Uunilohi ja vihreä kastike resepti

sitruunamehua
mustapippuria
4 -6 valkopippuria rouheena
200 g voita
tillisilppua
persiljasilppua
3 dl kuivaa valkoviiniä
3 salottisipulia silputtuna
1 kg lohen puolikkaasta
kalaliemikuutio

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Mausta kala suolalla ja pippurilla. Laita uunivuokaan. Voitele leivinpaperi ja pane voideltu puoli tiiviisti kalan ylle. Paista kala kypsäksi uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.
2. Paista sipulisilppu kiiltäväksi 1 rkl:ssa voita kasarissa. Lisää viini, pippuri, murennettu liemikuutio ja vähän sitruunamehua. Keitä kokoon puoleen alkuperäisestä.
3. Nosta kastike liedeltä ja vatkaa siihen voi pieninä nokareina. Sekoita joukkoon yrttisilppu, mausta ja kaada kastike hieman jäähtyneen kalan päälle. Tarjoile keitettyjen [...]
Uunilohi ja vihreä kastike resepti


1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Mausta kala suolalla ja pippurilla. Laita uunivuokaan. Voitele leivinpaperi ja pane voideltu puoli tiiviisti kalan ylle. Paista kala kypsäksi uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.
2. Paista sipulisilppu kiiltäväksi 1 rkl:ssa voita kasarissa. Lisää viini, pippuri, murennettu liemikuutio [...]

Loading
Vihreän vihreä salaatti resepti


1. Vatkaa yhteen öljy, viinietikka, suola ja pippuri. Raasta mukaan parmesaania, jos haluat.
2. Huuhtele salaatit ja yrtit huolellisesti ja kuivaa ne. Revi isot lehdet pienemmiksi. Jos leikkaat veitsellä, leikkauspinnat ruskettuvat melko nopeasti ja salaatista tulee rumannäköistä.
3. Asettele vihreät ainekset [...]

Häränfilee-brochette, viinikastike ja vihreät pavut resepti


1. Leikkaa filee ja pekoni tasakokoisiksi paloiksi ja pujota vuorotellen grillivartaisiin. Kuori toinen valkosipulinkynsi ja purista se öljyyn. Penslaa vartaat valkosipuliöljyllä ja mausta herbes de provencella, suolalla ja pippurilla.
2. Kuumenna yhdessä viini ja lihaliemi kiehuvaksi ja keitä, kunnes puolet nesteestä [...]

Lohi ja vihreä voikastike resepti


1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Mausta kala suolalla ja pippurilla. Laita uunivuokaan. Voitele leivinpaperi ja pane voideltu puoli tiiviisti kalan ylle. Paista kala kypsäksi uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.
2. Paista sipulisilppu kiiltäväksi voissa kasarissa. Lisää viini, pippuri, liemikuutio ja vähän sitruunamehua. [...]

Sinappikastike ja roseepippurigraavattu lohi resepti


1. Pane lohi pakastimeen vuorokausi ennen graavaamista. Fileoi lohi, älä poista nahkaa. Leikkaa ja poista kaikki suuret ruodot. Voit toki ostaa lohen myös valmiiksi fileoituna kalatiskiltä.
2. Sekoita sokeri, suola ja pippuri ja hiero seos fileiden pintaan. Ripottele toisen fileen pinnalle [...]

Kylmä vasikanpaisti ja vihreä kastike resepti


1. Laita liha ahtaanpuoleiseen kattilaan. Laita mukaan sipuli, porkkana ja sellerinvarsi paloiksi leikattuina. Lisää kattilaan viini ja öljy sekä vettä niin paljon, että sitä on lihan puoliväliin. Lisää suola ja pippurit. Keitä tunti miedolla lämmöllä, kunnes lihan sisälämpö on 70-72 astetta [...]

Kanavartaat ja sataykastike resepti


Leikkaa kanafileet pituussuunnassa kolmeen pitkään suikaleeseen ja laita marinadiin vaikka jo edellisenä iltana. Kun kanat ovat aikansa levänneet marinadissa, pujota jokainen suikale omaan varrastikkuunsa. Laita uuniin 200 astetta ja grillivastukset päälle, niin kanat saavat hyvän värin. Kanat kypsyvät uunissa noin 20 [...]

Entrecôte-pihvi, Coleslaw-salaattia ja BBQ-kastiketta resepti


Ota pihvit huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista.
Mausta pihvit suolalla ja pippurilla.
Paista kuumalla pannulla pari minuuttia molemmilta puolilta ja siirrä syrjään vetäytymään.
Coleslaw-salaatti: Suikaloi valkokaali ja raasta porkkana. Sekoita majoneesi ja etikka joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla sekä lopuksi hienonnetulla [...]

Uunilohi makean chilikastikkeen kera resepti


1. Uunilohi: Kuumenna uuni 200 asteeseen. Lohifileiden tulee olla ruodottomia ja suomustettuja. Nahkaa ei kuitenkaan tarvitse poistaa. Mausta lohifileet karkealla suolalla ja nosta ne öljytylle uunipannulle nahka ulospäin. Kypsennä uunissa 8-10 minuuttia, kiertoilmauunissa riittää lyhyempikin aika.
2. Kastike: Sekoita kasviliemi, viinietikka [...]

Pasta ja vihreät vihannekset resepti


1. Keitä pasta runsaassa, suolatussa vedessä. Jaa vihreä tai valkoinen kukkakaali tai parsakaali nupuiksi. Kuori ja leikkaa parsat pienemmiksi. Lisää kaali ja parsa pastan joukkoon, kun keittoaikaa on jäljellä 3 minuuttia. Kaada vesi pois.
2. Viipaloi purjo ohuelti. Kuullota purjoa ja [...]

Vihreä kukkakaalikeitto ja munatoast resepti


1. Puhdista kukkakaali ja jaa se nuppuihin. Säästä 1/4 koristeluun. Kuori ja viipaloi perunat. Puhdista purjon vihreä osa ja suikaloi. Kuumenna vihannesliemi kiehuvaksi ja lisää purjo, kukkakaali ja perunat. Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
2. Soseuta keitto sileäksi joko sauvasekoittimella [...]

Keltti ja sinisimpukat vihreässä kastikkeessa resepti


1. Vihreä kastike: Hienonna salaatti, salaattisipuli ja persilja erittäin hienoksi tai hienonna mikserillä öljyn kanssa. Kastikkeen kuuluu olla rakenteeltaan samettista ja väriltään syvänvihreää. Mausta kastike suolalla, jauhetulla valkopippurilla ja balsamicolla.
2. Pese harjalla simpukat huolellisesti, heitä pois ne, jotka eivät sulkeudu, [...]

Vihreä gazpacho –juoma (6 hengelle) resepti


Pilko kaikki ainekset, laita tehosekoittimeen ensin jogurtti ja öljy ja sitten vasta muut aineet. Voit vaihdella aineksia makusi mukaan. Maista ja mausta.
Parhaimmillaan keitto on seuraavana päivänä kun maut ovat tasaantuneet. Tarjoa jääkaappikylmänä! Erinomainen herkku lounaaksi tai iltapalaksi, tarjoa esimerkiksi savustetun [...]

Grillatut lammasviipaleet ja tomaattikastike resepti


1. Tee muutama pieni viilto lihan rasvareunaan. Laita lihaviipaleet kulhoon. Sekoita öljy, soija ja puristettu sitruunamehu. Purista joukkoon valkosipulinkynnet, murenna laakerinlehti ja lisää muut mausteet. Kaada marinadi lihojen päälle ja pane maustumaan jääkaappiin mutamaksi tunniksi. Kääntele pari kertaa.
2. Kastike: Silppua [...]

Kuhafileetä ja kastiketta vihreillä linsseillä resepti


1. Kastike: Kuumenna kalaliemi ja kerma kiehuvaksi, keitä 2 minuuttia. Lisää linssit ja ruohosipuli.
2. Mausta kuha suolalla ja pippurilla, paista voissa 2-3 minuuttia molemmin puolin. Aloita nahkapuolesta ja käännä.
3. Lusikoi kastike neljälle lämpimälle lautaselle, asettele kuhat lautasille ja koristele. [...]