Tapenade toast resepti

2 -3 anjovisfilettä
200 g vihreitä ja mustia kivettömiä oliiveja
1 rkl sitruunamehua
suolaa
paahtoleipää
1 dl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
valkopippuria


Tapenade toast resepti



Loading
Kermainen äyriäistoast resepti


1. Ota voi esiin hyvissä ajoin niin että se ehtii lämmetä huonelämpöiseksi ennen toastin paistamista. Paloittele äyriäiset pienemmiksi paloiksi. Sekoita tuorejuusto ja juustoraaste, kääntele mukaan äyriäiset, tilli, ruohosipuli ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla.
2. Levitä seos neljälle leipäviipaleelle ja laita [...]

Valkosipuli-tillitoast ja aioli resepti


1. Aioli: Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Vatkaa valkosipuli, keltuaiset, ja vesi yhteen 1-2 minuutin ajan. Lisää sitten öljy ohuena nauhana voimakkaasti vispaten, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Siirrä aioli kulhoon, sekoita joukkoon ranskankerma ja mausta suolalla ja kajennella. Pane kylmään [...]

Linssikeitto ja basilikatoast resepti


Keitä linssit ensin vedessä kypsiksi. Jäähdytä linssit kylmän veden alla siivilässä. Keitinvettä ei tarvitse säästää.
Hienonna porkkana, sipuli, valkosipulin kynsi ja selleri pieniksi kuutioiksi. Freesaa kattilassa.
Lisää kasvisliemi ja keitä noin viisi minuuttia, kunnes juurekset pehmenevät.
Lisää kerma ja anna kiehahtaa. [...]

Kasakkakeitto ja toast skagen resepti


Kasakkakeitto:
Leikkaa liha tai pekoni pieniksi paloiksi. Laita kattilaan ja kuullota vähän aikaan. Kuori sipulit ja pilko pieniksi. Lisää pekonin joukkoon.
Mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla.
Lisää kanaliemi ja anna hautua, kunnes lientä on 2/3 osaa jäljellä.
Leikkaa kiinankaali hienoksi ja [...]

Vihreä kukkakaalikeitto ja munatoast resepti


1. Puhdista kukkakaali ja jaa se nuppuihin. Säästä 1/4 koristeluun. Kuori ja viipaloi perunat. Puhdista purjon vihreä osa ja suikaloi. Kuumenna vihannesliemi kiehuvaksi ja lisää purjo, kukkakaali ja perunat. Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
2. Soseuta keitto sileäksi joko sauvasekoittimella [...]

Hyydytetyt kananmunat toastilla avokadon, pekonin ja kevätsipulin kera resepti


1. Hyydytetyt kananmunat: Kuumenna vesi, etikka ja suola kiehuvaksi matalassa, suuressa kattilassa. Alenna lämpöä niin että vesi vain juuri ja juuri poreilee. Riko muna kuppiin, pidä kuppia niin lähellä vedenpintaa kuin mahdollista ja liu'uta muna varoen veteen. Heti kun valkuainen on [...]

Karitsan paahtopaisti, tapenadea, munakoisoa ja foccaciaa resepti


Viipaloi munakoiso pituussuunnassa. Suolaa viipaleet eli itketä munakoisoa, jotta kitkeryys saadaan pois. Kuivaa neste munakoisojen pinnalta talouspaperilla. Paista munakoisoviipaleita muurinpohjapannulla.
Suolaa ja pippuroi karitsan paahtopaistit. Laita pannulle voita, valkosipulia ja salviaa ja paista paisteja pannulla noin 10 minuuttia. Anna paistien vetäytyä [...]

Lohi-katkaraputoast resepti


1. Paloittele lohi ja katkaravut pienemmiksi paloiksi, sekoita majoneesin kera. Mausta tillillä, suolalla ja pippurilla.
2. Paista leipäviipaleet voissa. Leikkaa pois reunat. Jaa leivät kolmioiksi.
3. Asettele salaatinlehdet vadille. Laita päälle puolet kolmioista, päälle nokare lohiseosta ja loput kolmiot kansiksi.
[...]

Sikaforstoast siianmädin kera resepti


1. Hienonna poronpaisti. Vatkaa kerma kevyesti ja mausta se piparjuurella, suolalla ja pippurilla. Sekoita kerma ja poronpaisti.
2. Ota muotilla pyöreitä paloja leivistä. Paahda pyörylät tai paista ne voissa. Laita neljälle lautaselle.
3. Jaa poro-kermaseos leipäviipaleille. Koristele siianmädillä sekä salaatilla, sitruunalla [...]

Reblochontoast resepti



Savusilakkatoast resepti


1. Vedä savusilakoista nahat pois.
2. Muussaa kalat yhdessä sipulin, kermaviilin ja hienonnettujen retiisien kera.
3. Laita nokare seosta vastapaahdetulle ruisleivälle/vaalealle leivälle ja koristele hienonnetulla ruohosipulilla/punasipulilla/tillillä.

Gratinoitu taskuraputoast resepti


1. Mornaykastike: Vatkaa munankeltuainen kermatilkan kera. Paista voita ja jauhoja kattilassa, lisää kerma vähän kerrallaan samalla voimakkaasti vatkaten. Anna poreilla 5 minuuttia miedolla lämmöllä. Mausta suolalla ja pippurilla. Vatkaa joukkoon juusto ja anna sen sulaa kokonaan. Lisää munankeltuainen. Nyt kastike ei [...]

Katkarapu-muna-mäti-toast resepti


1. Sulata ja kuori katkaravut. Silppua ne. Kuori ja silppua myös muna sekä punasipuli. Sekoita hakkeet keskenään ja sido hakesekoitus majoneesilla ja kirjolohenmädillä. Mausta tahna suolalla ja mustapippurilla ja pane kylmään tarjoiluun asti.
2. Paahda patonginpalat. Leikkaa tomaatit ja sitruuna lohkoiksi. [...]

Toast Skagen ravunpyrstöillä resepti


1. Hienonna tilli, säästä muutama oksa koristeluun. Sekoita majoneesi, suola, pippuri ja tilli. Hienonna ravunpyrstöt ja lisää seokseen.
2. Ota leivistä pyöreät palat muoteilla ja paista ne kullanruskeiksi voissa.
3. Lohko tomaatti ja sitruuna. Levitä rapumajoneesi leipäviipaleille. Laita päälle nokare muikunmätiä. [...]