

Jouluiset uuniperunat ja punajuuri-vuohenjuustotäytteiset uuniperunat resepti


Kypsennä perunat 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan koosta riippuen.
Valmista täytteet. Kuullota lanttu kuutiot voissa. Lisää hunaja sekä suola ja kuullota vielä noin kolme minuuttia. Mausta muskottipähkinällä ja lisää smetana. Hauduta kannen alla välillä sekoittaen, kunnes lantut ovat kypsiä.
Sekoita täyte [...]

Pihvi yrttivoin kera ja hasselbackanperunat resepti


1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa kuorittujen perunoiden yläpintaan viiltoja vieriviereen, jätä ne pohjasta kiinni. Laita perunat uunivuokaan, ripota suolaa ja penslaa öljyllä, johon olet sekoittanut soijaa. Paista uunissa 30-40 minuuttia.
2. Sekoita mausteet voihin, kääri folioon ja pane jääkaappiin.
3. [...]

Kanarialaiset perunat mojon kera resepti


1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Huuhdo perunat, mutta älä kuori. Laita perunat uunipellille ja kaada päälle öljyä ohuena norona. Pyörittele perunoita öljyssä ja ripottele päälle suola. Laita perunat uuniin ja anna niiden paistua kunnes ne ovat pehmeitä ja ryppyisiä, n. 25-30 [...]

Friteerattu ahven ja ranskanperunat resepti


1. Frityyritaikina: Sekoita keskenään vehnä- ja perunajauho kulhossa. Lisää jauhoihin olut vähitellen ja sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna uuni 100 asteeseen. Kuori perunat ja leikkaa suikaleiksi, huuhtele tarkoin kylmässä vedessä, jotta tärkkelys poistuu pinnalta. Kuivaa hyvin suikaleet puhtaalla pyyhkeellä.
2. [...]

Ranskanperunat resepti


1. Kuori ja suikaloi perunat ja pane ne kylmään veteen. Valuta perunat huolellisesti ennen friteerausta ja kuivaa ne talouspaperiin tai käsipyyhkeeseen.
2. Kuumenna öljy 175 asteeseen. Friteeraa perunat sopivissa erissä niin, että ne saavat hennon keltaisen värin. Nosta perunat öljystä ja [...]

Uunissa kypsennetty puna-ahven ja viipaleperunat resepti


1. Marinadi: Kuori ja silppua sipuli ja salottisipuli. Sekoita keskenään viini, sitruunamehu, sitruunapippuri, timjami, sipuli, suola ja pippuri. Pane kala uuninkestävään vuokaan ja lisää salottisipuli. Kaada päälle marinadi.
2. Perunat: Kuumenna uuni 275 asteeseen. Pese perunat puhtaiksi juuresharjalla ja leikkaa niistä [...]

Kevätkananpoikaa ja Hasselbackan perunoita resepti


1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kuori perunat ja viipaloi ne n. 3 mm:n siivuiksi, mutta älä leikkaa aivan pohjaan asti. Helpoimmin tämä käy, kun asetat perunan sopivankokoiseen puukauhaan, jonka reunat pysäyttävät veitsen, niin että perunan pohja pysyy ehjänä ja viipaleet toisissaan [...]

Eemeli Väyrysen lohikeitto resepti


Perunat lohkotaan ja pannaan kylmään veteen. Perunakattilaa pidetään kuumalla liedellä, kunnes se kiehahtaa. Tämän jälkeen kattila vetäistään sivuun. Sama toistetaan niin usein, että perunat ovat lähes kypsiä.
Tarkoituksena on, että perunat kypsyvät hitaasti ja että vesi haihtuu mahdollisimman tarkkaan.
Lisätään ruokakerma, [...]

Täytetyt uuniperunat resepti


1. Kuumenna uuni 175-200 asteeseen. Pese perunat hyvin. Kääri perunat alumiinifolioon tai pistele niihin reikiä haarukalla. Laita perunat uuniritilälle ja paista n. 1 tunti 200 asteessa tai 1 tunti ja 15 minuuttia 175 asteessa. Perunat ovat valmiita, kun ne tuntuvat pehmeiltä. [...]

Sapuskaa, harashoo! – Sienikeitto ja tattiperunat venäläiseen tapaan resepti


Esivalmistelut
Tehdään lihaliemi, johon tulee 1,5 kg naudanluita, pippuria, suolaa ja laakerinlehti. Lihaliemi kiehautetaan.
Laita 20 kpl perunoita kiehumaan (tulee tattiperunaruokaan).
Sienikeiton valmistus
Laita kattilaan 100 g voita. Kuori ja pilko yksi sipuli. Kuori ja pilko pieneksi 4 valkosipulinkynttä. Lisää sipulit [...]