resepti_me_img

Täytetty broilerin rintafile resepti

timjamin oksia
100 g kuivattuja aprikooseja
6 broilerin rintafilettä
100 g aurinkokuivattuja a href="/reseptit/haku/?q=tomaatti"tomaatteja/a öljyssä
4 dl kuohukermaa
100 g metsäsieniä
öljyä uunivuoan voiteluun
pippuria
Kuudelle
100 g pekonia
Äyriäissalaattia ruokavehnällä resepti

1. Keitä ruokavehnä pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita lämmin vehnä ja herneet, kaada lautaselle.
2. Laita päälle kuoritut katkaraput sekä simpukat, koristele tillillä. Purista päälle sitruunamehua.

Loading
Quiche Lorraine resepti

1. Nypi voi, jauhot ja suola murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Vuoraa piiras taikinalla ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuutioi savukylki ja ruskista kevyesti. Anna jäähtyä. Pane kuutiot piirasvuoan pohjalle ja ripottele päälle [...]

Ruokaisa tonnikalasalaatti resepti

1. Pane salaatinlehdet kulhon pohjalle. Laita loput ainekset niiden päälle sitä mukaa kun pilkot niitä.
2. Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin päälle.

Vihreä alkuruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Keitto: Kuullota hienonnetut sipulit, lisää maito ja kanaliemi.
Keitä hiljalleen 15 minuuttia. Lisää herneet, minttu, voi ja öljy.
Kiehauta ja soseuta tasaiseksi tehosekoittimella, mausta suolalla ja samppanjalla. Siivilöi.
Hyytelö: Mehusta varsisellerit mehulingolla. Siivilöi ja kiehauta 2 dl mehua. Mausta suolalla ja [...]

Keltainen pääruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Nieriä: Suolaa ja pippuroi nieriät noin tunti ennen kypsennystä.
Liemi: Kiehauta ja anna maustua 15 minuuttia kelmulla peitettynä. Kuumenna höyryäväksi ja nosta pois liedeltä.
Laita nieriäfileet liemeen ja anna kypsyä 5 minuuttia. Nosta paperin päälle ennen esille laittamista.
Pyree: Kuullota hienonnettu [...]

Samettinen juurisellerikeitto, persiljaöljyä ja granaattiomenaa resepti

Valmistusohje:
Kuori ja kuutioi juuriselleri, keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Säästä keitinliemi.
Kuullota mausteita (kumina morttelissa murskattuna) öljyssä noin minuutin ajan.
Raasta ja lisää inkivääri joukkoon. Lisää myös linssit ja reilu desi juurisellerin keitinlientä. Keitä kannen alla, kunnes linssit ovat kypsiä.

Hunajamarinoitua parsaa, rakuunalla marinoituja katkarapuja ja ohutta näkkileipää resepti

Keitä kuoritut parsat lähes kypsiksi ja jäähdytä.
Lämmitä kattilassa appelsiinin mehu ja raastettu kuori, sitruunan mehu ja raastettu kuori, hunaja sekä voi.
Jätä parsat maustumaan liemeen puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valuta katkaravut siivilässä, älä kuitenkaan huuhtele vedellä.

Kuhafilee à la Soto Mayor resepti

1. Leikkaa kuhafileitä kahtia. Sekoita kulhossa sitruunamehu, sipuli, ruokaöljy ha persilja. Kääntele kuhafileitä marinadissa ja anna maustua kylmässä vähintään neljä tuntia.
2. Kastike: Viipaloi herkkusienet. Silppua salottisipuli. Kuullota sienet ja sipuli voissa, älä ruskista. Ripottele joukkoon jauhot ja sekoita hyvin. Lisää [...]

Fenkolikeitto resepti

Poista fenkoleista kanta. Kuori ne sekä peruna ja sipulit. Pilko kaikki ainekset pieniksi. Kuullota oliiviöljyssä fenkoli- ja sipulisilput. Lisää vettä sen verran, että kaikki ainekset peittyvät. Mausta suolalla.
Lisää perunakuutiot ja keitä ainekset kypsiksi. Soseuta tehosekoittimella tai sauvasekoittimella ja siivilöi. Lisää [...]

Ugandalainen kanaruoka resepti

1. Leikkaa broileri neljään osaan ja poista nahka. Laita jauho lautaselle ja pyörittele broilerinpalat siinä kauttaaltaan, mausta sitten suolalla ja pippurilla. Kuori ja silppua sipuli ja lohko tomaatit. Kuumenna öljy padassa ja paista broileripaloja, kunnes ne ovat kauttaaltaan kullanruskeita. Lisää sipulisilppu [...]

Karitsankyljykset ja sipuliperunat resepti

1. Mausta karitsankyljykset suolalla, pippurilla ja rakuunalla. Voitele paistinpannu 1 ruokalusikallisella öljyä. Kuumenna pannu ja paista kyljyksiä hetki molemmin puolin, kunnes ne ovat ruskeita ja juuri ja juuri kypsiä. Ruskista perunat ja sipuli 1 ruokalusikallisessa öljyä koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla [...]

Tunisialainen rusina-couscousjälkiruoka resepti

1. Keitä vesi kattilassa ja lisää siihen couscous, rusinat, suola ja puolet voista. Pane kansi kiinni ja anna ryynien turvota lieden vierellä 6 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon sokeri ja loput voista. Tarjoile mahdollisesti kuuman maidon kanssa.

Ruokaisat tacot resepti

1. Freesaa jauheliha voimakkaasti. Mausta ja kääntele mukaan tomaattipyree ja tomaattimurska. Keitä 30-40 minuuttia.
2. Kääntele mukaan pavut, kuumenna.
3. Täytä kuoret, koristele oliiveilla ja halutessasi chileillä, tai tarjoile vihreän chilikastikkeen kera.

Intialainen jälkiruoka resepti

1. Sokeriliemi: Kuumenna hitaasti sokeria ja vettä paksupohjaisessa kattilassa, kunnes sokeri on sulanut. Lisää lämpöä ja keitä 3-4 minuuttia niin että liemi paksuuntuu hieman. Ota kattila liedeltä ja lisää ruusuvesi.
2. Pullat: Sulata voi. Murskaa kardemummansiemenet morttelissa. Kaada maitojauhe, jauhot, leivinjauhe, kuskus, [...]

Jänistä ja pastaa kermakastikkeessa resepti

1. Poista lihasta jänteet ja rasva. Valmista marinadi timjamista, punaviinistä, ruokaöljystä, rosmariinista ja mustapippuri. Marinoi lihoja yön yli. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Ruskista lihat voissa. Jatka kypsentämistä uunissa noin 20 minuuttia. Kääri folioon ja jätä vetäytymään.
2. Kermakastike: Sulata voi kattilassa. [...]

resepti_me_img

Sokerihernekeitto piparjuurikerman kera resepti

1 l kanalientä
500 g sokeriherneitä
piparjuurta
valkopippuria
1 tl kuivaa sherryä
1 dl kuohukermaa

1. Vispaa kerma kiinteäksi vaahdoksi. Kuori ja raasta piparjuuri ja sekoita kermaan haluamasi vahvuiseksi. Kermassa pitää olla potkua. Pidä kylmässä tarjoiluun asti.
2. Kiehauta kanaliemi. Puhdista herneet ja keitä niitä liemessä 3-4 minuuttia. soseuta herneet ja liemi tehosekoittimessa. Siivilöi vielä sose suuriaukkoisen siivilän läpi. Mausta sherryllä, suolalla ja vastajauhetulla pippurilla.
3. Koristele lämmin keitto lusikallisella piparjuurikermaa.

Pehmeästi riimisuolattua lohta sahramimuhennetuin perunoin resepti

pippuria
1 nippu kevätsipulia
80 g suolaa
2 dl kuohukermaa
sahramia
400 g keitettyjä perunoita
1 tl rouhittua valkopippuria
40 g sokeria
1 kg tuoretta lohta

1. Riimisuolattu lohi: Sekoita suola, valkopippuri ja sokeri. Fileoi lohi ja riimisuolaa fileet suolaseoksessa, anna seistä kylmässä vähintään vuorokausi.
2. Sahramimuhennetut perunat: Keitä kerma ja lisää sahramia maun mukaan. Puhdista ja paloittele sipuli, viipaloi perunat ja laita ne kermaan. Anna porista miedolla lämmöllä sopivaan koostumukseen. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Viipaloi lohi niin, että jokainen ruokailija saa ainakin 4-5 viipaletta. Asettele lohi kauniisti lautasille, mausta halutessasi suolalla ja kiepauta päälle hieman [...]

Peuramedaljonkeja ja selleripyreetä resepti

4 kuivattua katajanmarjaa
600 g peuranfileetä
valkopippuria
250 g juuriselleriä
suolaa
2 dl punaviiniä
2 dl kuohukermaa
5 dl lihalientä
1 rkl mustaviinimarjahyytelöä
timjamia
20 g voita
mustapippuria myllystä
1 rkl sinihomejuustoa
2 rkl vehnäjauhoa

1. Kastike: Sekoita lihaliemi ja punaviini, timjami ja murskatut katajanmarjat. Keitä seosta kokoon, kunnes jäljellä on noin 2 dl. Siivilöi kastikepohja, nosta kasari takaisin liedelle ja vispaa sekaan sinihomejuusto ja mustaviinimarjahyytelö. Lisää kerma, maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Sekoita jauhot tilkkaan vettä ja kaada suurus nauhana kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Anna hautua hiljaa kannen alla.
2. Selleripyree: Puhdista ja kuori sellerit ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Keitä suolavedessä, kunnes [...]

Luomukaritsan kotletti, savuluukastiketta ja herne-perunapyreetä resepti

maissijauhoja
fariinisokeria
2 ,5 tl suolaa
1 ,5 dl kuohukermaa
1/2 ruukkua lehtipersiljaa
3 dl punaviiniä
150 g voita
1 /3 ruukkua timjamia
1 /4 ruukkua rosmariinia
muskottipähkinää
1 dl omenamehua
500 g jauhoista perunaa
500 g luomukaritsan jauhelihaa
2 valkosipulinkynttä
sormisuolaa
maustepippuria
sokeria
2 salottisipulia
chiliä
500 g savustettuja a href="/reseptit/haku/?q=porsas"porsaanluita/a tai savustettua porsaankylkeä
valkopippuria
rypsiöljyä
1 litra lihalientä
250 g tuoreita tai pakasteherneitä
2 dl korppujauhoa
3 keltuaista
rypsiöljyä paistamiseen

Luomukaritsan kotletit:
Laita karitsanliha isoon kulhoon. Lisää joukkoon keltuaiset, kerma, pippurit, muskotti ja 1,5 tl suolaa ja sekoita ainekset tasaiseksi massaksi käsin tai monitoimikoneessa. Laita massa 15 minuutiksi kylmään vetäytymään. Silppua lehtipersilja ja sekoita se 1 teelusikallisella maustettuihin korppujauhoihin lautasella. Muotoile lihamassasta kotletteja märin käsin ja pyörittele ne tasaisesti leivitysseoksessa. Paista kotletteihin kaunis pinta voin ja öljynseoksessa kuumalla pannulla. Paista kotletteja vielä 180-asteisessa uunissa noin 6 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. [...]

Lohikeitto resepti

1 sipuli
1 kalaliemikuutio
400 g lohifileetä
valkopippureita
1 laakerinlehti
6 perunaa
tilliä
2 dl kuohukermaa
voita

Keitä kokonainen lohifiee /kokonainen kala (parempi liemi kokonaisesta, mutta fileestä nopeampi) vedessä, jossa on höysteenä suolaa, kalaliemikuutio, sipulia, laakerinlehti ja kokonaisia valkopippureita. Keitä kala siis melkein kypsäksi ja lisää vettä sen verran, että kala juuri ja juuri peittyy.
Ota kala liemestä ja siivilöi liemi. Irrota kalan liha ruodoista ja nahasta.
Keitä siivilöidyssä liemessä pieneksi pilkotut perunat kypsiksi. Kun perunat ovat miltei kypsiä, lisää kalapalat keittoon. Lisää lopuksi kuohukermaa, lusikallinen voita ja [...]

Paistettu kateenkorva sienipedillä resepti

1 dl valkoviiniä
persiljan oksa
2 tl a href="/reseptit/haku/?q=peruna"ranskalaista/a sinappia
1 muna
2 rkl voita
4 dl kanalientä
200 g vasikan kateenkorvaa
valkopippuria
250 g sekasieniä
2 rkl vehnäjauhoa
1 levy valmiiksi kaulittua voitaikinaa
1 dl kuohukermaa
voita paistamiseen
ruohosipuli

1. Pistele neulalla kateenkorvaa niistä kohdista, joihin on kerääntynyt verta. Huuhtele juoksevan veden alla tunti tai niin kauan, kunnes vesi on täysin kirkasta. Keitä sitten kateenkorvaa kanaliemessä kannen alla 10 minuuttia. Nosta kateenkorva liemestä ja pidä lämpimänä. Säästä liemi kastiketta varten.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vatkaa muna. Levitä voitaikinalevy leivinpaperille pellille. Leikkaa se 4 neliöksi. Voitele munalla ja pane uuniin 15 minuutiksi tai siihen asti, kunnes neliöt ovat kauniin ruskeita. [...]

Hirvifrikadellit resepti

700 g hirvijauhelihaa
1 l lihalientä
1 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
100 g sikajauhelihaa
2 munaa
1 dl portteria
½ dl korppujauhoa
1 iso porkkana suikaleina
pippuria
1 purjo suikaleina
1 sipuli raasteena

1. Laita jauhelihat kulhoon. Turvota korppujauho maidossa 5 minuuttia. Sekoita kaikki ainekset mureketaikinaan ja vaivaa. Muotoile lihapullia ja laita leivinpaperille.
2. Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi porkkana- ja purjosuikaleiden kanssa. Keitä liemessä hiljakseen kerros lihapyöryköitä noin 10 minuuttia, tai kunnes ne nousevat pinnalle ja tuntuvat kypsiltä.
3. Tarjoile vihannesten ja liemitilkan kanssa.

Lämminsavustettua kuhafileetä kukkakaali-mantelipyreellä resepti

1 tl rouhittua valkopippuria
1 dl kuohukermaa
1 tl karkeaa suolaa
400 g kuhafileetä nahan kera
kalansavustusuunin ja leppälastuja
3-4 rkl akvaviittiä
maitoa
1 ½ kaltattuja manteleita
1 iso kukkakaali

1. Leikkaa kala neljään osaan. Hiero paloihin akvaviitti, suola ja pippuri. Anna maustua 2 tuntia huoneenlämmössä muovikelmun alla. Sytytä savustusuuni leppälastuilla ja laita kala uuniin. Savusta 7 minuuttia miedolla lämmöllä, ota kala ulos. Anna levätä 10 minuuttia viileässä paikassa.
2. Poimi 1 dl pieniä kukkakaalikimppuja sivuun, hienonna loput kukkakaalista karkeasti. Kuumenna maito ja kerma kiehuvaksi, lisää kukkakaali ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla kunnes kukkakaali on pehmeää. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi. [...]

Torvisieni-pekonipasta resepti

2 rkl voita
1 keltasipuli kuorittuna ja suikaloituna
mustapippuria
ruohosipulia hienonnettuna
4 rkl parmesaanijuustoa raastettuna
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
200 g pekonia hienonnettuna
valkoviiniä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 pkt tuoretta tagliatelle-pastaa
iso kourallinen mustia torvisieniä puhdistettuna ja pilkottuna
4 dl kuohukermaa

Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan ja lisää reilusti suolaa. Freesaa voissa pannulla sienet, pekoni, sipulit ja timjami, kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Lisää pannulle valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää lopuksi joukkoon kerma ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla.
Keitä pasta kattilassa ohjeen mukaan niin, ettei se mielellään mene täysin ylikypsäksi. Kaada pasta lävikköön ja valuta vedet pois. Kaada pasta takaisin kattilaan ja kaada kastike pastan päälle. Lisää joukkoon hienonnettu [...]

Tilliltä tuoksuva mätitahnalaatikko resepti

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuumenna maito kiehuvaksi, kaada se kuumana korppujauhoille. Anna turvota 5 minuuttia.
2. Lisää mätitahna ja munat yksi kerrallaan, samalla voimakkaasti sekoittaen.
3. Vatkaa kerma kovaksi ja kääntele mukaan seokseen tillin kera.
4. Kaada seos uunivuokaan. Laita päälle margariinia, paista uunissa n. 20 minuuttia.

Ranskalainen kinkku-juustopiirakka resepti

125 g savustettua, kevyttä siankylkeä
100 g voita
1 ½ dl maitoa
mustapippuria
2 maustemittaa suolaa
Kuudelle
3 kananmunaa
1 ½ dl kuohukermaa
2 rkl vettä
3 dl emmentaljuustoraastetta
2 ½ dl vehnäjauhoja

1. Leikkaa voi paloiksi ja työstä voi, jauhot ja suola taikinaksi, työstä nopeasti vesi taikinaan käsillä. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja anna seistä jääkaapissa 30 minuuttia.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuutioi liha ja ruskista kevyesti. Anna jäähtyä, laita kuutiot piiraspohjan päälle ja ripottele juustoraaste päälle.
3. Vatkaa munat, kerma ja mausteet. Kaada seos vuokaan. Paista uunin alatasolla n. 30 minuuttia tai kunnes täyte on jähmettynyt.

Paistettu broileri kermakastikkeessa resepti

1 rkl voita
paistinperunoita
rosmariinia
etikkakurkkuja
kanan luut
hyytelöä
1 broileri , noin 1,2 kg
2 dl kuohukermaa
kasviksia
suolaa
2 persiljanoksaa
pippuria
1 tl vehnäjauhoja
1 ½ dl kanalientä

1. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Huuhtele ja kuivaa broileri hyvin sisältä ja ulkoa ja mausta se sisältä persiljalla, rosmariinilla, suolalla ja pippurilla.
2. Ruskista broileri voissa ja kypsennä sitten uunissa. Kypsennyksen aikana käännä broileri kyljeltä toiselle ja lopuksi rintapuoli ylöspäin. Pistä haarukalla koipipalan paksuimpaan kohtaan. Jos lihaneste on kirkasta, broileri on kypsä. 1,2 kiloa painava broileri kypsyy noin 40-45 minuutissa. Paloittele broileri neljään osaan - kahteen koipi- ja kasteen rintapalaan. Pidä [...]

Pastaa korvasienikastikkeen kera resepti

4 annosta pinaattinuudeleita
voita
1 rkl vehnäjauhoa
3 dl kuohukermaa
oliiviöljyä
parmesaania
2 prk korvasieniä vedessä
pippuria

Ohjeessa käytetyt korvasienet ovat säilykkeitä, mutta mikäli käytät tuoreita korvasieniä, ryöppää korvasienet kolme kertaa ja huuhtele huolellisesti aina ryöppäyksien välissä. Kolmannen ryöppäyksen jälkeen anna sienten liota kylmässä vedessä 10 minuuttia. Valuta vesi sienistä ja painele ylimääräinen vesi pois.
1. Pilko korvasienet karkeasti. Paista niitä vähässä voissa kasarissa, kunnes voi on imeytynyt. Ripota päälle jauho ja kaada kerma joukkoon, sekoita. Mausta ja keitä vähintään 20 minuuttia.
2. Keitä pasta, valuta ja kaada [...]

Kananmunat Florentine resepti

1. Kuumenna uuni 275 asteeseen ja napsauta grillivastus päälle. Puhdista ja huuhdo pinaatti. Paista hienonnettu sipuli voinokareessa. Ryöppää pinaatti runsaassa, kiehuvassa vedessä. Puristele ylimääräinen vesi pinaatista pois ja lisää pinaatti sipulikattilaan. Mausta suolalla, pippurilla ja halutessasi muskotilla.
2. Juustokastike: Paista voita ja jauhoja, lisää maito samalla sekoittaen ja anna kiehua samalla sekoittaen pari minuuttia. Ota kattila liedeltä ja lisää keltuainen kerrallaan, sitten juusto ja kerma. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Hyydytetyt [...]

Ankanrintaa viinissä resepti

salaattisipulia
16 Muscat-rypälettä
pippuria
perunoita
voita
2 -3 dl kuohukermaa
2 ankan rintafileetä
½ dl makeaa viiniä, esim Muscat-viiniä
1 dl vasikanlientä

1. Mausta ankanrintafileet suolalla ja pippurilla ja paista miedolla lämmöllä voissa nahkapuoli alaspäin, kunnes liha on sisältä hieman punertavaa. Sisälämpötilan tulee olla 67 astetta. Kääri fileet hetkeksi alumiinifolioon vetäytymään.
2. Halkaise viinirypäleet ja poista siemenet. Kaada rasva pois pannulta ja lisää pannulle vasikanliemi ja viini. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari minuuttia. Lisää kerma ja viinirypäleet ja mausta suolalla ja pippurilla.
3. Pane salaattisipuli hetkeksi kiehuvaan veteen ja huuhtele sitten kylmällä vedellä. [...]

Riistapihvit viherpippurikastikkeessa resepti

1 maustemitta korianterijauhetta
2 dl liha- tai riistalientä
150 g sikajauhelihaa
1 sipuli raastettuna
2 rkl a href="/reseptit/haku/?q=viherpippuri"viherpippureita/a viinietikassa
pippuria
1 muna
2 rkl korppujauhoa
500 g riistajauhelihaa
3-4 murskattua katajanmarjaa
1 peruna raastettuna
2 rkl konjakkia tai viinimarjahyytelöä)
1 dl maitoa
3 dl kuohukermaa

1. Sekoita riista- sekä sikajauhelihaan sipuli- ja perunaraaste ja muna. Liota korppujauhoa maidossa tovi ennen kuin lisäät sen jauhelihaseokseen. Mausta murskatuilla katajanmarjoilla, suolalla ja pippurilla ja sekoita mureketaikina hyvin.
2. Koepaista murekenokare, jotta voit tarkistaa mausteutuksen. Muotoile pihvejä ja paista ne voissa pannulla.
3. Vispaa pannu lihaliemellä ja siivilöi liemi kasariin. Lisää kerma ja keitä kokoon. Keitä viherpippureita mukana 5 minuuttia. Mausta ja tarjoile kastike pihvien kera.
[...]

Vohvelisydämet poronpaistiseoksella ja mädillä resepti

sekasalaattia
50 g mätiä
Neljälle
2 tl raastettua piparjuurta
2 dl kuohukermaa
3 dl vehnäjauhoja
paprikaa
tilliä
4 dl maitoa
150 g savustettua poronpaistia
50 g voita
10 g hiivaa

Korvasienikastikkeella gratinoitu kassler resepti

1 dl juustoraastetta
1 purkki korvasieniä (200 g)
pippuria
1 rkl vehnäjauhoa
soijaa
3 dl kuohukermaa
2 rkl voita
800 g savukassleria

1. Viipaloi kassler ja asettele uunivuokaan. Huuhtele korvasienet siivilässä ja valuta. Silppua ne karkeasti. Paista voissa kasarissa, ripota päälle jauhoa ja lisää kerma sekoitellen. Mausta ja keitä hiljaa noin 15 minuuttia. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
2. Levitä kastike kasslersiivujen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja gratinoi noin 15 minuuttia. Tarjoile vihreiden papujen ja puristetun perunan kanssa.

Oluenpanijan villi pata resepti

pöytäetikkaa
2 tl dijonsinappia
1 jänis tai kani paloiteltuna
10 kuivattua luumua
pippuria
1 lohko juuriselleriä paloina
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl timjamia
1 dl vettä
1 sipuli lohkoina
1 ,5 dl kuohukermaa
1 lihaliemikuutio
1 porkkana lantteina
1 laakerinlehti
150 g pekonisuikaleita
1 iso porkkana siivuina
1 pullo a href="/reseptit/haku/?q=olut"olutta/a tai portteria

1. Sekoita marinadin ainekset ja laita lihapalat marinadissa jääkaappiin vuorokaudeksi.
2. Nosta lihat marinadista ja heitä marinadi pois. Ruskista pannulla pekonisuikaleita, sitten sipulilohkoja sekä porkkanalantteja ja siirrä kaikki pataan. Suolaa ja pippuroi lihat, ruskista pannulla ja siirrä pataan. Sirottele pinnalle timjamia ja kaada joukkoon lihaliemi sekä kerma. Keitä hiljaa kannen alla, kunnes liha on mureaa, runsas tunti. Lisää pataan luumut kypsennyksen puolivälin jälkeen.
3. Nosta lihat padasta, mausta kastike sinapilla ja [...]

Broileria ja tuoreita herkkusieniä resepti

1 rkl voita
valkopippuria
sitruuna
1 dl vehnäjauhoja
200 g tuoreita herkkusieniä
persiljaa
2 munankeltuaista
broileri , n 1 kg
2 dl kuohukermaa
4 dl kanalientä
1 dl valkoviiniä

1. Leikkaa broileri 8-10 palaan. Mittaa muovipussiin jauhot, suola ja pippuri ja ravistele kanapaloja pussissa. Sulata paksupohjaisessa teräspadassa 1 rkl voita. Kuullota broileripaloja voissa, älä ruskista. Lisää kanaliemi ja viisi, sekoita ja hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin puoli tuntia.
2. Huuhtele herkkusienet ja leikkaa lohkoiksi. Kuullota lohkoja voissa pari minuuttia, älä ruskista. Nosta broilerinpalat reikäkauhalla lämpimälle tarjoiluvadille. Lisää vadille myös sienet ja peitä se kannella.
3. Keitä broileripalojen keitinlientä kokoon, [...]

Ranskalainen juustopiiras resepti

mustapippuria
1 /4 tl raastettua muskottipähkinää
3 munankeltuaista
1 tl suolaa
irtopohjainen piirakkavuoka
2 rkl konjakkia tai madeiraa
150 g kylmää voita
200 g emmentaljuustoa
6-8 annosta
2-3 rkl jääkylmää vettä
3 dl kuohukermaa
2 rkl vehnäjauhoja

1. Sekoita vehnäjauhoista ja voista yleiskoneessa karkea massa. Lisää vesi ja sekoita, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Jos sinulla ei ole yleiskonetta, voit valmistaa taikinan käsin leikkuulaudan päällä. Kauli taikina melko ohueksi levyksi ja vuoraa sillä irtopohjainen, halkaisijaltaan noin 25-senttinen vuoka. Pistele taikinaa haarukalla ja pane se vuokineen jääkaappiin 15-20 minuutiksi.
2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa täytteeseen tuleva kerma kevyeksi vaahdoksi. Hienonna juusto yleiskoneessa (noin 20 sekuntia) tai leikkaa käsin pieniksi [...]

Liekitetyt hummerit resepti

2 cl konjakkia
1 tl sitruunamehua
300 g tuoretta pinaattia
1 tl tuoretta kirvelisilppua
3 dl kuohukermaa
2 keitettyä hummeria
1 tl salottisipulisilppua
1 rkl voita
2 cl pernodia

1. Kuullota salottisilppua voissa paistokasarissa. Murskaa hummerien sakset varoen ja kaiva lihat ulos. Perkaa pyrstöt. Lisää pannulle muutaman minuutin kuluttua hummerinlihat ja paista hetki.
2. Kaada pannulle konjakki ja pernod. Sytytä ja anna palaa loppuun.
3. Kaada pannulle nyt kermaa ja keitä muutama minuutti, niin että kastike hieman paksuuntuu. Lisää joukkoon pinaatti ja kuumenna. Mausta kirvelillä ja sitruunamehulla.

Katajalla ja jaloviinalla maustettua härkää resepti

Puhdista häränfilee ja leikkaa pihveiksi. Anna olla tunti kodan lämmössä. Mausta pihvit suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna paistinpannu kuumaksi.
Lisää öljy ja katajan oksat. Laita pihvit pannulle ja anna paistua 1-2 minuuttia. Käännä pihvit. Lisää jaloviina ja kallista pannua niin, että jaloviina alkaa palaa.
Liekitä ja lisää kerma, sinappi, lihaliemi, ripaus suolaa ja hunaja. Anna hautua hetki.
Poista katajan oksat ja tarkista maku.
Kuori punajuuret ja porkkanat. Leikkaa juurekset pitkittäin ja mausta [...]

Kanttarelli-vuohenjuustofilorulla resepti

1 l kuohukermaa
pippuria myllystä
rypsiöljyä
1 nippu lehtipersiljaa
2 salottisipulia
basilikaa
1 l kantarelleja
mustapippuria
200 g vuohenjuustoa
1 valkosipulin kynsi
2 rkl pinjansiemeniä
1 l kanalientä
1 salottisipuli
1 valkosipulikynsi
50 g voita
1 pakkaus filotaikinaa
kanttarelleja
suolaa
5 rkl cashewpähkinöitä paahdettuna

Hienonna salottisipuli. Puhdista ja revi kanttarellit. Paista sienet ja sipuli pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla sekä hienonnetulla basilikalla.
Hienonna lehtipersilja, pinjansiemenet, valkosipulin kynsi ja öljy tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
Sivele sulatettua voita filotaikinalevyn pinnalle. Laita filotaikinalevyjä kolme päällekkäin. Lisää päälle kanttarelliseosta, vuohenjuustoa ja pestoa. Käännä filotaikinalevy rullalle ja paista 200-asteisessa uunissa noin viisi minuuttia.
Freesaa sienet ja sipulit hyvin. Lisää kanaliemi ja kerma. Keitä kokoon. Sekoita tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Mausta [...]

Hirven hapanpaisti resepti

10 kokonaista mustapippuria
2 laakerinlehteä
siivilöity keitinliemi
1 dl sokeria
3 rkl etikkaa
1 ,5 kg hirvenpaistia
2 dl kuohukermaa
10 katajanmarjaa murskattuina
2 -3 rkl vehnäjauhoa
1 sipuli siivuina
1 l kotikaljaa
pihlajanmarjahyytelöä
10 kokonaista maustepippuria

1. Laita liha astiaan, joka saa olla melko ahdas. Sekoita marinadin ainekset ja kaada lihan päälle. Laita jääkaappiin 5-7 vuorokaudeksi, kääntele lihaa muutamia kertoja.
2. Kuivaa liha, mausta suolalla ja pippurilla ja ruskista ympäriinsä pannulla voissa. Siirrä liha pataan ja keitä sitä kannen alla hiljaa 1,5 - 2 tuntia. Voit valella välillä marinadilla.
3. Nosta liha padasta. Siivilöi liemi kastikekasariin, lisää kerma ja kiehauta. Suurusta veteen sekoitetulla jauholla. Keitä jauho kypsäksi [...]

Suolaheinällä maustettua Inarinjärven rautua ja kuningasrapulientä resepti

1 porkkana
3 rkl tomaattipyreetä
kuningasrapua
puolikas solo-valkosipuli
50 g palsternakkaa
50 g varsiselleriä
50 g juuriselleriä
1 keltasipuli
1 l merivettä
1 rkl voita
tilliä
1 dl appelsiinimehua
1 sipuli
100 g /dl suolaa
fenkoli
2 rautufileetä
3 rkl öljyä
5 dl täysmaitoa
1 dl valkoviiniä
2 dl kuohukermaa
50 g porkkanaa

Suolaliemi ja rautu:
Valmista suolaliemi raudulle kiehauttamalla vesi ja merisuola. Anna jäähtyä. Poista rauduista kylkiruodot ja särmää filee. Laita rautu 12 minuutiksi suolaliemeen. Ota filee liemestä ja kuivaa kala hyvin. Kuumenna pannu kuumaksi. Paista rautua nahkapuoli alaspäin pannulla kolme minuuttia ja lisää voi. Käännä rautu ja valele kalaa öljy-voiseoksella, kunnes kala on kypsä.
Kasvislisäke:
Kuori porkkana, sipuli ja fenkoli. Leikkaa kasvikset ja kiehauta vedessä niin, että kasvikset ovat kypsiä.
Kuningasrapuliemi:

Lohivanukas resepti

keltasipuli
4 rkl voita
225 g kevyesti riimisuolattua lohta
1 kg perunoita
1 nippu tilliä
1 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
valkopippuria
hieman korppujauhoja vuokaan

1. Leikkaa lohi n. 3 cm kokoisiksi kuutioiksi ja keitä vedessä muutama minuutti. Kuori ja hienonna sipuli, paista kullanruskeaksi voinokareessa. Hienonna tilli. Muussaa lohi haarukalla, sekoita sipulin kanssa. Lisää puolet tillistä, sekoita.
2. Kuori ja keitä perunat. Muussaa vastakeitetyt perunat juuressurvimella tai haarukalla. Lisää kananmunat, kerma ja lohiseos, sekoita taikinaksi. Mausta vastajauhetulla pippurilla ja suolalla.
3. Kaada lohitaikina voideltuun ja leivitettyyn vuokaan. Ripottele päälle hieman korppujauhoja ja muutama voinokare. Paista 30-40 [...]

Äidin kaalikääryleet resepti

Ranskalainen hernekeitto resepti

1 dl kuohukermaa
400 -500 g pakasteherneitä
2 rkl voita
2 dl kuohuviiniä
7 dl vaaleaa lientä
salviaa
1 keltasipuli
pippuria
2 rkl vehnäjauhoja

1. Keitä herneet salvian ja sipulin kanssa tilkassa kevyesti suolattua vettä 5-10 minuuttia. Siivilöi ja soseuta tehosekoittimessa.
2. Kuumenna liemi kiehuvaksi. Paista voita ja jauhoja toisessa kattilassa, lisää liemi. Lisää hernepyree, mausta suolalla ja pippurilla.
3. Vatkaa kerma. Kuumenna keitto ennen tarjoilua, lisää kuohuviini ja tarjoile kermanokareen kera.

Ranskalainen sipulipiiras resepti

100 g savustettua siankylkeä
1 iso nippu ruohosipulia
valkopippuria
4 dl vehnäjauhoja
muskottipähkinää
8-10 annosta
2 dl kuohukermaa
suolaa
3 munaa
2 rkl voita
1 muna
300 g sipulia
2 dl maitoa
2 munankeltuaista
1 rkl kylmää vettä

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Mittaa yleiskoneeseen jauhot, suola ja paloiteltu kylmä voi. Lisää muna ja vesi ja sekoita 20-30 sekuntia, kunnes aineksista muodostuu taikina. Voitele irtopohjavuoka (halkaisija noin 28-30 cm). Kauli taikina levyiksi. Vuoraa vuoka taikinalla ja pistele pohjaan reikiä haarukalla. Pane vuoka viileään 10-30 minuutiksi. Esipaista piirastaikinaa 10-15 minuuttia.
2. Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa siankylki ohuiksi suikaleiksi. Sulata voi pannulla, lisää sipulit ja siankylki ja [...]

Eksoottinen porsaanfilee resepti

voita
juustoraastetta
500 g porsaan sisäfileetä
2 banaania siivuina
1 -2 tl currya
pippuria , paprikajauhetta
1 punainen paprika silputtuna
2 dl kuohukermaa

1. Leikkaa filee noin kolmen sentin paloiksi. Aseta ne seisomaan leikkauspinnalle ja painele pihveiksi. Mausta. Ruskista molemmilta puolilta.
2. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita fileepihvit uunivuokaan. Lisää päälle banaaniviipaleet ja paprikasilppu.
3. Vatkaa kerma, sekoita siihen curry ja levitä vuokaan kaiken päälle. Ripota pinnalle juustoraaste ja gratinoi uunissa, kunnes pinta on kauniin värinen. Tarjoa keitettyä riisiä lisäksi.

Juureskeitto resepti

valkopippuria
2 dl kuohukermaa
100 g porkkanaa
1 persiljanoksa
7 dl kasvislientä
1 purjo
1 dl maitoa
50 g voita
1 /4 tl timjamia
100 g juuriselleriä
100 g lanttua

1. Kuori, puhdista ja huuhdo vihannekset. Viipaloi purjo ja suikaloi vihannekset. Säästä hieman porkkanan, juurisellerin ja lantun suikaleita koristeluun. Sulata voita kattilassa ja kuullota vihanneksia niin, että ne pehmenevät jonkun verran, mutteivät saa väriä. Lisää 5 desilitraa kasvisientä, timjami ja persiljanoksa. Hauduta matalalla lämmöllä kunnes vihannekset ovat pehmenneet.
2. Kaada sose tehosekoittimeen tai yleiskoneeseen ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Kaada sose takaisin kattilaan ja lisää loppu kasvisliemi sekä kerma ja [...]

Merianturaa Juliana resepti

2 dl valkoviiniä
1 raaka munankeltuainen
1 rkl ruohosipulisilppua
1 tl sitruunamehua
8 merianturafileetä (n 800 g)
mustapippuria myllystä
1 rkl tillisilppua
2 cl genever-viinaa
1 rkl voita
1 tl voita kastikkeen kiilloitukseen
1 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoa
1 rkl vesikrassisilppua
2 dl kalalientä

Liekitetyt pippuripihvit resepti

3 dl kuohukermaa
1 rkl hienonnettua sipulia
4 x 180 g häränfileetä
voita paistamiseen
1 -2 rkl rouhittua viherpippuria
mustapippuria
1 rkl konjakkia
3 dl vahvaa lihalientä
½ tl tuoretta rakuunaa
½ dl kuivaa madeiraviiniä

Tanskalainen riisipuuro ja kirsikkakeitto resepti

1 ,5 dl kuohukermaa
1 kokonainen manteli
1 tl vaniljasokeria
250 g kivettömiä pakastekirsikoita
5 dl kylmää riisipuuroa
1 sitruuna
2 dl vettä
perunajauhoja saostukseen
1 dl sokeria
kanelia
2 rkl paahdettuja mantelilastuja

Vatkaa kerma vaahdoksi vaniljasokerin kanssa. Sekoita se kylmään riisipuuroon. Lisää joukkoon hieman kanelia, paahdetut mantelilastut ja kokonainen manteli.
Laita tarjoilukulhoon ja jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Tarjoile lämpimän kirsikkakeiton kanssa.
Laita kirsikat, vesi, sokeri ja sitruunanmehu kattilaan. Hauduta hiljalleen, kunnes kaikki sokeri on liuennut. Saosta tilkalla kylmään veteen sekoitettua perunajauhoa. Jatka kypsentämistä vielä viisi minuuttia.

Hedelmillä täytetty sorsa resepti

2 tl arrowjuurta
300 g viinirypäleitä
6 omenaa
3 dl kanalientä
mustapippuria
voita paistamiseen
mustaviinimarjahyytelöä
1 dl kuohukermaa
2 puhdistettua sorsaa
10 katajanmarjaa murskattuna

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Huuhtele ja kuivaa sorsat. Mausta suolalla, pippurilla ja katajanmarjarouheella. Ruskista ne voissa kauttaaltaan pannulla. Leikkaa omenat palasiksi. Täytä sorsat noin puolella omenapaloja ja nosta linnut uunivuokaan.
2. Sido lintujen taka-aukko kiinni paistinlangalla, niin että täyte pysy paikoillaan. Puolita rypäleet ja poista siemenet. Laita rypäleet ja loput omenat vuokaan. Kaada sekaan puolet lihaliemestä. Paista uunin keskitasolla 50-60 minuuttia.
3. Ota linnut vuoasta ja siivilöi paistoliemi, säästä [...]

Paneeratut silakat resepti

pippuria
kuoriperunoita tarjoiluun
1 dl karkeita ruisjauhoja
1 dl korppujauhoja
1 kg perkaamattomia a href="/reseptit/haku/?q=silakka"silakoita/a tai 600-700 g silakkafileitä
1 munankeltuainen
1 ½ dl kuohukermaa
1 sitruunakoristeluun

1. Perkaa silakat mutta jätä selkäruodot paikoilleen.
2. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja kääntele siihen munankeltuainen. Kääntele silakat mukaan kermaan ja anna vetäytyä muutama tunti tai yön yli jääkaapissa.
3. Sekoita korppujauhot ja ruisjauhot lautasella, mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Nosta silakat kermasta ja kääntele ne paneerauksessa.
4. Paista silakat voissa keskilämmöllä niin että molemmat puolet saavat kauniin paistopinnan. Tarjoile kuoriperunoiden ja sitruunan kera.

Kalakeitto kymmenelle resepti

3 rkl hummerifonditiivistettä
200 g ruodotonta savulohta paloina
1 ½ kg:n lohi ruotoineen paloiteltuna
3 litraa sienilientä
1 pieni nippu tilliä
leipää
1 litra kuohukermaa
4 purjoa
4 isoa perunaa
6 porkkanaa

1. Kiehauta suolalla maustettua vettä ja pane lohipalat kiehumaan. Keitä lohi kypsäksi ja poista ruodot. Jätä sivuun odottamaan.
2. Kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat. Puhdista purjot ja leikkaa ne sentinpaksuisiksi viipaleiksi. Kiehauta sieniliemi, lisää siihen porkkana- ja perunakuutiot ja keitä, kunnes ne ovat hieman pehmentyneet. Lisää kerma, hummerifondi ja purjoviipaleet. Lisää lopuksi lohipalat.
3. Leikkaa savulohi paloiksi ja hienonna tilli. Kaada keitto lämpimään tarjoilukulhoon ja koristele savulohipaloilla ja tillillä. Tarjoa [...]

Peuranpaisti calvadoskastikkeessa resepti

karpaloita
1 pala juuriselleriä
2 -3 rkl herajuustoa (mesost)
6-8 cl calvadosia
3 -4 dl lihalientä
voita paistamiseen
2 sipulia
4 dl kuohukermaa
1,5 kg peuranpaistia
pippuria
2 porkkanaa
8 katajanmarjaa murskattuina

1. Mausta paisti suolalla ja pippurilla, ruskista se voissa kauttaaltaan. Silppua vihannekset ja laita ne murskattujen katajanmarjojen kanssa pataan. Käännä levy keskilämmölle. Nosta paisti pataan ja pata levylle.
2. Kaada päälle 1 dl lihalientä ja keitä hiljaa kannen alla noin 1,5 tuntia, tai kunnes liha on kypsää. Lisää lihalientä hiljalleen kypsennyksen aikana. Nosta paisti padasta.
3. Siivilöi paistoliemi ja lisää siihen loput lihaliemestä. Keitä kokoon kerman kanssa puoleen alkumäärästä. Mausta kastike [...]