resepti_me_img

Kuhaa paistetun tomaatin ja herkkusienten kera resepti

voita paistamiseen
suolaa
200 g herkkusieniä
1 sitruuna
1 ½ dl vehnäjauhoja panerointiin
1 rkl hienonnettua persiljaa
600 g esimerkiksi kuhafileitä
50 g voita
1 tomaatti

1. Paneroi kuhafileet suolalla maustetuissa jauhoissa. Paista fileitä kuumalla paistinpannulla noin 3-5 minuuttia molemmilta puolilta, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita.
2. Viipaloi tomaatti ja paista nopeasti. Viipaloi herkkusienet ja kuullota ne voissa. Asettele tomaatti- ja herkkusieniviipaleet kuhafileiden päälle, ripottele pinnalle runsaasti persiljaa ja viimeistele kahdella sitruunalohkolla.
3. Kuumenna kattilassa voi. Kaada kirkas, keltainen voi lämpimään kastikekannuun niin, että valkoinen sakka jää kattilan pohjalle.
Äyriäissalaattia ruokavehnällä resepti

1. Keitä ruokavehnä pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita lämmin vehnä ja herneet, kaada lautaselle.
2. Laita päälle kuoritut katkaraput sekä simpukat, koristele tillillä. Purista päälle sitruunamehua.

Loading
Karitsankyljykset ja sipuliperunat resepti

1. Mausta karitsankyljykset suolalla, pippurilla ja rakuunalla. Voitele paistinpannu 1 ruokalusikallisella öljyä. Kuumenna pannu ja paista kyljyksiä hetki molemmin puolin, kunnes ne ovat ruskeita ja juuri ja juuri kypsiä. Ruskista perunat ja sipuli 1 ruokalusikallisessa öljyä koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla [...]

Oluessa höyrytettyjä sinisimpukoita ja persiljaa resepti

Samettinen juurisellerikeitto, persiljaöljyä ja granaattiomenaa resepti

Valmistusohje:
Kuori ja kuutioi juuriselleri, keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Säästä keitinliemi.
Kuullota mausteita (kumina morttelissa murskattuna) öljyssä noin minuutin ajan.
Raasta ja lisää inkivääri joukkoon. Lisää myös linssit ja reilu desi juurisellerin keitinlientä. Keitä kannen alla, kunnes linssit ovat kypsiä.

Keltainen pääruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Nieriä: Suolaa ja pippuroi nieriät noin tunti ennen kypsennystä.
Liemi: Kiehauta ja anna maustua 15 minuuttia kelmulla peitettynä. Kuumenna höyryäväksi ja nosta pois liedeltä.
Laita nieriäfileet liemeen ja anna kypsyä 5 minuuttia. Nosta paperin päälle ennen esille laittamista.
Pyree: Kuullota hienonnettu [...]

Ruokaisa tonnikalasalaatti resepti

1. Pane salaatinlehdet kulhon pohjalle. Laita loput ainekset niiden päälle sitä mukaa kun pilkot niitä.
2. Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin päälle.

Vihreä alkuruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Keitto: Kuullota hienonnetut sipulit, lisää maito ja kanaliemi.
Keitä hiljalleen 15 minuuttia. Lisää herneet, minttu, voi ja öljy.
Kiehauta ja soseuta tasaiseksi tehosekoittimella, mausta suolalla ja samppanjalla. Siivilöi.
Hyytelö: Mehusta varsisellerit mehulingolla. Siivilöi ja kiehauta 2 dl mehua. Mausta suolalla ja [...]

Kantarelli-kukkakaalikeitto resepti

Puhdista ja pilko sienet. Haihduta niistä enin neste kuivalla kuumalla pannulla.
Lisää öljy ja paista sienet rapeiksi. Mausta. Siirrä puolet sienistä sivuun.
Paloittele kukkakaali, kuori ja hienonna sipuli. Kuullota öljyssä kattilan pohjalla noin 5 minuuttia.
Lisää vesi, kasvisliemikuutiot ja tabascoa makusi [...]

Klassinen pot-au-feu resepti

1. Niputa makkarat yhteen ja sido paistit sekä broileri omiksi kääröikseen. Käytä sidoksiin puuvillalankaa. Boquet garni: Kokoa valkosipulinkynnet, persiljan- ja timjaminoksat, laakerinlehti ja valkopippurit sideharsokappaleen päälle ja sido se nyytiksi puuvillalangalla. Liemijuurekset: kuori porkkanat, palsternakat, juuriselleri ja purjo ja paloittele pienemmiksi. [...]

Hunajamarinoitua parsaa, rakuunalla marinoituja katkarapuja ja ohutta näkkileipää resepti

Keitä kuoritut parsat lähes kypsiksi ja jäähdytä.
Lämmitä kattilassa appelsiinin mehu ja raastettu kuori, sitruunan mehu ja raastettu kuori, hunaja sekä voi.
Jätä parsat maustumaan liemeen puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valuta katkaravut siivilässä, älä kuitenkaan huuhtele vedellä.

Sapuskaa, harashoo! – Sienikeitto ja tattiperunat venäläiseen tapaan resepti

Esivalmistelut
Tehdään lihaliemi, johon tulee 1,5 kg naudanluita, pippuria, suolaa ja laakerinlehti. Lihaliemi kiehautetaan.
Laita 20 kpl perunoita kiehumaan (tulee tattiperunaruokaan).
Sienikeiton valmistus
Laita kattilaan 100 g voita. Kuori ja pilko yksi sipuli. Kuori ja pilko pieneksi 4 valkosipulinkynttä. Lisää sipulit [...]

Lihapullia ja persiljaan puettuja porkkanoita resepti

Lihapullat: Sekoita muna ja maito kulhossa. Leikkaa leivästä kuori pois ja lisää leivän sisus kulhoon, jotta se imee itseensä munamaitoa ja pehmenee. Sekoita joukkoon jauheliha ja hienonnettu purjosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna levätä 10 minuuttia.
Muotoile massasta märin käsin [...]

Osterikeittoa, persiljaa ja pinaattia resepti

Ruokaisat tacot resepti

1. Freesaa jauheliha voimakkaasti. Mausta ja kääntele mukaan tomaattipyree ja tomaattimurska. Keitä 30-40 minuuttia.
2. Kääntele mukaan pavut, kuumenna.
3. Täytä kuoret, koristele oliiveilla ja halutessasi chileillä, tai tarjoile vihreän chilikastikkeen kera.

Äyriäisalkuruoka resepti

1. Kuumenna uuni 250 asteeseen, napsauta grillivastus päälle.
2. Kuori katkaravut ja sekoita ne valutettujen simpukoiden kera. Jaa annoskulhoihin.
3. Vaivaa voi, valkosipuli, cayenne ja sipuli yhteen ja laita nokareita kulhoihin. Laita kulhot uuniin grillivastuksen alle kunnes voi on sulanut. Koristele [...]

Pastaa simpukkakastikkeella resepti

40 pakastettua sinisimpukkaa , sulatettuina
6 -8 tomaattia , hienonnettuina
2 valkosipulinkynttä , puristettuina
basilikaa , hienonnettuna
400 g spagettia
persiljaa , hienonnettuna
oliiviöljyä
2 keltasipulia , hienonnettuina
mustapippuria

1. Keitä simpukat jos ne ovat raakoja.
2. Paista sipulia ja tomaatteja tilkassa öljyä kattilassa, lisää valkosipuli ja mausteet, keitä hiljalleen 15 minuuttia.
3. Keitä pasta kypsäksi.
4. Kääntele pastaan kastike, hieman öljyä ja viimeiseksi simpukat. Ripottele päälle persiljaa ja basilikaa. Tarjoile.

Tuorejuustolla täytetyt possurullat resepti

persiljaa
4 valkosipulinkynttä
suolaa
0,5 dl korppujauhoja
varrastikkuja
1 pkt maustamatonta tuorejuustoa
600 g porsaan sisäfileetä

Leikkaa porsaanfileestä noin viiden sentin paloja ja nuiji ne ohuikis pihveiksi.
Sivele tuorejuustoa pihvien toiselle pinnalle ja pilko valkosipulinkynnet päälle. Silppua runsaasti persiljaa mukaan ja ripottele tasainen kerros korppujauhoja pintaan.
Rullaa pihvit ja pistä varrastikkuihin kaksi pihvirullaa.
Grillaa kypsiksi ja mausta kevyesti suolalla.

Täytettyä turskafileetä remouladekastikkeella resepti

1 pieni kesäkurpitsa , raastettuna
2 isoa turskafileetä , noin 800 g
2 rkl majoneesia
1 dl vehnäjauhoja
1 tl rakuunaa
1 rkl hienonnettua persiljaa
1 maustemitta pippuria
1 rkl kapriksia
1 ½ dl ranskankermaa
1 vatkattu kananmuna
1 ½ dl korppujauhoja
1 rkl hienonnettua tilliä
1 tl suolaa
1 iso porkkana , raastettuna
1 ½ rkl kurkkurelissiä
1 tl vaaleaa dijonsinappia

1. Sekoita kastike, anna sen vetäytyä.
2. Täyte: Sekoita porkkanaraaste, kesäkurpitsaraaste ja ranskankerma paksuksi tahnaksi, mausta sinapilla.
3. Jaa kalafileet neljään osaan, suolaa kevyesti sisäpuolelta. Laita fileepalat yhteen pareittain, väliin täytettä.
4. Kääntele jokainen pala jauhoissa, jotka olet maustanut suolalla ja pippurilla. Sitten kääntelet ne munassa ja viimeiseksi korppujauhoissa. Anna levätä hetki.
5. Paista kalat voissa miedolla lämmöllä. Tarjoile kastikkeen ja perunamuusin kera.

Ruijanpallasta ja kaprisvinegretillä maustettua purjosipulia resepti

Lämmin papuvoileipä resepti

8 viipaletta paahtoleipää
2 dl juustoraastetta
4 viipaletta palvikinkkua
1 prk valkoisia a href="/reseptit/haku/?q=papu"papuja/a tomaattikastikkeessa
2 tomaattia
persiljaa

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Viipaloi tomaatit ja sekoita juustoraaste papujen joukkoon.
2. Asettele kinkku- ja tomaattiviipaleet neljälle leipäviipaleelle ja peitä papu-juustoseoksella. Pane loput leipäviipaleet kanneksi päälle.
3. Paista leipiä uunissa 8-10 minuuttia, käännä kun paistoaikaa on jäljellä puolet. Koristele vihanneskranssilla tai hienonnetulla persiljalla.

Riimisuolattu broileri pestokastikkeessa resepti

5 kokonaista valkopippuria
broileri (n 1,2 kg)
1 tl timjamia
vesikrassia
1 porkkana
1 ruukku basilikaa
1 maustemitta suolaa
2 oksaa persiljaa
retikka
2 dl ranskankermaa
vettä peittämään liha
saksanpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
purjo (vihreä osa)
1 laakerinlehti

1. Ensimmäinen päivä: Jaa broileri puoliksi. Huuhtele puolikkaat hyvin, valuta ja kuivaa talouspaperilla. Hiero kumpaankin puolikkaaseen sisä- ja ulkopuolelle 1 rkl suolaa / puolikas. Pane ne vierekkäin lihapuoli ylöspäin muovipussiin ja sulje se. Nosta pussi lautaselle ja pane se jääkaappiin. Riimisuolaa broileria yksi vuorokausi.
2. Toinen päivä: Keitä vettä isossa kattilassa, nosta broilerinpuolikkaat kattilaan ja katso, että vesi peittää lihat. Lisää peratut kasvikset, pippurit, laakerinlehti, timjami ja pari persiljanoksaa. Kuumenna uudelleen [...]

Ruotsalainen lihapannu resepti

10 perunaa
4 kokonaista maustepippuria
1 laakerinlehti
persiljaa
1 oksa tuoretta timjamia
200 g vasikanmunuaista
lientä
1 -2 pientä (33 cl) pulloa olutta
3 keltasipulia
200 g vasikanfileetä
8 kokonaista valkopippuria
200 g porsaanfileetä

1. Viipaloi fileet neljään osaan ja painele ne litteiksi. Paloittele myös munuainen (josta olet poistanut vain uloimman rasvakerroksen) ohuiksi siivuiksi. Kalttaa kaikki nopeasti, eli laita ne kiehuvaan, suolattuun veteen. Kuumenna nopeasti kiehuvaksi, kaada vesi pois ja huuhdo lihat heti kylmällä vedellä.
2. Kuori ja viipaloi perunat ja sipulit. Lado uuninkestävään pataan pari kerrosta perunoita, sitten fileitä, munuaista, sipulia ja niin edelleen muutamaan kertaan. Mausta suolalla ja pippurilla kerrosten välissä.
3. Tee [...]

Punajuurikeitto resepti

smetanaa lisäkkeeksi
1 sipuli
2 perunaa
2 rkl Rajamäen Punaviinietikkaa
2 punajuurta
valkokaalia
persiljaa
2 tl hunajaa
1 porkkana
1 rkl öljyä
suolaa )
8 dl kasvislientä

Reseptin tarjoaa:
Raasta kaali, porkkana, punajuuret ja perunat hienoksi raasteeksi. Hienonna sipuli.
Kuullota raasteita öljyssä muutama minuutti. Lisää kasvisliemi ja anna kiehua hiljalleen noin 40 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä.
Soseuta valmis keitto ja mausta hunajalla ja viinietikalla. Ripottele pinnalle runsaasti hienonnettua persiljaa.
Tarjoa halutessasi keiton kanssa smetanaa.

Basilikatäytteiset tomaatit resepti

2 tl basilikaa
6 a href="/reseptit/haku/?q=tomaatti"pihvitomaattia/a, tai suurta tavallista tomaattia
2 valkosipulinkynttä
suolaa
2 dl vaaleaa leipää , murustettuna
oliiviöljyä
mustapippuria
1 dl hienonnettua persiljaa

1. Kuumenna uuni 190 asteeseen. Halkaise tomaatit ja koverra sisus. Suolaa tomaatit sisältä ja valuta. Sekoita leivänmurut, persilja, basilika ja valkosipuli kulhossa. Suolaa ja pippuroi, lisää niin paljon öljyä että seoksesta tulee paksua tahnaa.
2. Täytä tomaatit seoksella ja laita uuniin. Tomaattien tulee pehmetä mutta ei haljeta, 20 minuuttia riittänee.

Kylmää kassleria pinjansiemen-basilikakastikkeessa resepti

2 rkl hienonnettuja pinjansiemeniä
4 dl lihalientä
1 dl ruokakermaa
1 keltasipuli
persiljaa
sitruunamehua
2 rkl vehnäjauhoja
600 g paistettua kassleria
1 dl hienonnettua, tuoretta basilikaa
valkopippuria
2 rkl voita

1. Kastike: Kuori ja hienonna sipuli, paista se voissa, lisää jauhot, sekoita ja lisää lihaliemi ja kerma vähän kerrallaan. Lisää sitruuna, persilja, basilika ja pinjansiemenet. Mausta suolalla ja pippurilla.
2. Viipaloi kassler ohuesti ja asettele viipaleet tarjoiluvadille, tarjoile kastikkeen kera.

Häränrintaa ja juureksia sinappikastikkeessa resepti

persiljaa
suolaa
suolaa , 1 ½ tl per litra vettä
persiljanoksa
2 -3 rkl karkeaa sinappia
2 maustemittaa valkopippuria
2 neilikkaa
1 keltasipuli kuutioina
kidesokeria
1 purjo paloiteltuna
2 ½ rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita
1 tl timjamia
1 ½ kg häränrintaa luineen
1 laakerinlehti
1 porkkana paloiteltuna
1 l kuorittuja ja kuutioituja juureksia
1 valkosipulinkynsi
5 dl maitoa
1 pala juuriselleri paloiteltuna

1. Laita huuhdeltu häränrinta kattilaan ja täytä niin paljon vettä että liha peittyy. Nosta liha vedestä, lisää veteen suola ja kuumenna kiehuvaksi. Laita häränrinta kiehuvaan veteen, kuumenna taas kiehuvaksi ja kuori pois vaahto huolellisesti. Lisää mausteet ja kasvikset.
2. Keitä, kunnes luut irtoavat ja liha tuntuu murealta, kun sitä pistää haarukalla, n. 2 tuntia. Nosta liha kattilasta ja poista luu. Säästä liemi. Laita liha leikkuulaudan ja painon alle, anna jäähtyä.
3. [...]

Kasvispata resepti

1 kevätsipuli
sitruunamehua
paprikajauhetta
3 -4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
4 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
4 annosta liemessä keitettyä riisiä
2 paprikaa
1 -2 kesäkurpitsaa
2 palsternakkaa
1 laakerinlehti
persiljaa , hienonnettuna

1. Paloittele kaikki vihannekset pienemmiksi.
2. Kuumenna öljy padassa. Laita kaikki vihannekset pataan ja mausta. Keitä hiljalleen kannen alla kunnes kaikki tuntuu sopivan pehmeältä. Tarjoile riisin kera.

Hovimestarin perunasalaatti resepti

2 lehtisellerin vartta
1 rkl viinietikkaa
1 pieni nippu persiljaa
valkopippuria
1 punasipuli
500 g kuoriperunoita
3 rkl oliiviöljyä

1. Keitä perunat kuorineen juuri ja juuri kypsiksi. Kuori ja hienonna punasipuli. Viipaloi selleri ohuesti. Hienonna persilja.
2. Jäähdytä perunat niin että voit kuoria ja viipaloida ne. Sekoita 1 rkl viinietikkaa, hieman suolaa ja vastajauhettua valkopippuria, ja lisää lopuksi öljy.
3. Laita perunat, sipulit, sellerit ja persilja kulhoon. Kaada kastike päälle ja sekoita varoen. Anna salaatin jäähtyä ennen kuin laitat sen jääkaappiin. Tarjoile perinteisesti paahtopaistin kera tai jonkin muun keitetyn tai [...]

Tomaattinen makaronisalaatti resepti

2 kypsää tomaattia
1 tl dijonsinappia
1 tl valkoviinietikkaa
4 dl keitettyjä, kylmiä makaroneja
persiljaa
pippuria
rucolaa
1 dl oliiviöljyä

1. Laita makaronit kulhoon. Kuutioi tomaatit ja sekoita makaroneihin.
2. Sekoita öljy, viinietikka, sinappi, suola ja pippuri kastikkeeksi. Kääntele kastike makaroni-tomaattiseokseen persiljan kera.
3. Asettele rucolalehdet tarjoiluvadille, levitä salaatti niiden päälle.

Lindströmin pihvit ja porkkana-aprikoosiraaste resepti

3 isoa porkkanaa
100 g etikkapunajuurta
200 g keitettyä perunaa
2 tl suolaa
10 kpl kuivattuja aprikooseja
400 g jauhelihaa
1 tl mustapippuria
1 kananmuna
2 rkl tuoretta persiljaa
1 dl omenamehua
1 rkl kapriksia tai puolikas suolakurkku
1 sipuli

Raasta punajuuret, perunat sekä sipuli hienoksi raasteeksi. Kuullota sipulia hetki pannulla öljyssä jos haluat siitä pehmeämmän ja miedomman makuista. Sekoita kulhossa kaikki raaka-aineet hyvin keskenään ja anna taikinan levätä kylmässä tunnin ajan.
Muotoile taikinasta pihvejä ja kypsennä uunissa 200 asteessa 15-20 minuutin ajan. Tarjoile perunasoseen sekä porkkana-aprikoosiraasteen kanssa.
Kiehauta vesi kattilassa ja kaada kuivatut aprikoosit veteen kiehumaan hiljalleen 15 minuutin ajaksi. Jäähdytä turvonneet aprikoosit ja leikkaa ne suikaleiksi.
Yhdistä kulhossa porkkanaraaste, [...]

Lammaskulibjaka resepti

1-2 maustekurkkua
pippuria
1 sipuli
2 dl kokonaisia ohrasuurimoita
1 valkosipulin kynsi
2 keitettyä kananmunaa
suolaa
1 paketti lehti- tai voitaikinaa
1 nippu persiljaa
300 g savulammasta

Suolainen pala resepti

1 purjo
18 perunaa
6 -7 kokonaista valkopippuria
persiljaa
1 kuorittu, paloiteltu porkkana
1 ½ kg tuoresuolattua häränrintaa

1. Kuori porkkana ja leikkaa pienemmiksi paloiksi. Huuhdo häränrinta kunnolla ja laita se tilavaan kattilaan, täytä vedellä niin että liha juuri peittyy. Kuumenna kiehuvaksi, kuori vaahto ja lisää porkkana sekä valkopippurit.
2. Keitä erittäin miedolla lämmöllä n. 3 tuntia tai kunnes voit tikulla kokeillessasi tuntea, että liha on kypsää. Laita liha painon alle viileään yön yli.
3. Kuori perunat. Puhdista ja huuhtele purjo, paloittele. Keitä perunat ja purjo härän keittoliemessä. Lisää [...]

Foliossa paistettua lohta resepti

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa kalasta pois selkäruoto ja niin paljon muita ruotoja kuin pystyt, mutta nahan pitää jäädä paikoilleen. Hienonna tilli. Murskaa neilikat hienoksi. Sekoita neilikat ja tilli hyvin. Purista sitruunasta mehu. Valele lohenpuolikkaiden lihapuolet sitruunamehulla, ripottele kummallekin puolikkaalle 1 tl suolaa ja 2 maustemittaa valkopippuria.
2. Laita toinen lohenpuolikas nahkapuoli alaspäin kaksinkerroin taitellulle folioarkille. Ripottele päälle tilli-neilikkaseos ja kaada varovaisesti viinietikka päälle. Leikkaa n. 30 g voita ohuiksi [...]

Paprikaa ja kananmaksaa resepti

1 rkl rapsiöljyä
valkopippuria
1 iso paprika
1 pieni keltasipuli
1 raastettu punajuuri
persiljaa
meiramia
1 -2 rkl kevyttä juustoraastetta
1 raastettu porkkana
125 g pakastettua kananmaksaa
3 -4 herkkusientä

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Halkaise paprika ja poista siemenet. Laita puolikkaat uunivuokaan.
2. Hienonna puoliksi sulanut kananmaksa karkeasti ja paista se tilkassa rapsiöljyä pannussa. Viipaloi sienet ja hienonna sipuli, lisää ne pannuun. Mausta suolalla, pippurilla ja meiramilla.
3. Täytä paprikat maksaseoksella, ripottele päälle hieman juustoraastetta ja laita uunin keskitasolle n. 20 minuutiksi tai kunnes paprikat tuntuvat sopivan pehmeiltä. Tarjoile vihannesraasteiden kera.

Merimiespihvi resepti

persiljaa
voita paistamiseen
2 -3 dl lihalientä
1 pullo portteria
pippuria
8 -10 perunaa viipaleina
600 g naudan etuselkää
3 -4 sipulia viipaleina
1 laakerinlehti

1. Mausta lihaviipaleet ja ruskista ne voissa pannulla.
2. Laita padan pohjalle kerros perunasiivuja ja vuorottele sen jälkeen lihaa, sipulia ja perunaa, kunnes ylin kerros on perunaa. Mausta kerrosten välillä. Kaada portteri pataan ja sen verran lihalientä, että ainekset melkein peittyvät.
3. Pane myös laakerinlehti pataan ja keitä hiljalleen kannella peitettynä, kunnes liha on mureaa, noin 45 minuuttia. Sirottele pinnalle persiljaa ja tarjoile etikkapunajuurten kera.

Poronkäristystä ja juureksia resepti

1 porkkana
1 pieni palsternakka
1 pala lanttua
n 100 g pakastettua poronkäristystä
valkopippuria
1 pieni keltasipuli
1-2 dl vettä
3-4 katajanmarjaa
½ kasvisliemikuutio
persiljaa

1. Kuutioi palsternakka ja lanttu. Viipaloi porkkana ja sipuli ohuesti.
2. Laita kaikki kasvikset pataan, murusta päälle liemikuutio ja kaada mukaan vesi. Mausta suolalla, pippurilla ja katajanmarjoilla. Hauduta kannen alla, kunnes lanttu on pehmennyt.
3. Lisää puoliksi sulanut poronkäristys pataan 10 minuutin kypsennyksen jälkeen ja anna sen hautua mukana, kunnes pata on valmis. Ripottele päälle persiljaa ja tarjoile.

Linguine-pasta, simpukoita ja mustekalaa viinissä resepti

1 ruukku basilikaa
1 palsternakka
1 nippu persiljaa
400 g tuoreita sinisimpukoita
2 rkl oliiviöljyä
4 dl vihanneslientä
2 valkosipulinkynttä
350 g linguine-pastaa
1 sitruuna
4 dl valkoviiniä
valkopippuria
100 g calamares
1 porkkana

1. Puhdista simpukat. Heitä pois ne, jotka eivät sulkeudu, kun niitä kopauttaa pöytään. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuori porkkana ja palsternakka ja kuutioi ne pieneksi. Silppua persilja ja basilika. Leikkaa sitruuna lohkoiksi.
2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan runsaassa suolavedessä. Kaada vesi pois.
3. Kuullota sipulia, valkosipulia, porkkanaa ja palsternakkaa öljyssä kattilassa. Laita simpukat ja mustekalat mukaan ja freesaa niitäkin jokunen minuutti. Kaada päälle valkoviini ja vihannesliemi. Mausta suolalla [...]

Kassleria hyytelössä resepti

parsaa
5 liivatelehteä
3 rkl persiljaa , hienonnettuna
5 cl sherryä
5 dl vaaleaa lientä
kurkkua
150 g levitettävää maksapasteijaa
tomaattia
800 g luutonta, kypsää kassleria

1. Laita liivatteet kylmään veteen 5 minuutiksi. Poimi ne vedestä ja sulata kuumaan liemeen. Laita jäähtymään. Lisää halutessasi sherry.
2. Sekoita pasteija pehmeäksi, mausta halutessasi sherryllä ja sekoita persiljan kanssa.
3. Viipaloi kassler ohuesti. Levitä puolelle viipaleista pasteijaa ja laita toiset viipaleet päälle.
4. Laita viipaleparit vadille, ympärille vihanneksia. Laita loput pasteijasta nokareina päälle.
5. Lusikoi koko vadille hyytelöä kun se on alkanut hyytyä, laita jääkaappiin hyytymään täysin.
[...]

Parmankinkku-grissinit ja pestokastike resepti

1 valkosipulinkynsi
1 puntti basilikaa
pippuria
oliiviöljyä
1 puntti persiljaa
12 siivua ilmakuivattua kinkkua
pinjansiemeniä
12 grissini-leipätikkua
rucolaa

Levitä ilmakuivattu kinkkusiivu leikkuulaudalle. Levitä kinkun päälle haluamiasi yrttejä ja pinjansiemeniä. Kääri kinkku leipätikun ympärille tiukasti sinetiksi.
Valmista pestokastike laittamalla basilika, persilja, valkosipulinkynsi ja pinjansiemenet leikkuriin. Koneen pyöriessä lisää sekaan oliiviöljyä kunnes peston rakenne on löysähkö tahna. Mausta suolalla ja pippurilla. Dippaa leipätikkuja pestoon ja nauti!

Broileria ja tuoreita herkkusieniä resepti

1 rkl voita
valkopippuria
sitruuna
1 dl vehnäjauhoja
200 g tuoreita herkkusieniä
persiljaa
2 munankeltuaista
broileri , n 1 kg
2 dl kuohukermaa
4 dl kanalientä
1 dl valkoviiniä

1. Leikkaa broileri 8-10 palaan. Mittaa muovipussiin jauhot, suola ja pippuri ja ravistele kanapaloja pussissa. Sulata paksupohjaisessa teräspadassa 1 rkl voita. Kuullota broileripaloja voissa, älä ruskista. Lisää kanaliemi ja viisi, sekoita ja hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin puoli tuntia.
2. Huuhtele herkkusienet ja leikkaa lohkoiksi. Kuullota lohkoja voissa pari minuuttia, älä ruskista. Nosta broilerinpalat reikäkauhalla lämpimälle tarjoiluvadille. Lisää vadille myös sienet ja peitä se kannella.
3. Keitä broileripalojen keitinlientä kokoon, [...]

Kalkkunapiiras ja pikamutakakku resepti

3 -4 rkl vihreää pestoa
leivinjauhetta
0,5 dl kylmää vettä
0,35 dl kermalikööriä
1 tl suolaa
100 g juustoraastetta
1dl perunahiutaleita
1 ,5 dl vehnäjauhoja
200 g kermaviiliä
1 keltuainen
1 iso punasipuli lohkottuna
1 dl kaurahiutaleita
1 ,5 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 ,65 dl sokeria
pippuria
65 g tummaa suklaata
1 dl maitorahkaa
basilikaa
1 dl kahvia
100 g voita
1 dl kuohu- tai vispikermaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
persiljaa
1 kananmuna
350 g kalkkunaa

Vasikankyljys Julienne resepti

10 cm viipaloitua kurkkua
2 porkkanaa
1 purjo
1 valkosipulinkynsi
1 dl vettä
mustapippuria
2 rkl hienonnettua persiljaa
2 vasikankyljystä
1 lohko juuriselleriä
½ tl rakuunaa
½ kasvisliemikuutio
1 tl rapsiöljyä paistamiseen

1. Mausta kyljykset suolalla ja pippurilla, ruskista ne teflonpannussa tilkassa rapsiöljyä.
2. Raasta porkkanat ja juuriselleri karkeasti. Suikaloi purjo, hienonna valkosipuli. Laita vihannekset matalan padan pohjalle, suolaa ja aseta kyljykset päälle. Ripottele päälle rakuunaa, murusta päälle liemikuutio ja kaada mukaan vesi.
3. Hauduta kyljyksiä hitaasti kannen alla kunnes vihannekset ovat puoliksi pehmenneet ja liha kypsää, n. 10-15 minuuttia. Koristele kurkkuviipaleilla ja persiljalla.

Paistettua haukea ja oliiveilla ja pekonilla maustettu lämmin tomaattisalaatti resepti

suolaa
1 valkosipulin kynsi)
50 g mustia kivettömiä oliiveja
ruohosipulia
persiljaa
170 g pekonia
pippuria
1 kg haukifileetä nahattomana tai suomustettuna
timjamia
sokeria
4 tomaattia
sitruunamehua
1 punasipuli
öljyä

Täytetyt kalafileet resepti

pippuria
1 iso purjo
1 prk viipaloituja herkkusieniä , noin 200 g
persiljaa
600 g pakastettuja tai tuoreita kampelafileitä
1 -2 dl kalalientä kuutiosta

1. Valuta herkkusienet. Suikaloi purjo, paista purjo ja sienet.
2. Mausta kala suolalla ja pippurilla. Laita jokaiselle fileelle hieman sieniä ja purjoa ja kääri rullalle. Laita kääryleet tiiviisti saumat alaspäin matalalle pannulle.
3. Kuumenna vesi ja liemikuutio. Kaada liemi kalan päälle ja hauduta hiljalleen kannen alla kunnes kala on kypsää. Ripottele päälle persiljaa.

Pannupihvit sipuliliemessä resepti

400 naudan jauhelihaa
40 g voita
3 sipulia
4 dl lihalientä
valkopippuria
persiljaa
1 kananmuna
puolukkahilloa
1 dl maitoa
2 rkl korppujauhoja
suolakurkkua
perunaa
kermaa

1. Sekoita kerma ja maito. Vatkaa kananmuna kermamaitoon. Lisää korppujauhot ja anna turvota ainakin 10-15 minuutin ajan. Sekoita jauheliha kermamaito-korppujauheseokseen, niin että syntyy kiinteä taikina. Mausta suolalla ja vastarouhitulla valkopippurilla. Muodosta taikinasta pyöreitä, sentin paksuisia pihvejä.
2. Kuori ja viipaloi sipuli. Ruskista viipaleet hitaasti paistinpannussa voissa sekoittaen, kunnes sipuli on kullanvärinen. Pane sipulit kattilaan, kaada päälle lihaliemi ja keitä kokoon. Pidä lämpimänä tarjoiluhetkeen asti.
3. Paista pihvit kullanruskeiksi voissa muutama kerrallaan. [...]

2 kananmunaa
1 tl suolaa
piparjuurta
25 kpl kuminan siemeniä
4 kpl isoja tatteja
punaviiniä
1 rkl inkivääriä
100 g voita
200 g kylkeä
n1dlkermaa
kuminaa
öljyä
4 valkosipulinkynttä
1 tl pippuria
1,5 kg naudanluita
1 ,5 rkl kevätsipulia
2 hapankurkkua
2 porkkanaa
pippuri
1 sipuli
persiljaa
3 valkosipulin kynttä
200 g smetanaa
1 rkl tilliä
20 kpl uusia perunoita
cayannepippuria
6 kpl isoja tatteja
100 g naudankylkeä
laakerinlehti
korianterin siemeniä

Esivalmistelut
Tehdään lihaliemi, johon tulee 1,5 kg naudanluita, pippuria, suolaa ja laakerinlehti. Lihaliemi kiehautetaan.
Laita 20 kpl perunoita kiehumaan (tulee tattiperunaruokaan).
Sienikeiton valmistus
Laita kattilaan 100 g voita. Kuori ja pilko yksi sipuli. Kuori ja pilko pieneksi 4 valkosipulinkynttä. Lisää sipulit kattilaan.
Pilko pieneksi pala kylkeä eli noin 100g ja lisää kattilaan. Kuori ja pilko 2 porkkanaa ja lisää ne kattilaan. Kuori ja pilko pieneksi pieni pala inkivääriä noin 1 rkl [...]

Basilikakanaa viinissä resepti

1 laakerinlehti
5 kevätsipulia
6 valkopippuria
2 dl kuivaa valkoviiniä
broileri , noin 1½ kg
2 valkosipulinkynttä
1 nippu tuoretta basilikaa
5 porkkanaa
1 nippu tuoretta persiljaa
suolaa

1. Puolita broileri. Raaputa porkkanat puhtaiksi ja leikkaa ne paksuiksi viipaleiksi. Puhdista sipulit ja kuori valkosipulinkynnet. Hienonna persilja, säästä varret.
2. Pane broilerin puolikkaat reilunkokoiseen kattilaan. Lisää kattilaan myös kokonaiset valkosipulinkynnet, laakerinlehti, pippuri, basilika, persiljanvarret ja 1 tl suolaa. Kaada joukkoon viini ja niin paljon vettä, että broilerin puolikkaan peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja jätä hautumaan noin tunniksi. Broileri on kypsää, kun sen sisälämpötila on 85 astetta. Kun haudutusaikaa on jäljellä 15-20 [...]

Voissa paistettu taimen resepti

2 rkl hienonnettua persiljaa
mustapippuria
sitruuna
4 pientä kirjolohta
voita
vehnäjauhoja
perunoita

1. Perkaa ja huuhtele kalat. Älä irrota päitä mutta poista kidukset.
2. Mausta kalat suolalla ja pippurilla kauttaaltaan ja kääntele vehnäjauhoissa. Paista runsaassa voissa molemmin puolin 4-5 minuuttia, kunnes kalat ovat kypsiä.
3. Nosta kalat pannulta ja aseta tarjoiluvadille. kuumenna pannulle iso voinokare, mausta persiljalla ja valuta kalojen päälle. Tarjoa heti.

Marinoitua pähkinätäytettyä broileria resepti

alumiinifoliota
4 rkl sitruunamehua
kananmaksaa ja mahd muita sisälmyksiä
1 /4 tl pippuria
1 dl hienonnettua persiljaa
1 ½ tl suolaa
1 /4 tl jauhettua muskottia
4 viipaletta pekonia
1 ½ dl maapähkinöitä
1 rkl vettä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
1 rkl silputtua ruohosipulia
1 ½-2 kg broileri
2 3/4 dl kuivaa valkoviiniä

1. Sekoita keskenään viini ja sitruunamehu. Purista joukkoon valkosipuli. Hienonna ruohosipuli ja persilja ja pane ne marinadiin. Pane broileri yhdessä marinadin kanssa tuplapaistopussiin tai kulhoon. Anna marinoitua hieman yli vuorokauden ajan jääkaapissa.
2. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Ota broileri marinadista ja kuivaa. Rouhi maapähkinät ruokalusikalliseen vettä. Hienonna kananmaksa ja mahdolliset muut sisälmykset ja ruskista voissa. Lisää pippuri, muskottipähkinä, maapähkinämassa ja suola. Täytä broileri seoksella ja asettele pekoniviipaleet broilerin pinnalle. Kääri broileri [...]

Sinisimpukoita fenkolin ja soijavalmisteen kanssa resepti

appelsiinin kuori ohuena suikaleena
1 appelsiinin mehu
4 sipulia , hienonnettuna
sitruunan kuori ohuena suikaleena
1 plo valkoviiniä
limen kuori ohuena suikaleena
2 sitruunan mehu
4 dl Alpro soya -ruoanlaittovalmistetta
2 fenkoli , viipaloituna
3 kg sinisimpukoita , puhdistettuna
2 limen mehu
4 valkosipulinkynttä
1 nippu hienonnettua persiljaa

1.Puhdista simpukat.
2. Hienonna sipuli, purista valkosipulin kynnet ja viipaloi fenkoli.
3. Kuumenna iso kattila savuavan kuumaksi, laita kaikki ainekset ruoanlaittovalmistetta ja persiljaa lukuun ottamatta sinne kattilaan. Mausta suolalla ja pippurilla.
4.Laita kansi päälle. Anna simpukoiden kypsyä voimakkaalla lämmöllä, kannen alla välillä sekoitellen noin kymmenen minuuttia riippuen lieden tehosta, kunnes kaikki simpukat ovat auenneet. Poista simpukat, jotka eivät ole auenneet.
5.Lisää joukkoon ruoanlaittovalmiste ja persilja ja kiehauta vielä nopeasti.
6. Tarjoile [...]

Perinteinen siskonmakkarakeitto resepti

2 rkl sokeria
5 laakerinlehteä
persiljaa
siskonmakkaraa
1 sipuli
2 litraa vettä
näkkileipää
100 g selleriä
8 kokonaista mustapippuria
500 g perunoita
100 g palsternakka
100 g lanttua
5 kokonaista maustepippuria
3 porkkanaa
3 lihaliemikuutiota

Kuumenna pari litraa vettä ja mausta se liemikuutioilla, laakerinlehdillä ja pippureilla. Kuori juurekset. Leikkaa ne noin sentin kuutioiksi. Perunan voit jättää vähän isommaksi, kun taas sipuli on syytä leikata pieneksi.
Lisää kiehuvaan liemeen ensin lanttu, porkkana ja sipuli ja noin viiden minuutin kuluttua peruna, selleri ja palsternakka.
Kun perunat ovat kypsiä, aloita siskonmakkaran pursottaminen kiehuvaan keittoon. Jos makkaramassaa tarttuu sormiin, kostuta niitä kylmällä vedellä. Kun makkarapallerot nousevat pintaan, ne ovat kypsiä.

Ohukaislasagne resepti

1 maustemitta timjamia
300 g sika-nautajauhelihaa
2 -3 rkl tomaattipyreetä
3 dl vehnäjauhoja
3 dl juustoraastetta
suolaa
persiljaa
pippuria
6 -7 dl maitoa
3 isoa tomaattia , viipaleina
2 valkosipulinkynttä , puristettuina
1 prk tomaattimurskaa
2 kananmunaa

1. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
2. Vatkaa jauhot, suola, maito ja munat. Anna taikinan turvota.
3. Ruskista jauheliha muruiseksi, lisää muut täytteen ainekset ja keitä hiljalleen 30 minuuttia.
4. Paista ohuita ohukaisia, laita ne pellille ja niiden väliin leivinpaperia.
5. Laita 3 ohukaista pohjaksi, lado sitten päälle jauhelihaseosta, tomaattia ja juustoa ja kerrosten välille 2 ohukaista.
6. Peitä ylimmät ohukaiset tomaatilla ja juustolla, gratinoi uunissa kunnes juusto on sulanut.

Liha-vihanneskeitto resepti

4 porkkanaa siivuina
persiljaa
2 tl timjamia
1 sipuli siivuina
1 lohko juuriselleriä kuutioina
1 laakerinlehti
8 mustapippuria
6 maustepippuria
1 valkosipulinkynsi
800 g luista lihaa,
nautaa
3 lihaliemikuutiota
2 l vettä
1 purjo siivuina
2 palsternakkaa siivuina

1. Leikkaa liha pienemmiksi paloiksi. Kuumenna lihat luineen vähäsuolaisessa vedessä kiehuvaksi, kuori vaahto ja lisää liemikuutiot ja mausteet.
2. Keitä hiljaa 30 minuuttia. Lisää juurekset ja keitä kypsäksi. Ripota valmiin keiton pinnalle persiljasilppua.

Nikin bouillabaisse ja rouille resepti

Lämmitä isossa paksupohjaisessa kattilassa 2 rkl oliiviöljyä. Pehmennä öljyssä hienonnettu sipuli, valkosipuli, fenkoli ja tomaatit. Lisää joukkoon fenkolisiemenet, persilja, timjami, laakerinlehti, appelsiininkuori, pastis ja puolet sahramijauheesta. Hauduta kolmisen minuuttia miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla ja anna jäähtyä.
Harjaa sinisimpukat hyvin (heitä avonaiset pois). Nosta kattilaan sinisimpukat, kalat ja viimeiseksi katkaravut. Mausta jäljellä olevalla oliiviöljyllä ja sahramijauheella. Jos keitto on tarkoitus syödä hieman myöhemmin, laita kattilaan kansi [...]