Keltainen silli resepti

2 tl fariinisokeria
1 iso keltasipuli , raastettuna
ruohosipulia
3 rkl etikkaa
3 liotettua sillifileetä
suolaa
2 rkl voita
1 tl sinappia
4 munankeltuaista

1. Paloittele sillit. Sekoita keltuaiset, etikka, sipuliraaste, voi, sinappi, suola ja sokeri kattilassa. Kuumenna miedoimmalla lämmöllä samalla voimakkaasti vatkaten kunnes kastike sakenee. Siitä tulee hieman rakeinen sipulin takia.
2. Anna jäähtyä, kääntele mukaan sillit ja mausta suolalla. Aseta vadille, koristele ruohosipulilla.
Sherry-silli ja inkivääri-omenasilli sekä sitruunaiset silakat resepti


Sherry-silli
Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Kiehauta sipulirenkaat, mausteet, etikka, sokeri ja vesi. Lisää joukkoon sherry. Leikkaa sillifileet pieniksi paloiksi. Kaada liemi päälle ja anna maustua seuraavaan päivään.
Inkivääri-omenasilli
Pilko sillit haarukkapaloiksi ja kuori omenat. Kuori ja kuutioi omena. Sekoita se raastetun [...]

Loading
Keltainen silli resepti


1. Paloittele sillit. Sekoita keltuaiset, etikka, sipuliraaste, voi, sinappi, suola ja sokeri kattilassa. Kuumenna miedoimmalla lämmöllä samalla voimakkaasti vatkaten kunnes kastike sakenee. Siitä tulee hieman rakeinen sipulin takia.
2. Anna jäähtyä, kääntele mukaan sillit ja mausta suolalla. Aseta vadille, koristele ruohosipulilla.

Keltainen sitruunasilli resepti


1. Huuhtele sillifileet lävikössä, valuta hyvin. Paloittele ne viistoiksi paloiksi ja laita kulhoon, ripottele päälle mustapippuria.
2. Pese sitruuna hyvin ja kuivaa se. Suikaloi sitruunankuori hienoksi. Paloittele myös purjo pieneksi. Purista sitruunamehu ja sekoita se sokerin ja veden kanssa. Aloita pienemmällä [...]

Talon oma matjessilli resepti


1. Perkaa sillit ja poista päät ja suolet. Laita sillit vuorokaudeksi seokseen, jossa on litra vettä ja desi vahvaa etikkaa. Valuta sillit tämän jälkeen.
2. Sekoita kaikki mausteet keskenään, paitsi laakerinlehtiä, ja hiero mausteet sillien pintaan. Lado sitten ruukkuun kerroksittain silliä [...]

Kolmen sortin silli resepti


1. Maustesilli: Kiehauta etikka, vesi, sokeri ja pippurit kattilassa, keitä sen aikaa, että sokeri sulaa. Jäähdytä liemi. Leikkaa sillifileet pienemmiksi paloiksi ja lado ne lasipurkkiin. Kaada kylmä liemi niiden päälle. Pane kylmään yön yli.
2. Ukkojen tahna: Kuori munat ja silppua [...]

Nopea lasimestarinsilli resepti


1. Punnitse sillifileet ennen säilömistä, niin tiedät, kuinka paljon voit syödä (100-150 g). Huuhtele fileet kylmässä vedessä ja valuta. Paloittele sillit, viipaloi piparjuuri, porkkana ja sipulit ohuesti ja lado sitten kaikki ainekset sekä mausteet kulhoon.
2. Sekoita vesi, etikka ja sokeri [...]

Suolattua silliä resepti


Poista edellisenä päivänä sillifileistä nahka ja poista fileissä mahdollisesti olevat ruodot. Suolaa kala kevyesti ja anna levätä pakastimessa vähintään 24 tuntia.
Ota kalafileet pakastimesta tarjoilupäivänä, viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi ja asettele viipaleet suurelle lautaselle. Valmista punasipuli ja fenkoli. Säästä fenkolin vihreä [...]

Punaviinimarinoitu silli resepti


1. Keitä etikka, sokeri ja vesi niin että sokeri liukenee. Lisää öljy, punaviini ja ketsuppi etikkaliemeen. Anna jäähtyä.
2. Hienonna sipuli. Lado lasipurkkiin kerroksittain silliä ja sipulia, kaada liemi päälle ja sulje purkki. Anna sillin maustua kylmässä 2-3 vuorokautta.
3. Leikkaa [...]

Gunillan maustesilli resepti


1. Keitä etikka, sokeri ja vesi ja anna liemen jäähtyä, pane sitten kylmään.
2. Leikkaa hyvin valutetut sillifileet pienemmiksi paloiksi. Kuori ja suikaloi sipulit. Kuori porkkana ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Kerrostele silliä, sipulia ja porkkanaa lasipurkkiin. Ripottele joukkoon pippurit ja [...]

Sitruunasilli resepti


1. Leikkaa silli palasiksi.
2. Sekoita vesi, sokeri, sitruunoiden mehu ja suikaloitu kuori sekä pippuri.
3. Kaada sillipalojoen päälle ja sekoita. Anna maustua 5-6 tuntia.
4. Sirottele purjo ja tilli sillin päälle.

Sitruunasilli resepti



Huuhtele sillifileet kylmän valuvan veden alla ja liota niitä sen jälkeen kylmässä vedessä muutaman tunnin ajan.
Kiehauta kaikki marinadin ainekset. Siirrä sivuun jäähtymään.
Viipaloi sitruuna ja punasipuli ohuiksi siivuiksi. Kuivaa sillifileet ja leikkaa n. 2 cm paloiksi. Aseta sillifileet kerroksittain [...]

Silliä jääpalalla, perunoita, tillivoita ja akvaviittiä resepti


Jäädytä jääpalat päivää ennen. Käytä jäädyttämiseen jääpalakaukaloa.
Huuhtele perunat ja lisää ne kattilaan, jossa on vettä. Lisää suola. Keitä perunoita 10 minuuttia. Ota kattila pois lämmöltä ja anna perunoiden imeä itseensä lämmintä vettä ruoan tarjoamiseen asti.
Ota silli suolavedestä ja aseta [...]

Nopea Silli resepti


Silliherkut tarjoillaan tyylikkäästi punasipulirengaspedillä.
Lado lasipurkkiin kerroksittain silli- ja porkkanaviipaleita, sipuli- ja purjorenkaita sekä hienonnettua tilliä.
Kaada jäähtynyt liemi ainesten päälle. Anna maustua vuorokausi jääkaapissa.

Skoonelainen sinappisilli resepti


1. Keitä etikka, sokeri ja vesi liemeksi, lisää maustepippurit ja laakerinlehti. Ota liedeltä ja anna jäähtyä. Jäähdytä kylmäksi.
2. Paloittele sillifileet pienemmiksi paloiksi ja laita ne lasipurkkiin. Kaada päälle kylmä liemi ja anna maustua vuorokausi.
3. Sinappikastike: Sekoita sinappi, viinietikka, sokeri, [...]

Sherrysilli resepti


1. Sekoita etikkaliemi etikasta, sokerista, vedestä, tomaattimehusta ja sherrystä. Sekoita kunnolla, jotta sokeri liukenee. Mausta maustepippureilla ja laakerinlehdellä.
2. Laita hyvin valutetut sillifileet liemeen. Anna maustua jääkaapissa vähintään 1 vuorokausi.
3. Paloittele sillit ja koristele hienonnetulla punasipulilla, porkkanalla ja rouhituilla maustepippureilla.