Kanasalaatti leipäkrutongeilla resepti

1 dl jogurttia
leipäkrutonkeja
kurkku
minttua
suolaa
2 broilerin rintafileepihviä
2 ruukkua romaine-salaattia
valkopippuria
1 rkl oliiviöljyä
parmesaanilastuja

Paista broilerin rintafileepihvit keskilämmöllä kypsiksi. Käännä fileitä muutaman kerran paiston aikana. Mausta fileet suolalla kummaltakin puolelta aina ensimmäisen kääntämisen jälkeen.
Revi salaatti kulhoon. Siivuta kurkkuja sekoita salaattiin.
Sekoita jogurttiin 1 rkl oliiviöljyä. Hienonna minttu ja sekoita jogurttikastikkeeseen. Mausta kastike suolalla ja valkopippurilla. Kaada kastike kulhoon ja sekoita salaattiin ja kurkkuun.
Annostele salaatti lautasille. Siivuta kypsät broilerin rintafileepihvit ja levitä salaattipedille. Lisää salaattiin vielä leipäkuutioita ja parmesaanilastuja.
Aineista tulee kaksi pääruokasalaattia tai [...]
Kanasalaatti leipäkrutongeilla resepti


Paista broilerin rintafileepihvit keskilämmöllä kypsiksi. Käännä fileitä muutaman kerran paiston aikana. Mausta fileet suolalla kummaltakin puolelta aina ensimmäisen kääntämisen jälkeen.
Revi salaatti kulhoon. Siivuta kurkkuja sekoita salaattiin.
Sekoita jogurttiin 1 rkl oliiviöljyä. Hienonna minttu ja sekoita jogurttikastikkeeseen. Mausta kastike suolalla ja [...]

Loading
Parmankinkku-porkkanasalaatti resepti


1. Kastike: Sekoita oliiviöljy, viinietikka ja basilika.
2. Kuori porkkanat ja sipuli, leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi ja sekoita kastikkeeseen. Halkaise kirsikkatomaatit.
3. Jaa salaatinlehdet lautasille ja annostele päälle porkkanasalaatti. Kääri parmankinkkuviipaleet rullalle ja asettele salaatin päälle. Koristele minimaissilla ja kirsikkatomaateilla.
[...]

Kanasalaatti sinappikastikkeella resepti


1. Revi salaatti pienemmiksi paloiksi. Kuutioi omena ja päärynä, viipaloi sienet, raasta porkkana ja juuriselleri. Viipaloi kananrinta. Paahda saksanpähkinät kuivassa pannussa, rouhi ne karkeasti.
2. Asettele salaattiainekset kauniisti lautasille.
3. Sekoita kastike ja lusikoi salaatin päälle.

Hedelmäinen kanasalaatti resepti


1. Sekoita kastike, maista ja mausta lisää tarvittaessa.
2. Irrota broilerista lihat ja paloittele ne pienemmiksi.
3. Asettele tarjoiluvadille salaattia, suikaloitua selleriä, parsaa ja kokonaisia pieniä herkkusieniä. Lohko hedelmät ja asettele ne sekä kanapalat vadille. Tarjoile kastikkeen kanssa.
[...]

Lämmintä kanasalaattia ja porkkanajogurttikastiketta resepti


1. Kuori porkkana. Leikkaa toinen puoli viipaleiksi ja raasta toinen puoli. Sekoita raaste ja jogurtti. mausta suolalla ja pippurilla ja pane jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Halkaise tomaatit, poista niiden sisus ja leikkaa ne suikaleiksi. Huuhtele ja suikaloi salaatti.
2. Suikaloi broilerifileet. Kuumenna [...]

Kanasalaatti tuoreiden hedelmien kera resepti


1. Irrota broilerista lihat luista ja paloittele pienemmiksi paloiksi. Valuta maissi. Lohko hedelmät ohuiksi paloiksi. Huuhdo salaatti ja revi pienemmiksi paloiksi.
2. Asettele kanaa, maissia ja hedelmiä salaatin päälle.
3. Ravista viilistä, chilikastikkeesta, salaattimausteesta, suolasta ja pippurista kastike. Käytä pulloa. Kaada [...]

Jouluinen kanasalaatti resepti


1. Puhdista ja viipaloi kurkku, paprika, selleri ja herkkusienet.
2. Sekoita suola, pippuri ja viinietikka vinaigretteksi, vatkaa mukaan sinappi ja öljy. Kääntele mukaan vihannekset ja kanat.
3. Suikaloi pekoni hienoksi ja paista rapeaksi. Valuta talouspaperilla. Asettele salaatti tarjoiluvadille. Ripottele pekoni salaatin [...]

Chilinen kanasalaatti resepti


1. Suikaloi liha. Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Suikaloi sellerinvarret ja salaatit. Sekoita kaikki ainekset kulhossa.
2. Sekoita kastikeainekset ja mausta maistellen tabascolla tippa kerrallaan.
3. Lusikoi kastike salaatin päälle. Tarjoile mielellään hyvää leipää lisäksi.

Kanasalaatti pestokastikkeella resepti


Reseptin tarjoaa:
Pilko kana pieniksi paloiksi. Sekoita salaatinlehdet ja pestokastike keskenään.
Asettele salaatinlehdet kahdelle lautaselle ja asettele kananpalat ja aurinkokuivatut tomaatit niiden päälle. Ripottele oliivit ja kaprikset salaattiannoksen pinnalle ja tarjoile.

Lämmin kanasalaatti resepti


1. Huuhtele salaatinlehdet ja ravistele ne kuiviksi. Revi lehdet tarvittaessa pienemmiksi ja pane kulhoon.
2. Kastike: Sekoita suola, pippuri ja viinietikka. Vatkaa joukkoon sinappi, vesi ja öljy. Valuta puolet kastikkeesta salaatinlehtien päälle ja sekoita varovasti.
3. Mausta broilerinfileet suolalla ja pippurilla. [...]

Kanasalaatti grillatusta broilerista resepti


1. Irrota broilerista lihat ja paloittele.
2. Sekoita kastike, mausta. Sekoita kananlihat, vihannekset ja kastike suurella vadilla.
3. Tarjoile.

Kanasalaatti resepti


1. Kastike: Sekoita viinietikka, suola ja pippuri. Vatkaa mukaan öljy ja lisää tilli.
2. Paloittele broilerinlihat tasaisiksi paloiksi. Asettele pinaatti ja riisi tarjoiluvadin pohjalle. Halkaise ja viipaloi avokadot, pirskota viipaleille sitruunaa ja laita vadille, lisää kanat. Lohko tomaatit ja asettele päällimmäiseksi.

Lämmin porkkanasalaatti ja appelsiinivoi resepti


1. Kuori ja viipaloi porkkanat vinoiksi lanteiksi, noin sentin paksuisiksi. Pane ne kattilaan yhdessä appelsiinimehun kanssa ja keitä ne pehmeiksi. Nosta porkkanat liemestä ja jäähdytä.
2. Keitä appelsiinimehua kokoon niin kauan, että sitä on jäljellä 2 dl, kaada kulhoon ja jäähdytä. [...]

Kanasalaatti avokadolla resepti


1. Sekoita kastike, mausta.
2. Asettele kaikki ainekset vadille, kaada kastike päälle.

Caesarsalaatti broilerifileen kera resepti


1. Kastike: Hienonna kaprikset ja kuori valkosipulinkynsi. Sekoita munankeltuaiset, kaprikset ja sinappi tehosekoittimessa. Lisää öljy tilkka kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää parmesaanijuustoraaste ja purista joukkoon valkosipulinkynsi. Lisää sitruunamehu ja viinietikka. Lisää vettä niin, että koostumus on sopivan löysä. Mausta suolalla ja [...]