resepti_me_img

Uuniperunat kahdella eri täytteellä resepti

1 rkl hienonnettua tilliä
1 tl currya
100 g katkarapuja
paprika
2 dl majoneesia
2 rkl kermaviiliä
herneitä
100 g broilerinpaloja (kypsennettynä)
tomaatti
1 /4 purjo
pippuria
oliiviöljyä
4 uuniperunaa

Uuniperunat: Esilämmitä uuni 225 asteeseen. Valitse uuniperunoiksi suurikokoisia perunoita. Kaikkein parhaita ovat Rosamunda-perunat. Pese ja kuivaa perunat ja voitele ne oliiviöljyllä. Pistele perunat haarukalla tai perunatikulla, pane ne unipellille ja kypsennä 50-60 minuuttia koon mukaan. Tarkista kypsyys perunatikulla. Perunat saavat olla mieluummin hieman liian kypsiä kuin liian kovia. Leikkaa ennen tarjoilua perunoiden kylkeen ristikkäinen viilto ja purista perunaa päistä niin, että viilto avautuu.
2. Katkaraputäyte: Sekoita kermaviili ja majoneesi. Leikkaa tomaatit [...]
Hunajamarinoitua parsaa, rakuunalla marinoituja katkarapuja ja ohutta näkkileipää resepti

Keitä kuoritut parsat lähes kypsiksi ja jäähdytä.
Lämmitä kattilassa appelsiinin mehu ja raastettu kuori, sitruunan mehu ja raastettu kuori, hunaja sekä voi.
Jätä parsat maustumaan liemeen puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valuta katkaravut siivilässä, älä kuitenkaan huuhtele vedellä.

Loading
Äyriäissalaattia ruokavehnällä resepti

1. Keitä ruokavehnä pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita lämmin vehnä ja herneet, kaada lautaselle.
2. Laita päälle kuoritut katkaraput sekä simpukat, koristele tillillä. Purista päälle sitruunamehua.

Keltainen pääruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Nieriä: Suolaa ja pippuroi nieriät noin tunti ennen kypsennystä.
Liemi: Kiehauta ja anna maustua 15 minuuttia kelmulla peitettynä. Kuumenna höyryäväksi ja nosta pois liedeltä.
Laita nieriäfileet liemeen ja anna kypsyä 5 minuuttia. Nosta paperin päälle ennen esille laittamista.
Pyree: Kuullota hienonnettu [...]

Sieniä foliossa oliiviöljyä ja valkosipulin kera resepti

1. Levitä sienet folioarkeille.
2. Tiputa päälle oliiviöljyä, mausta suolalla ja pippurilla ja purista joukkoon valkosipulia.
3. Sulje paketit tiiviisti. Hauduta sieniä grillissä 8-10 minuuttia.

Samettinen juurisellerikeitto, persiljaöljyä ja granaattiomenaa resepti

Valmistusohje:
Kuori ja kuutioi juuriselleri, keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Säästä keitinliemi.
Kuullota mausteita (kumina morttelissa murskattuna) öljyssä noin minuutin ajan.
Raasta ja lisää inkivääri joukkoon. Lisää myös linssit ja reilu desi juurisellerin keitinlientä. Keitä kannen alla, kunnes linssit ovat kypsiä.

Vihreä alkuruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Keitto: Kuullota hienonnetut sipulit, lisää maito ja kanaliemi.
Keitä hiljalleen 15 minuuttia. Lisää herneet, minttu, voi ja öljy.
Kiehauta ja soseuta tasaiseksi tehosekoittimella, mausta suolalla ja samppanjalla. Siivilöi.
Hyytelö: Mehusta varsisellerit mehulingolla. Siivilöi ja kiehauta 2 dl mehua. Mausta suolalla ja [...]

Ruokaisa tonnikalasalaatti resepti

1. Pane salaatinlehdet kulhon pohjalle. Laita loput ainekset niiden päälle sitä mukaa kun pilkot niitä.
2. Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin päälle.

Cecina-pizza resepti

- Sekoita kikhernejauhot kulhossa veden kanssa, kunnes kikherneiden (
- Lisää suola, pippuri ja 2 ruokalusikallista oliiviöljyä ja sekoita hyvin. Anna seoksen vetäytyä noin tunnin ajan.
- Pirskota jäljelle jäänyt öljy paistopellille ja kaada seos vakaalla kädellä päälle.
- Paista esilämmitetyssä [...]

Pastaa pinaatin ja fetajuuston kera resepti

1. Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois.
2. Poista pinaatista paksut varret ja kuutioi paprikat. Kuullota paprika ja sipuli 2 ruokalusikallisessa oliiviöljyä isossa paistinpannussa. Lisää pinaatti ja fetajuusto.
3. Kaada lämmin pasta joukkoon ja sekoita [...]

Kanasalaatti leipäkrutongeilla resepti

Paista broilerin rintafileepihvit keskilämmöllä kypsiksi. Käännä fileitä muutaman kerran paiston aikana. Mausta fileet suolalla kummaltakin puolelta aina ensimmäisen kääntämisen jälkeen.
Revi salaatti kulhoon. Siivuta kurkkuja sekoita salaattiin.
Sekoita jogurttiin 1 rkl oliiviöljyä. Hienonna minttu ja sekoita jogurttikastikkeeseen. Mausta kastike suolalla ja [...]

Kesäpasta resepti

Kaada kattilaan tai paistinpannulle 1/4dl oliiviöljyä, lisää joukkoon valkosipuli, kaprikset, chorizo-suikaleet ja oliivit.
Kaada aineksien sekaan reilu loraus valkoviiniä, jonka jälkeen lisää keitetty pasta. Freesaa aineksia niin, että aromit avautuvat ja ainekset sekoittuvat.
Lisää joukkoon vielä kirsikkatomaatit ja mausta suolalla ja [...]

Amerikkalainen sinihomejuusto-pekonihampurilainen resepti

Levitä oliiviöljyä parilalle tai pannulle, lämmitä grilli tai vaihtoehtoisesti pannu.
Sekoita suuressa kulhossa jauheliha, hienonnettu punasipuli ja pippuri. Sekoita käsin ainesosat sekaisin. Tee 48 ohutta pihviä ja tee pihvin keskelle pieni kuoppa, johon lisäät sinihomejuustopalan. Sen jälkeen aseta toinen pihvi ensimmäisen [...]

Ruokaisa kala-äyriäispata resepti

1. Paista kaikki vihannekset voissa padassa, suolaa ja lisää muutama pippuri.
2. Murusta mukaan liemikuutio, ripottele päälle sahrami ja lisää vesi. Keitä hiljalleen kannen alla kunnes vihannekset ovat pehmenneet.
3. Suolaa kalat, kääri fileet rullalle ja laita päällimmäiseksi pataan. Kuumenna 5-10 [...]

Ugandalainen kanaruoka resepti

1. Leikkaa broileri neljään osaan ja poista nahka. Laita jauho lautaselle ja pyörittele broilerinpalat siinä kauttaaltaan, mausta sitten suolalla ja pippurilla. Kuori ja silppua sipuli ja lohko tomaatit. Kuumenna öljy padassa ja paista broileripaloja, kunnes ne ovat kauttaaltaan kullanruskeita. Lisää sipulisilppu [...]

Tunisialainen rusina-couscousjälkiruoka resepti

1. Keitä vesi kattilassa ja lisää siihen couscous, rusinat, suola ja puolet voista. Pane kansi kiinni ja anna ryynien turvota lieden vierellä 6 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon sokeri ja loput voista. Tarjoile mahdollisesti kuuman maidon kanssa.

Savukalalla täytetyt avokadot resepti

1 rkl puristettua a href="/reseptit/haku/?q=lime"limetti-/a tai sitruunamehua
4 avokadoa
1 maustemitta sokeria
1 /2 tl chilijauhetta
4 kovaksi keitettyä munaa
250 g savustettua, perattua kalaa
3 rkl oliiviöljyä
2 maustemittaa suolaa
sitruunalohkoja
1 rkl maitoa

1. Kuori munat ja erottele valkuaiset ja keltuaiset. Hienonna valkuaiset.
2. Survo haarukalla keltuaiset massaksi, johon sekoitat maidon, suolan, sokerin, chilijauheen ja sitrusmehun. Lisää massaan öljy pikkuhiljaa ja sekoita sitten savukalan ja valkuaishakkeen kanssa yhteen tahnaksi. Tähän asti voit tehdä etukäteen.
3. Halkaise avokadot juuri ennen tarjoilua. Poista kivet ja pirskota pinnoille hieman sitrusmehua. Jaa kunkin avokadopuolikkaan syvennykseen reilu nokare savukalatahnaa. Tarjoile limetti- tai sitruunalohkojen kera.

Anjovisöljypitsat resepti

1 prk anjoviksia valutettuna
artisokan säilötyt sydämet
1 /3 kuivahiivapussi
1 dl oliiviöljyä
1 dl vettä
1 tl sokeria
suolaa )
1 prk tomaattipassataa
1 rosmariinin oksa
sitruunan mehu
tomaatti viipaleina
rucolaa
mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
mozzarellaraastetta tai buffalomozzarellaa
1 tl kuivattua oreganoa
herkkusieniä ohuina viipaleina
pippuria
2 ½ -3 dl vehnäjauhoja

Pohja: Sulata hiiva ja sokeri haaleaan veteen. Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Lisää jauhoseosta nesteeseen vähitellen ja vaivaa taikinaa käsin muutama minuutti, lisää jauhoa tarvittaessa. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa n. 30 minuuttia. Kumoa kohonnut taikina leivinpaperille ja kauli se ohueksi levyksi.
Anjovisöljy: Pilko anjovikset ja hienonna rosmariininlehtiä. Laita anjovikset, rosmariini, puolet oliiviöljystä, sekä silputut valkosipulinkynnet korkeareunaiseen kippoon. Soseuta sauvasekoittimella tahnaksi. Lisää loput oliiviöljystä nauhana tahnaan ja sekoita joukkoon vielä sitruunan mehu. [...]

Caesarsalaatti broilerista ja perunakrutongeista resepti

1 pala parmesaanijuustoa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 /4 dl sitruunamehua
dijoninsinappia
8 -10 kirsikkatomaattia
1 valkosipulinkynsi
pippuria
3/4 dl miedonmakuista ruokaöljyä
1 uuniperuna
2 munankeltuaista
mustapippuria
1 rkl sardelleja
4 broilerinfileetä
1 ruukku roomansalaattia
salaattisekoitusta
parmesaanijuustoraastetta
1-2 rkl vettä

1. Grillaa broilerinfileet kullanruskeiksi. Leikkaa peruna noin 5 cm kuutioiksi ja paista kuutiot öljyssä yhdessä puristetun valkosipulinkynnen kanssa, kunnes perunakuutiot ovat rapeita ja kullanruskeita. Anna kuivahtaa ja mausta suolalla. Viipaloi broilerifileet.
2. Kastike: Hienonna sardellit ja kuori valkosipulinkynsi. Sekoita munankeltuaiset, sardellit ja sinappi. Lisää öljy tipoittain koko ajan sekoittaen. Lisää myös parmesaanijuusto, puristettu valkosipulinkynsi, sitruunamehu ja viinietikka. Ohenna kastiketta vedellä, kunnes koostumus on sopiva. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Asettele salaatinlehdet [...]

Pastaa simpukkakastikkeella resepti

40 pakastettua sinisimpukkaa , sulatettuina
6 -8 tomaattia , hienonnettuina
2 valkosipulinkynttä , puristettuina
basilikaa , hienonnettuna
400 g spagettia
persiljaa , hienonnettuna
oliiviöljyä
2 keltasipulia , hienonnettuina
mustapippuria

1. Keitä simpukat jos ne ovat raakoja.
2. Paista sipulia ja tomaatteja tilkassa öljyä kattilassa, lisää valkosipuli ja mausteet, keitä hiljalleen 15 minuuttia.
3. Keitä pasta kypsäksi.
4. Kääntele pastaan kastike, hieman öljyä ja viimeiseksi simpukat. Ripottele päälle persiljaa ja basilikaa. Tarjoile.

Lämmin makrillisalaatti resepti

1 punasipuli
1 rkl kapriksia
tilliä
50 g rucolaa
1 rasia kirsikkatomaatteja
2 keitettyä kananmunaa
100 g jäävuorisalaattia
250 g säilöttyjä makrillifileitä
50 g punasalaattia
2 rkl vadelmaviinietikkaa
50 g cashew-pähkinöitä
leipää )
3 rkl oliiviöljyä

Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Kuullota lohkottu sipuli, kirsikkatomaatit ja cashew-pähkinät. Mausta kapriksilla ja viinietikalla ja nosta makrillit pannulle. Anna kalojen vain lämmetä - älä paista niitä.
Revi salaatit lautasille ja kumoa pannulla olevat ainekset liemineen päälle. Halkaise kananmuna ja nosta se salaatin päälle. Koristele ja mausta lopuksi tillillä. Tarjoa lisänä tuoretta leipää.

Lampaankyljykset kreikkalaisin lisäkkein resepti

2 tomaattia
1 /3 kurkkua
1 paketti halloumia
½ punasipuli
100 g feta-juustoa
1 dl mustia oliiveja
valkopippuria
5 dl luonnonjogurttia
4 lampaankyljystä
2 tl oliiviöljyä
1 tl sitruunamehua
oliiviöljyä voiteluun

1. Tomaattisalaatti: leikkaa tomaatit lohkoiksi, punasipuli suikaleiksi ja yhdistä ne. Sekoita keskenään oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja pippuri. Kääntele kastike salaattiin.
2. Tzatziki: Valuta jogurttia kahvinsuodattimessa, kunnes se on sopivan paksua. Raasta kurkku ja sirottele raasteelle suolaa. Purista muodostunut neste ja sekoita kurkkusilppu jogurttiin. Lisää joukkoon valkopippuri, oliiviöljy ja sitruunamehu ja sekoita.
3. Kuutioi feta. Järjestä fetakuutiot, oliivit, tomaattisalaatti ja tzatziki erillisiin kulhoihin, jolloin jokainen voi itse päättää lautasensa sisällöstä. Mausta lampaankyljykset [...]

Kala- ja äyriäisvartaat, grillivihannekset ja aioli resepti

8 kirsikkatomaattia
2 raakaa munankeltuaista
2 ½ dl oliiviöljyä
2 uuniperunaa
8 kampasimpukkaa
Neljälle
500 g kiinteää tuoretta kalaa
2 tomaattia
1 vihreä paprika
puisia grillivartaita
8 pikkusipulia
2 maissintähkää
3 valkosipulinkynttä
2 maustemittaa sitruunamehua
valkopippuria

1. Aioli: Purista valkosipulit ja sekoita munankeltuaisten kanssa. Lisää sitten öljyä tipoittain voimakkaasti vatkaten. Mausta suolalla ja pippurilla, halutessasi myös sitruunamehutilkalla. Pane viileään tarjoiluun asti.
2 Keitä vettä isossa kattilassa. Lohko uuniperunat pitkittäin ja keitä ne sekä maissintähkät lähes pehmeiksi, noin 15 minuuttia. Nosta vedestä ja valuta. Halkaise tomaatit.
3. Pane vartaat likoamaan veteen. Kuori sipulit ja ryöppää niitä muutama minuutti vähäsuolaisessa vedessä. Puhdista paprika ja leikkaa paloiksi. Leikkaa kala 3 [...]

Savuporosalaatti resepti

1 /2 dl persiljasilppua
3 tomaattia pieneksi kuutioituna
1 kerä lehtisalaattia
1 rkl a href="/reseptit/haku/?q=viinietikka"valkoviinietikkaa/a (tai muuta haluamaasi etikkaa )
1 sipuli pieneksi kuutioituna
n 300 g kylmäsavuporoa kokonaisena palana
oliiviöljyä
3 dl liotettuja ja keitettyjä mustasilmäpapuja (liotus yön yli, keittoaika 30 min)

Paahdettu kasvissalaatti resepti

3 valkosipulikynttä
1 munakoiso
balsamicoa
yrttejä
2 keltaista paprikaa
1 punasipuli
sokeria
1 kesäkurpitsa
suolaa

Marinoituja punajuuria, vuohenjuustomoussea ja punajuuri couscous resepti

1 dl oliiviöljyä
suolaa
Neljälle
2 rkl tummaa balsamicoa
sitruunan mehu
1 tl hunajaa
150 g pehmeä vuohenjuustoa
2 rkl punajuurten marinadilientä
1 lehtitinjamin oksa
500 g karkeaa merisuolaa
pinjansiemeniä
pippuria
2 isohkoa kypsää punajuurta

Lämmitä uuni 180-asteeseen.
Laita merisuola uunipellille ja aseta punajuuret merisuolan päälle. Kypsennä punajuuria noin 45 minuuttia kunnes ovat kypsiä. Säästä kaksi punajuurta punajuuri couscousiin. Kuori punajuuret ja leikkaa ne pieneksi.
Marinadi: Lisää kaikki ainesosat kulhoon ja sekoita huolella.
Aseta punajuuret marinadiliemeen ja marinoi niitä noin 15 minuuttia. Nosta pois kulhosta talouspaperille, jotta ylimääräinen marinadi valuu pois.
Vuohenjuustomousse:Laita vuohenjuusto kulhoon ja lisää sitruunanmehu. Sekoita huolella tasaiseksi massaksi, mausta suolalla ja tarkasta maku. [...]

Friteerattuja kanavartaita, oliivimajoneesia ja grillattuja vihanneksia resepti

oliiviöljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 fenkoli
1 ruukku basilikaa
2 rkl ruokasoodaa
2 dl majoneesia
1 purjo
varrastikkuja
3 dl vichyä/vettä
2 esikeitetty maissia
suolaa
sitruunan kuorta
1 keltuainen
öljyä uppopaistamiseen
sokeria
1 dl viipaloituja oliiveja
1 nippu lehtipersiljaa
1 sitruuna
pippuria
50 g voita
600 g broilerin sisäfileitä

Vartaat ja frittitaikina:
Sekoita ainekset tasaiseksi. Liota puisia varrastikkuja 15 minuuttia kylmässä vedessä. Mausta broilerin sisäfileet suolalla, pippurilla ja sitruunan kuorella. Laita sisäfileet varrastikkuihin ja kasta ne frittitaikinaan. Uppopaista 175-asteisessa öljyssä n. 2 minuuttia, kunnes ovat kypsiä ja kullanruskeita.
Grillattua purjoa, maissia ja mehustettua fenkolia:
Sekoita majoneesi ja viipaloidut oliivit. Hienonna lehtipersilja ja lisää joukkoon.
Pese purjo ja leikkaa se tangoiksi. Leikkaa maissit paksuiksi viipaleiksi ja mausta suolalla sekä öljyllä. Grillaa [...]

Kasvispilahvia ja marinoituja paprikoita resepti

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 valkosipulinkynsi
4 annosta täysjyväriisiä
purjo
1 ½ keltaista paprikaa
kookoshiutaleita
150 g sokeriherneitä
1 tl kurkumaa
7 dl kasvislientä
rusinoita
1 chilipalko
1 porkkana
cayennenpippuria
2 rkl sitruunamehua
pippuria
2 rkl öljyä
chilijauhetta
1 dl kylmiä, keitettyjä mustia papuja

1. Marinoidut paprikat: Kuumenna uunin grilli 275 asteeseen. Halkaise paprikat pitkittäin. Pane ne grilliritilälle kuori ylöspäin ja grillaa noin viisi minuuttia, kunnes kuori on musta ja osittain irtonainen. Huuhtele paprikat kylmässä vedessä lävikössä ja irrota kuori. Paloittele paprikat. Puhdista ja viipaloi chilipalko. Sekoita oliiviöljy ja sitruunamehu, lisää paprikapalat ja chiliviipaleet ja puserra joukkoon valkosipulinkynnet. Jätä paprikat marinoitumaan mielellään vuorokaudeksi.
2. Pilahvi: Puhdista ja viipaloi purjo, kuori ja kuutioi porkkana ja leikkaa [...]

Avokadokeittoa, paistettua lohta ja platanosipsiä resepti

ranskankermaa
2 kpl kypsää avokadoa
merisuolaa
limen mehu
4 dl rypsiöljyä
merisuolaa maustamiseen
100 g tuoretta lohta
mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä
sitruunan mehu
1 kpl vihreää ruokabanaania (platano)
1 pieni shalottisipuli
3,0 dl kasvislientä
chiliä
limen mehua
korianteria

Avokadokeitto:
Kuullota shalottisipuli oliiviöljyssä. Lisää kasvisliemi ja hauduta hetken aikaa. Lisää avokado ja situunan mehu. Mausta suolalla. Soseuta sileäksi. Lisää nestettä tarvittaessa. Tarkista maku! Tarjoile keitto kylmänä tai haaleana paahdetun lohen ja ranskankerman kera. Keiton lisukkeena voi tarjota tuoretta chiliä ja korianteria.
Paahdettu lohi:
Leikkaa lohi nahattomiksi annospaloiksi. Paahda lohipalat kuumalla pannulla, mausta kalan pinta limen mehulla, suolalla ja pippurilla. Kääri paahdetut lohipalat kelmun sisään hetkeksi vetäytymään. Tarjoile lämmin lohi avokadokeiton [...]

Hernesosekeittoa Crème Ninon ja paistettua jättikatkarapua resepti

1 dl ranskankermaa
suolaa
öljyä
200 g herneitä
pikkusalaattia
mustapippuria
6 jättikatkaravun pyrstöä
oliiviöljyä
1 salottisipuli
2 dl vettä
2 dl kermaa
1valkosipulin kynsi

Hernesosekeitto:
Hienonna valkosipulin kynsi ja paista kevyesti kattilassa. Lisää kerma ja vesi ja kiehauta. Mausta suolalla. Soseuta keitto tehosekoittimessa ja lisää ranskankerma. Tarkista maku.
Jättikatkaravut:
Leikkaa ravunpyrstöt kuutioiksi. Kuori ja hienonna salottisipuli. Paista ravut sekä sipulit kuumalla pannulla öljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile keiton kera.

1 dl lihalientä
50 g suolatonta voita kuutioina
pippuria
appelsiinin kuori
100 g passionpyreetä
1 dl oliiviöljyä
200 g savumuikkuja
vadelmia
appelsiinin raastettu kuori ja mehu
1 sipuli
10 oksaa timjamia
2 dl vettä
6 puikulaperunaa
(2 rkl appelsiinilikööriä)
200 g pankojauhoja/raastettua leipää
1 suolakurkku
50 g hiivaa
muutama rakuunan oksa
luomurypsiöljyä
ruohosipulia
5 dl rypsiöljyä
4 savuporonakkia tai karitsanakkia
5,5 dl vispikermaa
voita paistamiseen
sitruunan raastettu kuori ja mehu
250 g voita
1 kananmuna
30 g keltuaisia
öljyä
mansikoita
200 g a href="/reseptit/haku/?q=rapu"katkarapuja/a suolaliemessä
2,7 dl kevytmaitoa
40 g sokeria
300 g naudan paistijauhelihaa
50 g ranskankermaa
40 g kananmunia
1 sitruunan kuori ja mehu
2 keltuaista
4 valkosipulinkynttä
800 g tummaa suklaata (70%)
5 dl vettä
1 rkl sinappia
1 rkl suolaa
5 kananmunaa
4 marinoimatonta kanankoipea
1 punasipuli
1 l öljyä uppopaistamiseen
1 ruisleipä
3 siivua vaaleaa paahtoleipää
chiliä
1 valkosipuli
1sitruuna
sitruunamehua
1 dl majoneesia
1 nippu vihreää parsaa
hunajaa
sitruunan mehu
500 g vehnäjauhoja
1 rkl kapriksia
10 siivua serranokinkkua
700 g jauhoja
mustapippuria
mustapippuria myllystä
pensasmustikoita
300 g lampaan jauhelihaa

Keitä kuoritut parsat lähes kypsiksi ja jäähdytä.
Lämmitä kattilassa appelsiinin mehu ja raastettu kuori, sitruunan mehu ja raastettu kuori, hunaja sekä voi.
Jätä parsat maustumaan liemeen puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valuta katkaravut siivilässä, älä kuitenkaan huuhtele vedellä.
Sekoita kulhossa ravut, hienonnettu rakuuna ja oliiviöljy sekä rouhittu mustapippuri.
Leikkaa parsat pieniksi, sekoita rapujen kanssa ja tarjoa ohuen näkkileipäsiivun päällä.
Hiero suola, pippuri ja valkosipuli kanankoipien pintaan ja anna [...]
Hunajamarinoitua parsaa, rakuunalla marinoituja katkarapuja ja ohutta näkkileipää resepti

Keitä kuoritut parsat lähes kypsiksi ja jäähdytä.
Lämmitä kattilassa appelsiinin mehu ja raastettu kuori, sitruunan mehu ja raastettu kuori, hunaja sekä voi.
Jätä parsat maustumaan liemeen puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valuta katkaravut siivilässä, älä kuitenkaan huuhtele vedellä.

Loading
Äyriäissalaattia ruokavehnällä resepti

1. Keitä ruokavehnä pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita lämmin vehnä ja herneet, kaada lautaselle.
2. Laita päälle kuoritut katkaraput sekä simpukat, koristele tillillä. Purista päälle sitruunamehua.

Keltainen pääruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Nieriä: Suolaa ja pippuroi nieriät noin tunti ennen kypsennystä.
Liemi: Kiehauta ja anna maustua 15 minuuttia kelmulla peitettynä. Kuumenna höyryäväksi ja nosta pois liedeltä.
Laita nieriäfileet liemeen ja anna kypsyä 5 minuuttia. Nosta paperin päälle ennen esille laittamista.
Pyree: Kuullota hienonnettu [...]

Sieniä foliossa oliiviöljyä ja valkosipulin kera resepti

1. Levitä sienet folioarkeille.
2. Tiputa päälle oliiviöljyä, mausta suolalla ja pippurilla ja purista joukkoon valkosipulia.
3. Sulje paketit tiiviisti. Hauduta sieniä grillissä 8-10 minuuttia.

Samettinen juurisellerikeitto, persiljaöljyä ja granaattiomenaa resepti

Valmistusohje:
Kuori ja kuutioi juuriselleri, keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Säästä keitinliemi.
Kuullota mausteita (kumina morttelissa murskattuna) öljyssä noin minuutin ajan.
Raasta ja lisää inkivääri joukkoon. Lisää myös linssit ja reilu desi juurisellerin keitinlientä. Keitä kannen alla, kunnes linssit ovat kypsiä.

Vihreä alkuruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Keitto: Kuullota hienonnetut sipulit, lisää maito ja kanaliemi.
Keitä hiljalleen 15 minuuttia. Lisää herneet, minttu, voi ja öljy.
Kiehauta ja soseuta tasaiseksi tehosekoittimella, mausta suolalla ja samppanjalla. Siivilöi.
Hyytelö: Mehusta varsisellerit mehulingolla. Siivilöi ja kiehauta 2 dl mehua. Mausta suolalla ja [...]

Ruokaisa tonnikalasalaatti resepti

1. Pane salaatinlehdet kulhon pohjalle. Laita loput ainekset niiden päälle sitä mukaa kun pilkot niitä.
2. Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin päälle.

Cecina-pizza resepti

- Sekoita kikhernejauhot kulhossa veden kanssa, kunnes kikherneiden (
- Lisää suola, pippuri ja 2 ruokalusikallista oliiviöljyä ja sekoita hyvin. Anna seoksen vetäytyä noin tunnin ajan.
- Pirskota jäljelle jäänyt öljy paistopellille ja kaada seos vakaalla kädellä päälle.
- Paista esilämmitetyssä [...]

Pastaa pinaatin ja fetajuuston kera resepti

1. Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois.
2. Poista pinaatista paksut varret ja kuutioi paprikat. Kuullota paprika ja sipuli 2 ruokalusikallisessa oliiviöljyä isossa paistinpannussa. Lisää pinaatti ja fetajuusto.
3. Kaada lämmin pasta joukkoon ja sekoita [...]

Kanasalaatti leipäkrutongeilla resepti

Paista broilerin rintafileepihvit keskilämmöllä kypsiksi. Käännä fileitä muutaman kerran paiston aikana. Mausta fileet suolalla kummaltakin puolelta aina ensimmäisen kääntämisen jälkeen.
Revi salaatti kulhoon. Siivuta kurkkuja sekoita salaattiin.
Sekoita jogurttiin 1 rkl oliiviöljyä. Hienonna minttu ja sekoita jogurttikastikkeeseen. Mausta kastike suolalla ja [...]

Kesäpasta resepti

Kaada kattilaan tai paistinpannulle 1/4dl oliiviöljyä, lisää joukkoon valkosipuli, kaprikset, chorizo-suikaleet ja oliivit.
Kaada aineksien sekaan reilu loraus valkoviiniä, jonka jälkeen lisää keitetty pasta. Freesaa aineksia niin, että aromit avautuvat ja ainekset sekoittuvat.
Lisää joukkoon vielä kirsikkatomaatit ja mausta suolalla ja [...]

Amerikkalainen sinihomejuusto-pekonihampurilainen resepti

Levitä oliiviöljyä parilalle tai pannulle, lämmitä grilli tai vaihtoehtoisesti pannu.
Sekoita suuressa kulhossa jauheliha, hienonnettu punasipuli ja pippuri. Sekoita käsin ainesosat sekaisin. Tee 48 ohutta pihviä ja tee pihvin keskelle pieni kuoppa, johon lisäät sinihomejuustopalan. Sen jälkeen aseta toinen pihvi ensimmäisen [...]

Ruokaisa kala-äyriäispata resepti

1. Paista kaikki vihannekset voissa padassa, suolaa ja lisää muutama pippuri.
2. Murusta mukaan liemikuutio, ripottele päälle sahrami ja lisää vesi. Keitä hiljalleen kannen alla kunnes vihannekset ovat pehmenneet.
3. Suolaa kalat, kääri fileet rullalle ja laita päällimmäiseksi pataan. Kuumenna 5-10 [...]

Ugandalainen kanaruoka resepti

1. Leikkaa broileri neljään osaan ja poista nahka. Laita jauho lautaselle ja pyörittele broilerinpalat siinä kauttaaltaan, mausta sitten suolalla ja pippurilla. Kuori ja silppua sipuli ja lohko tomaatit. Kuumenna öljy padassa ja paista broileripaloja, kunnes ne ovat kauttaaltaan kullanruskeita. Lisää sipulisilppu [...]

Tunisialainen rusina-couscousjälkiruoka resepti

1. Keitä vesi kattilassa ja lisää siihen couscous, rusinat, suola ja puolet voista. Pane kansi kiinni ja anna ryynien turvota lieden vierellä 6 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon sokeri ja loput voista. Tarjoile mahdollisesti kuuman maidon kanssa.

Keitä kuoritut parsat lähes kypsiksi ja jäähdytä.
Lämmitä kattilassa appelsiinin mehu ja raastettu kuori, sitruunan mehu ja raastettu kuori, hunaja sekä voi.
Jätä parsat maustumaan liemeen puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valuta katkaravut siivilässä, älä kuitenkaan huuhtele vedellä.
Sekoita kulhossa ravut, hienonnettu rakuuna ja oliiviöljy sekä rouhittu mustapippuri.
Leikkaa parsat pieniksi, sekoita rapujen kanssa ja tarjoa ohuen näkkileipäsiivun päällä.
Hiero suola, pippuri ja valkosipuli kanankoipien pintaan ja anna [...]
resepti_me_img

Kinkkupizza resepti

1 tl oreganoa
1 paprika viipaleina
350 g herkkusieniviipaleita
3 dl juustoraastetta
150 g savukinkkusuikaleita
500 g tomaattimurskaa
2 rkl oliiviöljyä
1 iso paketti pizzamix-jauhetta

1. Sekoita taikina pakkauksen ohjeen mukaan. ja anna taikinan nousta.
2. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Kauli taikina niin että se peittää leivinpaperin. Nosta pohja paperin kanssa pellille.
3. Sekoita tomaattimurskat, oregano ja oliiviöljy ja levitä seos pizzapohjalle. Jätä yhden sentin reunus paljaaksi ympäriinsä. Jaa tomaatin päälle kinkkusuikaleet, sienet ja paprika. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

Grillatut ja marinoidut vihannekset resepti

1 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
basilikaa
2 valkosipulinkynttä
4 rkl balsamiviinietikkaa
1 kg eri a href="/reseptit/haku/?q=vihannekset"vihanneksia/a esim. a href="/reseptit/haku/?q=paprika"paprikaa/a, a href="/reseptit/haku/?q=kesäkurpitsa"kesäkurpitsaa/a, munakoisoa

1. Huuhtele vihannekset ja leikkaa ne melko isoiksi paloiksi. Sivele paloihin öljyä, tavallisesti riittää yhden puolen voitelukin.
2. Grillaa vihannekset nopeasti kauniinvärisiksi kuumassa grillissä. Nosta ne kulhoon ja kaada päälle balsamiviinietikka ja öljy. Sirottele päälle viipaloidut valkosipulinkynnet, suola ja basilikaa. Sekoita ja anna marinoitua 10 minuuttia.

Basilikatäytteiset tomaatit resepti

2 tl basilikaa
6 a href="/reseptit/haku/?q=tomaatti"pihvitomaattia/a, tai suurta tavallista tomaattia
2 valkosipulinkynttä
suolaa
2 dl vaaleaa leipää , murustettuna
oliiviöljyä
mustapippuria
1 dl hienonnettua persiljaa

1. Kuumenna uuni 190 asteeseen. Halkaise tomaatit ja koverra sisus. Suolaa tomaatit sisältä ja valuta. Sekoita leivänmurut, persilja, basilika ja valkosipuli kulhossa. Suolaa ja pippuroi, lisää niin paljon öljyä että seoksesta tulee paksua tahnaa.
2. Täytä tomaatit seoksella ja laita uuniin. Tomaattien tulee pehmetä mutta ei haljeta, 20 minuuttia riittänee.

Tattilautanen resepti

1 sitruuna
50 g Castelmagno a href="/reseptit/haku/?q=juusto"juustoa/a tai muuta voimakasta, kypsytettyä juustoa , ikääntynyt Parmesan käy myös
1 dl oliiviöljyä
Lehtipersiljaa
Suolaa
250 g hyviä tuoreita tatteja

1. Putsaa tatit ja irroita lakit.
2. Viipaloi lakit aivan ohuiksi siivuiksi.
3. Laita tattiviipaleet lautaselle ohuelti ja mausta sitruunanmehulla, oliiviöljyllä ja hippusella suolaa. Murenna päälle juusto ja hienonna lehtipersilja.

Minipizzat resepti

2 ½ dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
75 g kuutioitua kinkkua
mustapippuria
1 rkl kuivattuja yrttimausteita
50 g mustia oliiveja
1 tl kidesokeria
2 kesäkurpitsaa
6 dl erikoisvehnäjauhoja
25 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
100 g paseerattua tomaattia

1. Liuota hiiva ja sokeri 4 rkl vettä. Yhdistä jauhot ja suola, tee jauhoseoksen keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan öljy, hiivaseos ja loput vedestä. Sekoita taikina puulusikalla. Vaivaa taikinaa 4-5 minuuttia tai kunnes se notkistuu. Anna taikinan kohota 30 minuuttia tai kunnes se on kaksinkertainen.
2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vaivaa taikinaa 2 minuuttia ja jaa se 16 palaan. Kaulitse pieniä, 5 mm paksuisia pizzapohjia. Laita ne öljytylle pellille. Raasta kesäkurpitsa hienosti. [...]

Pinaattisalaatti pinjansiemenillä resepti

2 rkl pinjansiemeniä
rusinoita
suolaa
500 g tuoretta pinaattia

Kasvispata resepti

1 kevätsipuli
sitruunamehua
paprikajauhetta
3 -4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
4 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
4 annosta liemessä keitettyä riisiä
2 paprikaa
1 -2 kesäkurpitsaa
2 palsternakkaa
1 laakerinlehti
persiljaa , hienonnettuna

1. Paloittele kaikki vihannekset pienemmiksi.
2. Kuumenna öljy padassa. Laita kaikki vihannekset pataan ja mausta. Keitä hiljalleen kannen alla kunnes kaikki tuntuu sopivan pehmeältä. Tarjoile riisin kera.

Hovimestarin perunasalaatti resepti

2 lehtisellerin vartta
1 rkl viinietikkaa
1 pieni nippu persiljaa
valkopippuria
1 punasipuli
500 g kuoriperunoita
3 rkl oliiviöljyä

1. Keitä perunat kuorineen juuri ja juuri kypsiksi. Kuori ja hienonna punasipuli. Viipaloi selleri ohuesti. Hienonna persilja.
2. Jäähdytä perunat niin että voit kuoria ja viipaloida ne. Sekoita 1 rkl viinietikkaa, hieman suolaa ja vastajauhettua valkopippuria, ja lisää lopuksi öljy.
3. Laita perunat, sipulit, sellerit ja persilja kulhoon. Kaada kastike päälle ja sekoita varoen. Anna salaatin jäähtyä ennen kuin laitat sen jääkaappiin. Tarjoile perinteisesti paahtopaistin kera tai jonkin muun keitetyn tai [...]

Tomaatti-oliivi-kanafileet ja linssimuhennos resepti

2 tl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 tl juustokuminaa
4 broilerin fileetä
valkopippuria
2 valkosipulinkynttä
6 -7 tuoretta salvianlehteä
7 dl vettä
1 tl suolaa
pestoa
3 dl punaisia linssejä
1 dl mustia oliiveja
200 g aurinkokuivattuja tomaatteja marinadissa

1. Huuhdo linssit ja laita kattilaan. Kaada päälle vesi ja suola, kuumenna kiehuvaksi ja kuori pois vaahto. Anna kiehua hiljaa kannen alla tunti.
2. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Mausta fileet suolalla ja pippurilla ja aseta ne voideltuun uunivuokaan. Leikkaa aurinkokuivatut tomaatit pieniksi ja sirottele ne fileiden päälle. Ripottele päälle tomaattipurkin öljyä. Lisää vielä oliivit vuokaan. Paista uunissa, kunnes lihan sisälämpö on 80 astetta, noin 15-20 minuuttia. Sirottele pinnalle salvianlehtiä ennen tarjoilua.

Tomaattinen makaronisalaatti resepti

2 kypsää tomaattia
1 tl dijonsinappia
1 tl valkoviinietikkaa
4 dl keitettyjä, kylmiä makaroneja
persiljaa
pippuria
rucolaa
1 dl oliiviöljyä

1. Laita makaronit kulhoon. Kuutioi tomaatit ja sekoita makaroneihin.
2. Sekoita öljy, viinietikka, sinappi, suola ja pippuri kastikkeeksi. Kääntele kastike makaroni-tomaattiseokseen persiljan kera.
3. Asettele rucolalehdet tarjoiluvadille, levitä salaatti niiden päälle.

Broileritäytteiset cannellonit resepti

1 maustemitta sokeria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
16 tuorelasagnelevyä
100 g a href="/reseptit/haku/?q=juusto"ricotta-/a tai raejuustoa
2 rkl oliiviöljyä
1 dl juustoraastetta
4 dl maitoa
vehnäjauhoa
50 g voita
valkopippuria
400 g tomaattimurskaa
100 g pinaattia
400 g broilerifileetä

Hirvipullat ja juures-kuminasalaatti resepti

500 g jauhettua hirvenlihaa (tai muuta riistaa)
1 tl kuivattua rosmariinia
2 rkl creme fraichea
2 rkl punaviinietikka
oliiviöljyä
2 porkkanaa
2 punajuurta
1 kananmuna
Suolaa
sokeria
mustapippuria
1 sipuli
1 punasipuli
rypsiöljyä
kuminaa

Peruna-lehtikaalikeittoa ja valkosipulimakkaroita resepti

1, 4 l vettä
2 tl suolaa
perunoita viipaleina
120 g a href="/reseptit/haku/?q=valkosipuli"valkosipulilla/a maustettua makkaraa
1 1/4 dl oliiviöljyä
250 g tuoretta tai pakastettua lehtikaalia
1 /4 tl vastajauhettua mustapippuria

1. Puhdista lehtikaali, poista paksu lehtiruodit ja leikkaa lehtiosat ohuiksi suikaleiksi. Kuori perunat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
2. Pane makkarat kattilaan ja lisää vettä niin että ne peittyvät. Hauduta makkaroita 15 minuuttia ja leikkaa sitten viipaleiksi. Säästä keitinvesi. Keitä perunaviipaleet jäljelle jääneessä vedessä pehmeiksi. Soseuta perunat nuijalla tai tehosekoittimella ja lisää oliiviöljy.
3. Kiehauta perunasose ja lisää joukkoon myös makkaroiden keitinvesi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lehtikaali ja jatka hauduttamista vielä [...]

Bulgur-fetajuustotäytetyt kesäkurpitsat resepti

4 annosta bulguria
valkopippuria
Neljälle
2 salottisipulia
4 rkl oliiviöljyä
6 dl kasvislientä
1 valkosipulinkynsi
1 dl olutta
1 tl hienonnettua basilikaa
öljyä friteeraukseen
100 g fetajuustoa
4 kesäkurpitsaa
1 tl leivinjauhetta
1 punasipuli
1 dl vehnäjauhoja + 2 rkl
20 oliivia

1. Friteeratut oliivit: Ravistele oliiveja ja 2 rkl vehnäjauhoja muovipussissa. Sekoita 1 dl vehnäjauhoja, olut ja leivinjauhe. Kuumenna frityyriöljy 190 asteeseen. Kasta oliivit frityyritaikinaan ja friteeraa ne kullanruskeiksi, muutama kerrallaan. Valuta talouspaperilla.
2. Kuumenna uuni 275 asteeseen ja napsauta grillivastus päälle. Halkaise kesäkurpitsat pituussuuntaan ja leikkaa pois päät, koverra pois hedelmäliha. Kuori ja suikaloi punasipuli paksuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna salottisipuli ja valkosipuli. Kuumenna puolet öljystä kattilassa ja lisää salottisipuli, valkosipuli [...]

Lammasjauhelihapihvit ja papusalaatti resepti

1 rkl jauhettua juustokuminaa
350 g vihreitä papuja
2 tl suolaa
limettilohkoja
2 tl chilisilppua
lohkoperunoita
2 tl sitruunamehua
2 tl mustapippuria
1 ½ dl paseerattua tomaattia
mintunlehtiä
1 kg lammasjauhelihaa
öljyä paistamiseen/grillaukseen
5 -6 valkosipulinkynttä
1 ½ dl oliiviöljyä

1. Pihvit: Jos paistat pihvit uunissa, kuumenna se 250 asteeseen. Halkaise chili pitkittäin, poista siemenet ja silppua palko. Laita lammasjauheliha, juustokumina, chili, pippuri ja suola isoon kulhoon. Purista joukkoon valkosipuli ja kaada mukaan oliiviöljy. Sekoita ainekset tasaiseksi mureketaikinaksi. Muotoile kostutetuin käsin 20 soikeaa pihviä.
2. Papusalaatti: Keitä vihreät pavut vähäsuolaisessa vedessä. Valuta ne lävikössä ja siirrä ne sitten kulhoon. Vatkaa yhteen sitruunamehu, paseerattu tomaatti, pippuri ja suola toisessa kulhossa. Sekoita joukkoon [...]

Uunissa paahdettua siikaa ja uuniperunoita resepti

varsiselleriä
4 kokonaista pikkusiikaa suomustettuna
1 fenkoli
1 sipuli
1 sitruuna
1 varsiselleri
1 dl kurkkukuutioita
sitruunan mehua
oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
4 isoa Rosamunda-perunaa
1 dl tomaattikuutioita
suolaa
chiliä
voita

Kääri perunat folioon ja kypsennä 185-asteisessa uunissa noin tunti.
Tee siikoihin molemmille puolille kolme viiltoa nahkaan. Viipaloi varsiselleri, chili sekä sipulit. Sivele kaloihin tilkka öljyä ja hiero mausteet kalan sisä- ja ulkopuolelle. Laita kalat uunipellille ja kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 15 min. Voit kypsentää kalan myös grillivastusten alla.
Viipaloi varsiselleri, fenkoli ja sekoita ne tomaattien sekä kurkkujen kanssa. Mausta oliiviöljyllä sekä sitruunamehulla. Lisää lopuksi hieman hienonnettua tilliä. Tarjoile kalan ja [...]

Pastaa korvasienikastikkeen kera resepti

4 annosta pinaattinuudeleita
voita
1 rkl vehnäjauhoa
3 dl kuohukermaa
oliiviöljyä
parmesaania
2 prk korvasieniä vedessä
pippuria

Ohjeessa käytetyt korvasienet ovat säilykkeitä, mutta mikäli käytät tuoreita korvasieniä, ryöppää korvasienet kolme kertaa ja huuhtele huolellisesti aina ryöppäyksien välissä. Kolmannen ryöppäyksen jälkeen anna sienten liota kylmässä vedessä 10 minuuttia. Valuta vesi sienistä ja painele ylimääräinen vesi pois.
1. Pilko korvasienet karkeasti. Paista niitä vähässä voissa kasarissa, kunnes voi on imeytynyt. Ripota päälle jauho ja kaada kerma joukkoon, sekoita. Mausta ja keitä vähintään 20 minuuttia.
2. Keitä pasta, valuta ja kaada [...]

Minestronekeitto ruispastasta resepti

1 /4 osa valkokaalia
basilikaa
2 valkosipulinkynttä
varsiselleriä
2 rkl tomaattipyreetä
100 g ruispastaa
1 sipuli
400 g naudanjauhelihaa
parmesaania
1 l kanalientä tai vettä
oliiviöljyä
2 rkl a href="/reseptit/haku/?q=suola"suolaa/a ja mustapippuria

Pasta ja vihreät vihannekset resepti

350 g maccheroni-pastaa
200 g sokeriherneitä
purjosuikaleita
250 g romanescoa
2 sitruunaa
5 tuoretta vihreää parsaa
1 dl oliiviöljyä
(vihreää parsakukkakaalia)
valkopippuria

1. Keitä pasta runsaassa, suolatussa vedessä. Jaa vihreä tai valkoinen kukkakaali tai parsakaali nupuiksi. Kuori ja leikkaa parsat pienemmiksi. Lisää kaali ja parsa pastan joukkoon, kun keittoaikaa on jäljellä 3 minuuttia. Kaada vesi pois.
2. Viipaloi purjo ohuelti. Kuullota purjoa ja sokeriherneitä 2 rkl:ssa oliiviöljyä. Purista sitruunoista mehu vihannesten päälle.
3. Sekoita vastakeitetyn pastan joukkoon loput oliiviöljystä, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta purjo-sokeriherneseos pastan päälle.

Kalapullat ja katkaravut currykastikkeessa sekä juurescouscous resepti

200 g kalapullia
2 dl ranskankermaa
5 dl kasvislientä
250 g katkarapuja kuorineen
400 g pakastejuureksia
1 rkl oliiviöljyä
valkopippuria
1 tl currya
4 dl couscous-suurimoita

1. Juurescouscous: Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Kuullota juuressekoitusta öljyssä. Sekoita joukkoon couscous ja kuullota vielä minuutti. Siivilöi kuuma kasvisliemi juuresten ja couscousin päälle ja peitä kannella. Siirrä juurescouscous pois levyltä ja anna vetäytyä tarjoiluun saakka.
2. Kuumenna ranskankerma kiehuvaksi ja mausta currylla, suolalla ja pippurilla. Laimenna tarvittaessa vesitilkalla. Lisää kalapullat ja katkaravut ja kuumenna.
3. Sekoita couscous ilmavaksi haarukalla ja mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa currykastikkeen kera.

M J Pizza resepti

10 mietoa jalapenochiliä
4 rkl oliiviöljyä
suolaa
1 tl sambal oelekia
tomaattimurskaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl oreganoa
2 keltasipulia
1 valkosipulinkynttä
2 dl kivettömiä mustia oliiveja
50 g tuorehiivaa
2 punaista paprikaa
3 dl vettä
400 g karkeasti raastettua juustoa

1. Pizzataikina: Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (37 astetta). Liuota hiiva vesitilkkaan, lisää jauhot, öljy, hieman suolaa ja loput vedestä. Vaivaa taikinaksi noin 10 minuuttia, tehosekoittimessa jos sellainen keittiöstä löytyy. Anna taikinan kohota 45 minuuttia.
2. Täyte: Kuori valkosipulinkynnet, poista paprikoista siemenet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi, halkaise jalapenot pituussuuntaan. Viipaloi oliivit. Sekoita tomaatit, valkosipulinkynnet, sambal oelek ja oregano tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
3. Kaulitse taikina ison [...]

Lämpimät juustotoastit salaattipedillä resepti

50 g juustoraastetta
8 viipaletta paahtoleipää
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl balsamicoa
2 salanova-salaattia
1 salaattijuustopala
4 rkl öljyä
50 g retiisiä
50 g kurkkua
1 nippu punabasilikaa

Ripottele ohut kerros juustoraastetta neljän leipäviipaleen päälle. Leikkaa salaattijuusto ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne juustoraasteen päälle. Peitä juustot toisella leipäviipaleella ja kuumenna pannulla öljyä. Paista leivät miedolla lämmöllä molemmin puolin.
Revi salaatti ja basilika kulhoon. Viipaloi retiisi ja kurkku sekaan. Kostuta viinietikalla ja oliiviöljyllä ja nosta kolmioiksi leikatut leivät salaatin päälle.

Kananmunat sipuli-tomaattipedillä ja parsakaalimunakas resepti

2 rkl tuoretta rakuunasilppua
1 keitetty parsakaali nuppuina
2 rkl voita
2 hengelle
1-2:lle
2 rkl vettä
1 rkl oliiviöljyä
valkoviiniä
2 tomaattia ohuina viipaleina
cayennepippuria
1 sipuli hienonnettuna
4 munaa
2 rkl a href="/reseptit/haku/?q=ruohosipuli"ruohosipuli/a, a href="/reseptit/haku/?q=sipuli"kevätsipulia/a tai purjoa hienonnettuna
mustapippuria
juustoraastetta
6 lehteä basilikaa revittynä
2 kananmunaa

Salaatti uusista perunoista ja kurkkuyrtistä resepti

2 -3 tl vaaleaa dijonsinappia
mustapippuria
¼ dl vettä
kurkkuyrtinkukkia
salaatinlehtiä
1 ¼ dl oliiviöljyä
3 -4 kevätsipulia , suikaleina
1 tl viinietikkaa
10 basilikanlehteä , hienonnettuna
Neljälle
1 kg uusia perunoita , vastakeitettyjä

1. Sekoita viipaloidut perunat, sipuli ja basilika vadilla, jonka olet vuorannut salaatinlehdillä.
2. Sekoita kastike ja lusikoi päälle.
3. Koristele kurkkuyrtinkukkasin.