Punaviinimarinoitu silli resepti

2 rkl hienonnettua sipulia
4 rkl haaleaa vettä
4 rkl tomaattiketsuppia
½ hienonnettu punasipuli
4 rkl punaviiniä
1 ½ dl etikkaa
4 liotettua sillifileetä
1 dl fariinisokeria
2 rkl ruokaöljyä

1. Keitä etikka, sokeri ja vesi niin että sokeri liukenee. Lisää öljy, punaviini ja ketsuppi etikkaliemeen. Anna jäähtyä.
2. Hienonna sipuli. Lado lasipurkkiin kerroksittain silliä ja sipulia, kaada liemi päälle ja sulje purkki. Anna sillin maustua kylmässä 2-3 vuorokautta.
3. Leikkaa silli viistoiksi paloiksi. Siivilöi niiden päälle hieman lientä ja koristele vastahienonnetulla punasipulilla.
Sherry-silli ja inkivääri-omenasilli sekä sitruunaiset silakat resepti


Sherry-silli
Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Kiehauta sipulirenkaat, mausteet, etikka, sokeri ja vesi. Lisää joukkoon sherry. Leikkaa sillifileet pieniksi paloiksi. Kaada liemi päälle ja anna maustua seuraavaan päivään.
Inkivääri-omenasilli
Pilko sillit haarukkapaloiksi ja kuori omenat. Kuori ja kuutioi omena. Sekoita se raastetun [...]

Loading
Punaviinimarinoitu silli resepti


1. Keitä etikka, sokeri ja vesi niin että sokeri liukenee. Lisää öljy, punaviini ja ketsuppi etikkaliemeen. Anna jäähtyä.
2. Hienonna sipuli. Lado lasipurkkiin kerroksittain silliä ja sipulia, kaada liemi päälle ja sulje purkki. Anna sillin maustua kylmässä 2-3 vuorokautta.
3. Leikkaa [...]

Talon oma matjessilli resepti


1. Perkaa sillit ja poista päät ja suolet. Laita sillit vuorokaudeksi seokseen, jossa on litra vettä ja desi vahvaa etikkaa. Valuta sillit tämän jälkeen.
2. Sekoita kaikki mausteet keskenään, paitsi laakerinlehtiä, ja hiero mausteet sillien pintaan. Lado sitten ruukkuun kerroksittain silliä [...]

Talon punaviinimarinoitu silli resepti


1. Huuhdo, puhdista ja paloittele purjo suikaleiksi. Sekoita purjo, etikka, punaviini, vesi, oliiviöljy, sokeri, neilikat, maustepippurit ja laakerinlehdet marinadiksi ja sekoita kunnes sokeri on liuennut. Viipaloi sipuli ohuesti.
2. Leikkaa sillit viistoiksi viipaleiksi ja laita vadille tai kulhoon.
3. Kaada päälle [...]

Kolmen sortin silli resepti


1. Maustesilli: Kiehauta etikka, vesi, sokeri ja pippurit kattilassa, keitä sen aikaa, että sokeri sulaa. Jäähdytä liemi. Leikkaa sillifileet pienemmiksi paloiksi ja lado ne lasipurkkiin. Kaada kylmä liemi niiden päälle. Pane kylmään yön yli.
2. Ukkojen tahna: Kuori munat ja silppua [...]

Nopea lasimestarinsilli resepti


1. Punnitse sillifileet ennen säilömistä, niin tiedät, kuinka paljon voit syödä (100-150 g). Huuhtele fileet kylmässä vedessä ja valuta. Paloittele sillit, viipaloi piparjuuri, porkkana ja sipulit ohuesti ja lado sitten kaikki ainekset sekä mausteet kulhoon.
2. Sekoita vesi, etikka ja sokeri [...]

Suolattua silliä resepti


Poista edellisenä päivänä sillifileistä nahka ja poista fileissä mahdollisesti olevat ruodot. Suolaa kala kevyesti ja anna levätä pakastimessa vähintään 24 tuntia.
Ota kalafileet pakastimesta tarjoilupäivänä, viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi ja asettele viipaleet suurelle lautaselle. Valmista punasipuli ja fenkoli. Säästä fenkolin vihreä [...]

Sitruunasilli resepti


1. Leikkaa silli palasiksi.
2. Sekoita vesi, sokeri, sitruunoiden mehu ja suikaloitu kuori sekä pippuri.
3. Kaada sillipalojoen päälle ja sekoita. Anna maustua 5-6 tuntia.
4. Sirottele purjo ja tilli sillin päälle.

Gunillan maustesilli resepti


1. Keitä etikka, sokeri ja vesi ja anna liemen jäähtyä, pane sitten kylmään.
2. Leikkaa hyvin valutetut sillifileet pienemmiksi paloiksi. Kuori ja suikaloi sipulit. Kuori porkkana ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Kerrostele silliä, sipulia ja porkkanaa lasipurkkiin. Ripottele joukkoon pippurit ja [...]

Silliä jääpalalla, perunoita, tillivoita ja akvaviittiä resepti


Jäädytä jääpalat päivää ennen. Käytä jäädyttämiseen jääpalakaukaloa.
Huuhtele perunat ja lisää ne kattilaan, jossa on vettä. Lisää suola. Keitä perunoita 10 minuuttia. Ota kattila pois lämmöltä ja anna perunoiden imeä itseensä lämmintä vettä ruoan tarjoamiseen asti.
Ota silli suolavedestä ja aseta [...]

Sitruunasilli resepti



Huuhtele sillifileet kylmän valuvan veden alla ja liota niitä sen jälkeen kylmässä vedessä muutaman tunnin ajan.
Kiehauta kaikki marinadin ainekset. Siirrä sivuun jäähtymään.
Viipaloi sitruuna ja punasipuli ohuiksi siivuiksi. Kuivaa sillifileet ja leikkaa n. 2 cm paloiksi. Aseta sillifileet kerroksittain [...]

Silli-munalaatikko resepti


1.Kuumenna uuni 225 asteeseen. Laita perunaviipaleet uunivuoan pohjalle.
2. Paloittele sillifileet ja laita ne perunoiden päälle.
3. Paista purjo pehmeäksi voissa ja laita sillien päälle munaviipaleiden kera.
4. Vatkaa kerma ja tomaattipyree, kaada vuokaan. Ripottele päälle juustoraastetta ja gratinoi uunissa 10-15 [...]

Kuminasilli resepti


1. Paloittele sillit. Kuumenna liemi kiehuvaksi niin että sokeri sulaa. Anna jäähtyä.
2. Lado vuorotellen silliä, sipulia ja tilliä kulhoon, kaada liemi päälle. Anna vetäytyä 1 vuorokausi ennen tarjoilua.

Hallingin lasimestarinsilli resepti


1. Huuhtele sillit ja pane likoamaan veteen yön yli. Kiehauta yhdessä etikka, vesi, sokeri ja pippurit liemeksi ja jäähdytä.
2. Puhdista ja kuori porkkana, punasipuli, piparjuuri sekä purjo ja leikkaa ne kauniiksi paloiksi, piparjuuri lastuiksi. Leikkaa sillit poikittain selän läpi noin [...]

Sherrysilli resepti


1. Sekoita etikkaliemi etikasta, sokerista, vedestä, tomaattimehusta ja sherrystä. Sekoita kunnolla, jotta sokeri liukenee. Mausta maustepippureilla ja laakerinlehdellä.
2. Laita hyvin valutetut sillifileet liemeen. Anna maustua jääkaapissa vähintään 1 vuorokausi.
3. Paloittele sillit ja koristele hienonnetulla punasipulilla, porkkanalla ja rouhituilla maustepippureilla.