Matjessilli Continental resepti

2 rasiaa matjessillipaloja
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl konjakkia
ruohosipulisilppua
fariinisokeria
1 dl rypsiöljyä
pippuria
1 -2 rkl vaaleaa dijonsinappia
hillosipulia

1. Valuta sillipalat ja laita ne syvään kulhoon.
2. Sekoita marinadin ainekset ja kaada sillien päälle. Laita maustumaan jääkaappiin vähintään 3-4 tunniksi, mieluiten yli yön. Asettele tarjoiluvadille ja koristele hillosipuleilla sekä ruohosipulisilpulla.
Matjessilli Continental resepti


1. Valuta sillipalat ja laita ne syvään kulhoon.
2. Sekoita marinadin ainekset ja kaada sillien päälle. Laita maustumaan jääkaappiin vähintään 3-4 tunniksi, mieluiten yli yön. Asettele tarjoiluvadille ja koristele hillosipuleilla sekä ruohosipulisilpulla.

Loading
Hyydytetty matjessillitorttu resepti


1. Murusta leipä ja sekoita voisulan kanssa.
2. Painele leipä-voiseos irtopohjavuoan pohjalle.
3. Hienonna matjessilli ja punasipuli. Sekoita rahkan ja kermaviilin kera. Mausta silliliemellä matjessillipurkista sekä mustapippurilla, halutessasi tillillä.
4. Laita liivatelehdet likoamaan 5 minuutiksi. Älä purista niistä ylimääräistä vettä pois. [...]

Matjessillitorttu resepti


1. Jauha leipä ja voi koneella tai murenna leipä käsin ja sekoita voin kanssa. Levitä irtopohjavuoan pohjalle.
2. Pilko matjessilli pieneksi. Kuori ja silppua sipuli. Silppua myös persilja ja ruohosipuli. Sekoita kaikki silputut ainekset ja raejuusto, mausta.
3. Levitä seos leipämurupohjan [...]

Kesäinen matjessillisalaatti resepti


1. Silppua sipuli pieneksi ja leikkaa loput ainekset kuutioiksi.
2. Sekoita ainekset keskenään ja kääntele mukaan majoneesi. Maista suola ja llisää tarvittaessa sekä ripaus pippuria. Anna salaatin vetäytyä viileässä ennen tarjoilua.

Kokonaista matjessilliä resepti


1. Kuori ja silppua munat. Kuori ja viipaloi punasipuli ohuesti. Hienonna ruohosipuli. Asettele punasipulirenkaat neljän lautasen reunoille.
2. Sekoita munasilppu, ruohosipuli ja valkopippuri. Asettele seosta jokaisen lautasen keskelle. Asettele sillit munahakkeen päälle, koristele tillillä.
3. Sulata voi ja anna jokaisen ruokailijan [...]

Matjessilliä ja kuumaa voita resepti


1. Kuori ja hienonna punasipuli. Hienonna ruohosipuli ja tillinlatvat, varret jätät perunoiden keitinveteen. Valuta fileet hyvin ja aseta ne lautasille.
2. Ruskista voi kullanruskeaksi paistinpannussa keskilämmöllä, älä polta! Kaada kuuma voi fileille, koristele punasipulilla, ruohosipulilla ja tillillä. Tarjoile heti vastakeitettyjen uusien [...]

Kesälautanen matjessillillä resepti


1. Valuta sillit. Kuori ja viipaloi munat. Kuori ja paloittele punasipuli renkaiksi. Huuhdo ja viipaloi retiisit ohuesti. Kuori ja raasta piparjuuri hienoksi. Huuhtele salaatinlehdet.
2. Pohjusta tarjoiluvati salaatinlehdillä. Asettele niille sipuli, kananmuna, silli ja retiisi jokainen omana ryhmänään. Laita piparjuurta ja [...]

Matjessilliä ja munakokkelia resepti


1. Vatkaa munat ja maito.
2. Sulata voi paistinpannulla. Lisää munat ja sekoita kevyesti puulastalla, kunnes seos on hyytynyt kokkeliksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Pane munakokkelin päälle valutetut silliviipaleet, pari nokaretta kermaviiliä tai ranskankermaa sekä hienonnettua ruohosipulia tai ohueksi suikaloitua [...]

Talon oma matjessilli resepti


1. Perkaa sillit ja poista päät ja suolet. Laita sillit vuorokaudeksi seokseen, jossa on litra vettä ja desi vahvaa etikkaa. Valuta sillit tämän jälkeen.
2. Sekoita kaikki mausteet keskenään, paitsi laakerinlehtiä, ja hiero mausteet sillien pintaan. Lado sitten ruukkuun kerroksittain silliä [...]

Matjessilliä ja mätiä resepti


1. Aseta silli keräksi lautaselle, täytä se mädillä ja koristele puolella tillistä sekä punasipulilla.
2. Sekoita loput tillistä raejuuston kanssa, asettele lautaselle yhdessä keitetyn uuden perunan kera.

Sherry-silli ja inkivääri-omenasilli sekä sitruunaiset silakat resepti


Sherry-silli
Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Kiehauta sipulirenkaat, mausteet, etikka, sokeri ja vesi. Lisää joukkoon sherry. Leikkaa sillifileet pieniksi paloiksi. Kaada liemi päälle ja anna maustua seuraavaan päivään.
Inkivääri-omenasilli
Pilko sillit haarukkapaloiksi ja kuori omenat. Kuori ja kuutioi omena. Sekoita se raastetun [...]

Matjes saviastiassa resepti


1. Paloittele matjessilli pienemmiksi paloiksi. Asettele palat neljään pieneen annosvuokaan.
2. Hienonna ruohosipuli. Kuori ja hienonna kananmunat ja levitä muna- ja ruohosipulisilppu sillin päälle. Näin pitkälle voit valmistella ruoan etukäteen.
3. Sulata voi ja kaada se kuumaan ja kuplivana sillin päälle. [...]

Joulun sillejä resepti


Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Kiehauta sipulirenkaat, mausteet, etikka, sokeri ja vesi. Lisää sherry joukkoon. Leikkaa sillifileet pieniksi paloiksi. Kaada jäähtynyt liemi päälle ja anna maustua seuraavaan päivään.
Pilko sillit haarukkapaloiksi ja kuori omenat. Kuori ja kuutioi omena. Sekoita se raastetun inkiväärin, [...]

Silliä ja pähkinävoita resepti



Laita voi kattilaan ja kuumenna 5-10 minuuttia tai kunnes se on paahtunut ruskeaksi.
Voi palaa helposti joten ole hellan ääressä kunnes tulee valmista.
Asettele lautaselle ainekset kauniisti ja lusikoi voita päälle runsaasti. Koristele tillin oksilla.

Sillikaviaaria ja uusia perunoita resepti


(4 annosta)
Sekoita keskenään sillikuutiot, leipäraaste, sipuli, ruohosipuli, tilli, mustapippuri ja ranskankerma. Anna vetäytyä puolisen tuntia kylmässä.
Viipaloi perunat noin yhden sentin viipaleiksi. Aseta lusikallinen sillisalaattia peruna viipaleen päälle. Koristele mädillä, ruohosipulilla ja tillillä. Nauti huurteisen oluen kera alkuruokana tai iltapalana.