Merikrottia ja lohta sahramiriisin kera resepti

suolaa
ruohosipulia
250 g lohta fileenä
4 sitruunanlohkoa
2 rkl voita
1 /4 tl jauhettua valkopippuria
1 salottisipuli
sahramia (puoli pussillista)
2 ½ dl kalalientä
2 rkl vehnäjauhoja
4 annosta riisiä
12 scampia
250 g merikrottifileitä
2 ½ dl valkoviiniä

1. Kiehauta sahramilla maustettu vesi. Lisää riisi ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Valkoviinikastike Hienonna salottisipuli. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuli, älä ruskista. Nosta kattila levyltä ja sekoita joukkoon jauhot. Kuumenna viini ja lihaliemi toisessa kattilassa. Siirrä sipulikattila takaisin levylle. Lisää neste suurukseen pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla. Hauduta miedolla lämmöllä ilman kantta 10 minuuttia välillä sekoittaen. Siivilöi kastike.
3. Paloittele kala, mutta jätä scampit kokonaisiksi. [...]
Merikrottia ja lohta sahramiriisin kera resepti


1. Kiehauta sahramilla maustettu vesi. Lisää riisi ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Valkoviinikastike Hienonna salottisipuli. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuli, älä ruskista. Nosta kattila levyltä ja sekoita joukkoon jauhot. Kuumenna viini ja lihaliemi toisessa kattilassa. Siirrä sipulikattila takaisin levylle. [...]

Loading
Lohta tillikastikkeen ja pommes duchessien kera resepti


1. Paista lohiviipaleet voissa.
2. Kastike: Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja vatkaa mukaan jauhot. Laita kattila takaisin liedelle. Lisää liemi samalla vatkaten. Vatkaa kunnolla ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen muutama minuutti. Leikkaa tilli pieneksi. Vatkaa munankeltuainen kevyesti ja sekoita [...]

Kalavartaat katkarapujen ja sahramiriisin kera resepti


1. Pese sitruuna, leikkaa kuoresta osa suikaleina ja purista sitruunasta mehu. Tee oliiviöljystä, sitruunankuoren suikaleista ja sitruunamehusta marinadi. Leikkaa kala kolmen senttimetrin läpimittaisiksi kuutioiksi. Sulata ja kuivaa jättikatkaravut, jos otat ne pakastimesta. Pujota kalapalat ja ravut vartaaseen, palojen väliin hieman lehtipersiljaa. [...]

Savulohta uppomunien ja pinaatin kera resepti


1. Voissa kuullotettu pinaatti: Sulata pinaatti, purista ylimääräinen vesi pois ja hienonna kevyesti. Hienonna sipuli. Kuumenna voi ja kuullota pinaattia ja sipulia koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella raastettua muskottipähkinää.
2. Uppomunat: Kaada vettä matalaan, leveään kattilaan. Anna veden [...]

Grillattua pikagraavilohta sinappikastikkeen kera resepti


1. Pikagraavattu lohi: Sekoita keskenään sokeri, suola ja valkopippuri. Viipaloi lohi nahkoineen. Poista kaikki isot ruodot. Taputtele mausteseos kalan pintaan. Hienonna tilli ja taputtele myös se kalalle. Nosta lohi muovipussiin ja anna sen pikasuolaantua jääkaapissa. Jo noin tunnissa kalaan tulee hyvä [...]

Lohta ja merikrottia vartaassa resepti


1. Leikkaa lohi ja merikrotti suurehkoiksi kuutioiksi. Sekoita keskenään suola, öljy ja puristettu sitruunanmehu marinadiksi. Laita kalakuutiot marinoitumaan siksi aikaa, kun valmistat tzatzikin.
2. Raasta kurkku karkeaksi. Suolaa kevyesti ja anna seistä 10 minuuttia, niin että suolaa vetää kurkuista nesteen. Purista [...]

Lammasvartaat sahramiriisin ja kasvissuikaleiden kera resepti


1. Sahramiriisi: Kiehauta 4 dl vettä ja mausta sahramilla ja ripauksella suolaa. Lisää veteen riisi. Kuori ja kuutioi porkkana ja juuriselleri ja viipaloi varsiselleri. Kuullota kasviksia hetki öljyssä. Keitä riisiä, kunnes kaikki vesi on imeytynyt ja riisi on kypsää. Sekoita joukkoon [...]

Jättikatkarapuja vartaissa sahramiriisin kera resepti


1. Kuori katkaravut. Sekoita sitruunamehu, öljy, suola ja pippuri kulhossa, lisää katkaravut ja marinoi pari tuntia. Pujota katkaravut vartaisiin, joka katkaravun väliin tulee pieni sitruunaviipale.
2. Keitä 4 annosta riisiä pakkauksen ohjeen mukaan, lisää sahrami keitinveteen. Kuutioi paprika hienosti ja lisää [...]

Grillattua lohta inkiväärikastikkeen kera resepti


1. Kastike: Kuori ja suikaloi inkivääri hienoksi ja hienonna valkosipulinkynsi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna palko. Sekoita sokeri, viinietikka, kanaliemi, inkivääri, valkosipuli ja chili kasarissa, kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen 20 minuuttia. Sekoita maissitärkkelys vesitilkkaan ja suurusta kastike sillä. [...]

Graavilohta mehevän kastikkeen kera resepti


1. Graavilohikastike: Sekoita kastikkeen ainekset siinä järjestyksessä, kuin ne on lueteltu ohjeessa. Kastike säilyy jääkaapissa monta viikkoa, jos tillin lisää vasta tarjoiluvaiheessa.
2. Poista fileistä kaikki ruodot pihtien avulla. Sekoita sokeri ja suola, hiero seos fileisiin. Hienonna tilli ja laita ohut [...]

Teriyakimarinoitua lohta limellä ja kookoksella maustetun rapusalaatin kera resepti


Leikkaa lohifilee halki ja paista kokonaisina paloina nopeasti pannulla. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita paiston jälkeen jääkaappiin vähäksi aikaa ennen viipalointia.
Sekoita kaikki teriyakikastikkeen aineet keskenään kulhossa.
Leikkaa lohesta ohuita viipaleita ja asettele ne lautaselle.
Sivele teriyakikastiketta lohiviipaleiden päälle.
[...]

Lohta rucolapeston kera resepti


1. Pesto: Kuori valkosipuli ja hienonna rucola, basilika, valkosipuli, parmesaani ja pinjansiemenet tehosekoittimessa. Kaada sekaan öljy ja mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.
2. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Aseta lohifileet voideltuun uunivuokaan ja levitä pesto fileiden päälle. Pane uuniin noin 15 minuutiksi. [...]

Avokadokeittoa, paistettua lohta ja platanosipsiä resepti


Avokadokeitto:
Kuullota shalottisipuli oliiviöljyssä. Lisää kasvisliemi ja hauduta hetken aikaa. Lisää avokado ja situunan mehu. Mausta suolalla. Soseuta sileäksi. Lisää nestettä tarvittaessa. Tarkista maku! Tarjoile keitto kylmänä tai haaleana paahdetun lohen ja ranskankerman kera. Keiton lisukkeena voi tarjota tuoretta chiliä ja [...]

Lohivanukas keitettyjen vihannesten kera resepti


1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori ja hienonna sipuli ja paista voissa ruskistamatta. Viipaloi perunat. Laita korkean vuoan pohjalle sipulia ja sen päälle kerros perunaviipaleita. Asettele päälle kerros lohta ja mausta valkopippurilla. Älä pakkaa vanukasta liian tiiviiksi.
2. Ripottele päälle kerros [...]

Kevätrullat lohitartarin kera resepti


1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Suikaloi kaali ja selleri hienoksi. Raasta inkivääri. Kuumenna öljyä tilavassa paistinpannussa ja paista sipulia, valkosipulia, kaalia ja selleriä n. 5 minuuttia. Lisää inkivääri, sekoita ja anna jäähtyä.
2. Vatkaa valkuainen kulhossa. Aseta yksi kevätrulla-arkki [...]