resepti_me_img

Pestotäytteiset ahvenpihvit resepti

tilliä
vehnäjauhoja
4 rkl pestokastiketta
voita paistamiseen
perunoita
600 g ahvenfileitä

Simpukoita ja ranskalaisia perunoita Brysselin tapaan resepti

1. Harjaa ja huuhdo simpukat, heitä pois avonaiset simpukat, jotka eivät heti sulkeudu, kun kopautat niitä tiskipöytää vasten. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.
2. Paista valkosipuli ja sipuli öljyssä tai voissa. Lisää simpukat ja paista niitä muutama minuutti. Kaada päälle [...]

Loading
Silliä jääpalalla, perunoita, tillivoita ja akvaviittiä resepti

Jäädytä jääpalat päivää ennen. Käytä jäädyttämiseen jääpalakaukaloa.
Huuhtele perunat ja lisää ne kattilaan, jossa on vettä. Lisää suola. Keitä perunoita 10 minuuttia. Ota kattila pois lämmöltä ja anna perunoiden imeä itseensä lämmintä vettä ruoan tarjoamiseen asti.
Ota silli suolavedestä ja aseta [...]

Pikkuperunoita aiolin kera resepti

Halkaise perunat tarvittaessa, jotta saat sopivan kokoisia suupaloja. Laita perunat kattilaan, jossa on kylmää suolattua vettä. Kiehauta ja anna hautua kunnes perunat ovat juuri ja juuri kypsiä. Valuta ja siirrä isoon kulhoon.
Aioli: Pane keltuainen, mehu tai balsamico, valkosipuli, suola ja [...]

Äyriäissalaattia ruokavehnällä resepti

1. Keitä ruokavehnä pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita lämmin vehnä ja herneet, kaada lautaselle.
2. Laita päälle kuoritut katkaraput sekä simpukat, koristele tillillä. Purista päälle sitruunamehua.

Karitsan karetta ja paistettuja perunoita, chimichurria ja aiolia resepti

Mausta kareet suolalla ja pippurilla. Paista öljyssä timjamin oksien ja kahden kämmenellä murskatun valkosipulinkynnen kanssa kauniin värisiksi. Jatka kypsentämistä 100-asteisessa uunissa kunnes lihan sisälämpö on 47-50 astetta.
Anna lihan vetäytyä foliossa ja leikkaa luiden välistä jokaiselle omat kyljykset. Raasta tai [...]

Porsaanpaistia ja yrttiperunoita resepti

Mausta paisti suolalla ja pippurilla. Kypsennä 80-asteisessa uunissa, kunnes paistin sisälämpö on 70 astetta. Leikkaa paisti viipaleiksi. Voit upottaa paistiviipaleet myös tomaattikastikkeeseen.
Laita kaikki ainekset kattilaan ja hauduta paksuksi kastikkeeksi miedolla lämmöllä. Lisää kerma ja mausta suolalla.
Kuori ja halkaise perunat. [...]

Makrillia ja lohkoperunoita resepti

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Harjaa perunat tarkoin ja lohko ne, laita ne voideltuun, uuninkestävään vuokaan. Paista uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes perunat ovat kullanruskeita ja läpikypsiä. Suolaa hiutalesuolalla.
2. Tomaattikastike: Paista silputtu sipuli öljyssä. Kaada päälle tomaattimurska ja lisää [...]

Savustettua lampaanviulua ja tillimuhennettuja perunoita resepti

1. Kuori ja paloittele perunat.
2. Keitä maito ja liemi. Vaivaa margariini ja jauhot suurukseksi ja sekoita kattilaan. Lisää perunat ja keitä ne kypsiksi. Suolaa ja kääntele mukaan tilli.
3. Tarjoile viipaloitu lampaanviulu lämpimien perunoiden kera.

Paahdettua kuhaa ja uusia perunoita resepti

Lapin pata, paahdettuja puikulaperunoita ja leipäjuustoa resepti

Puhdista ja kuutioi poronpaisti. Ruskista paistinpannulla. Lisää kuutioidut sipulit, savuporo, punajuuret ja nauriit. Lisää lihaliemi, mausteet ja hauduta 45 minuuttia. Lisää demi glase-kastikepohja, suola ja hauduta 15 minuuttia.
Tarkista maku.
Paahdetut puikulaperunat
Pese puikulaperunat hyvin. Paahda rosmariinin oksien, suolan [...]

Kuhakotletti, uusia perunoita, purjoa ja papuja resepti

Poista kuhasta sisälmykset ja leikkaa kokonaisesta kuhasta kotletteja. Laita pinnalle vähän suolaa ja pyöräytä kalat öljyssä. Kypsennä muurikassa. Kuha on kypsää, kun ruodot irtoavat.
Halkaise keitetyt perunat, paloittele purjo ja pavut sekä valkosipuli ja lisää pannulle.
Pyöräytä vielä kasviksia nopeasti pannulla. [...]

Fish and chips - öljyssä keitettyä kalaa ja perunoita resepti

1. Kuori perunat ja leikkaa ne sentin paksuisiksi ja 4-5 sentin pituisiksi sauvoiksi. Laita ne kylmään veteen. Valuta perunat hyvin ennen friteerausta ja kuivaa ne talouspaperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä.
2. Kuumenna öljy 170-asteiseksi. Friteeraa eli keitä perunasauvat pienehköissä erissä öljyssä. Niiden [...]

Pennepastaa, perunoita, rucolaa ja pestoa resepti

Keitä pennepasta pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Keitä perunoita samanaikaisesti suolavedessä, kannen alla noin 10-12 minuuttia, tai kunnes ovat pehmenneet.
Valuta perunoista vesi ja pilko perunat neljään osaan.
Lisää perunat kulhoon ja mausta. Lisää joukkoon myös valutettu pasta ja pestokastike. Sekoita.
Annostele kahteen [...]

Sillikaviaaria ja uusia perunoita resepti

(4 annosta)
Sekoita keskenään sillikuutiot, leipäraaste, sipuli, ruohosipuli, tilli, mustapippuri ja ranskankerma. Anna vetäytyä puolisen tuntia kylmässä.
Viipaloi perunat noin yhden sentin viipaleiksi. Aseta lusikallinen sillisalaattia peruna viipaleen päälle. Koristele mädillä, ruohosipulilla ja tillillä. Nauti huurteisen oluen kera alkuruokana tai iltapalana.

Varhaisperunoita rahkakastikkeen kanssa, fenkolimarinoitua siikaa ja tillikurkkua resepti

Sekoita maitorahka ja creme fraiche keskenään. Mausta murskatulla valkosipulin kynnellä, suolalla ja mustapippurilla. Levitä kastiketta lautasen pohjalle.
Viipaloi keitetyt perunat ja nostele ne kastikkeen päälle. Raasta perunoiden päälle vähän sitruunan kuorta. Pirskottele päälle oliiviöljyä sekä ripottele sormisuolaa muutama hiutale perunaviipaleiden päälle.

resepti_me_img

Lohiperhospihvit resepti

paprika
öljyä paistamiseen
1 tuore piparjuuri
perunoita
4 kevätsipulia
2 rkl öljyä
valkopippuria
100 g sokeriherneitä
600 g lohifileetä nahan kera
4 sitruunalohkoa
1 punasipuli

1. Voit laittaa perunat kiehumaan ennen kuin alat valmistella lohta ja vihanneksia ne valmistuvat nopeasti. Kuori ja raasta piparjuuri. Peitä kelmulla. Leikkaa lohifilee neljään palaan. Leikkaa jokainen pala halki nahkaan asti ja avaa kuin kirja: perhospihvi on valmis paistettavaksi.
2. Kuumenna öljy ja paahda perhospihvit nopeasti kummaltakin puolelta, sisus saa jäädä rosaksi. Mausta suolalla ja jauhetulla valkopippurilla. Nosta pannu liedeltä ja peitä alumiinifoliolla, jolloin pihvit jälkikypsyvät sopivasti valmistaessasi vihanneksia.
3. Kuutioi [...]

Perunamunakas, mätiä ja kermaviiliä resepti

maitoa
120 g mätiä
4 rkl kermaviiliä
2 rkl voita
4 rkl punasipulisilppua
1 sitruuna lohkoina
mustapippuria
2 munaa
ruohosipulisilppua
3 salottisipulia
valurautapannu
400 g keitettyjä, kylmiä (uusia) perunoita
kermaa
2 rkl tillisilppua

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Viipaloi perunat ja silppua salotit. Kuumenna valurautapannu ja kuullota voissa salottisilppua ruskistamatta. Lisää perunaviipaleet ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele mukaan ruohosipulisilppu ja ravista pannua, niin että perunat jakautuvat tasaisesti pannulle.
2. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita niihin kerma ja maito. Kaada seos pannulle täytteiden päälle ja anna olla muutama minuutti miedolla lämmöllä. Siirrä pannu munakkaineen uuniin ja paista vielä 11-13 minuuttia, niin että [...]

Pehmeästi riimisuolattua lohta sahramimuhennetuin perunoin resepti

pippuria
1 nippu kevätsipulia
80 g suolaa
2 dl kuohukermaa
sahramia
400 g keitettyjä perunoita
1 tl rouhittua valkopippuria
40 g sokeria
1 kg tuoretta lohta

1. Riimisuolattu lohi: Sekoita suola, valkopippuri ja sokeri. Fileoi lohi ja riimisuolaa fileet suolaseoksessa, anna seistä kylmässä vähintään vuorokausi.
2. Sahramimuhennetut perunat: Keitä kerma ja lisää sahramia maun mukaan. Puhdista ja paloittele sipuli, viipaloi perunat ja laita ne kermaan. Anna porista miedolla lämmöllä sopivaan koostumukseen. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Viipaloi lohi niin, että jokainen ruokailija saa ainakin 4-5 viipaletta. Asettele lohi kauniisti lautasille, mausta halutessasi suolalla ja kiepauta päälle hieman [...]

Ruohosipulilla maustettu kalapata resepti

2 tomaattia
ruohosipulia
pippuria
1 kalaliemikuutio
2 dl ranskankermaa
1 dl maitoa
600 g a href="/reseptit/haku/?q=kala"kalafileetä/a, esimerkiksi a href="/reseptit/haku/?q=kuha"kuhaa/a, seitiä tai turskaa
perunoita
1 rkl a href="/reseptit/haku/?q=peruna"ranskalaista/a sinappia

1. Paloittele kalafileet. Kalttaa ja kuori tomaatit, poista siemenet ja leikkaa kuutioiksi.
2. Sekoita ranskankerma, maito, kalaliemikuutio ja ranskalainen sinappi. Kiehauta ja hauduta kaksi minuuttia. Lisää kala ja keitä miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia, kunnes kala on kypsää.
3. Lisää kypsentämisen loppuvaiheessa hienonnettu ruohosipuli ja tomaattikuutiot ja anna lämmetä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoa keitettyjen perunoiden kera.

Hirvikäristyspata resepti

1. Kuori perunat ja lohko ne isohkoiksi paloiksi. Keitä kevyesti suolatussa vedessä 10 minuuttia. Anna lihan sulaa n. 2 tuntia, niin että sitä on helppo leikata. Leikkaa poikkisyin ohuita, leveähköjä suikaleita. Kuori ja hienonna sipulit.
2. Laita sienet kylmään paistinpannuun, lämmitä vähitellen ja anna nesteen haihtua niin paljon kuin mahdollista. Lisää lopuksi voinokare ja paista jonkin aikaa voissa.
3. Ruskista lihasuikaleet voissa pannulla ja nosta suikaleet pataan. Kuullota sipulisilppu ja kaada [...]

Halstrattu nieriä ja yrttiperunat resepti

1. Mätikastike: Sekoita keskenään ranskankerma, majoneesi, tilli, lohenmäti ja sitruunamehu, mausta suolalla ja pippurilla. Pane jääkaappiin tarjoiluun asti.
2. Pese perunat kunnolla ja keitä suolatussa vedessä tilinoksien kanssa. Höyrytä perunat, ja paista ne sitten voissa ja lisää joukkoon yrttisilput. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
3. Mausta kala suolalla ja pippurilla. Paista fileitä voissa pannulla, ensin nahkapuolelta 2-4 minuuttia, sitten lihapuolelta yhtä kauan. Tarjoile kala yrttiperunoiden ja kylmän kastikkeen kera ja koristele sitruunalohkoilla.

Glögissä keitetyt kylkiluurivit resepti

3 dl glögiä
soijaa
3 dl vettä
1 iso pala inkivääriä , 50 g
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria myllystä
perunoita
2 kg lihaisia siankylkiluita
omenasosetta

Lohipaistos resepti

300 g viipaloitua suolalohta
500 g kylmiä keitettyjä perunoita
1 sipuli
4 dl maitoa
1 dl tilliä
voita vuokaan
valkopippuria myllystä
2 kananmunaa
voisulaa

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja viipaloi sipuli. Kiehauta hieman vettä kattilassa ja esikeitä sipulia minuutin ajan. Viipaloi keitetyt perunat. Silppua tilli.
2. Aseta kerroksittain lohta, perunoita, sipulia ja tilliä voideltuun vuokaan. Laita päällimmäiseksi kauniita, ohuita perunaviipaleita. Mausta kerrokset varovasti pippurilla.
3. Kiehauta maito ja anna sen jäähtyä. Vatkaa maito munan sekaan, näin paistos ei juoksetu. Kaada munamaito vuokaan ja tarkista, että se peittää perunat kunnolla. Paista uunissa 45 minuuttia.

Perunagratiini vuohenjuustolla resepti

1 kg perunoita , ohuina viipaleina
mustapippuria
100 g vuohenjuustoa , karkeasti raastettuna
3 dl kermaa

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
2. Lado perunat vuorotellen vuohenjuuston kanssa uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla kerrosten välissä. Kaada päälle kerma niin että se lähes peittää perunat.
3. Paista kypsäksi uunin keskitasolla n. 50 minuuttia.

Marinoitu hirvenpaisti resepti

2 rkl voita
1 pullo punaviiniä (75 cl)
valkopippuria
1 ½ kg hirvenpaistia
1 tl timjamia
2 valkosipulinkynttä
voita paistamiseen
1 ½ rkl vehnäjauhoa
pihlajanmarjahyytelöä
perunoita
Keitinliemi
1 rkl katajanmarjoja
1 ½ rkl tomaattipyreetä
etikkakurkkuja
1 tl suolaa
2 sipulia

Perunacurry resepti

sitruunamehua
korianteria
1 kg kiinteitä perunoita
sokeria
½ dl ruokaöljyä
1 -2 vihreää chilipalkoa
4 sipulia
½ tl kokonaisia juustokuminansiemeniä
1 tl suolaa
½ tl sinapinsiemeniä
kurkumaa

1. Kuori perunat ja leikkaa ne kolmen sentin kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Poista chilipaloista siemenet ja hienonna palot.
2. Kuumenna öljy paistin- tai wokkipannulla. Öljy on riittävän kuumaa, kun siihen pudotettu sinapinsiemen saa sen tirisemään. Kuumenna sinapinsiemeniä 5-10 sekuntia, lisää kurkuma, juustokuminansiemenet, chili ja hienonnettu sipuli. Kuullota pari minuuttia koko ajan sekoittaen.
3. Lisää joukkoon perunat ja kuullota vielä 4-5 minuuttia samalla sekoittaen. Sekoita joukkoon korianteri, sokeri, suola ja hauduta [...]

Ankanrintaa viinissä resepti

salaattisipulia
16 Muscat-rypälettä
pippuria
perunoita
voita
2 -3 dl kuohukermaa
2 ankan rintafileetä
½ dl makeaa viiniä, esim Muscat-viiniä
1 dl vasikanlientä

1. Mausta ankanrintafileet suolalla ja pippurilla ja paista miedolla lämmöllä voissa nahkapuoli alaspäin, kunnes liha on sisältä hieman punertavaa. Sisälämpötilan tulee olla 67 astetta. Kääri fileet hetkeksi alumiinifolioon vetäytymään.
2. Halkaise viinirypäleet ja poista siemenet. Kaada rasva pois pannulta ja lisää pannulle vasikanliemi ja viini. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pari minuuttia. Lisää kerma ja viinirypäleet ja mausta suolalla ja pippurilla.
3. Pane salaattisipuli hetkeksi kiehuvaan veteen ja huuhtele sitten kylmällä vedellä. [...]

Salaatti uusista perunoista ja kurkkuyrtistä resepti

2 -3 tl vaaleaa dijonsinappia
mustapippuria
¼ dl vettä
kurkkuyrtinkukkia
salaatinlehtiä
1 ¼ dl oliiviöljyä
3 -4 kevätsipulia , suikaleina
1 tl viinietikkaa
10 basilikanlehteä , hienonnettuna
Neljälle
1 kg uusia perunoita , vastakeitettyjä

1. Sekoita viipaloidut perunat, sipuli ja basilika vadilla, jonka olet vuorannut salaatinlehdillä.
2. Sekoita kastike ja lusikoi päälle.
3. Koristele kurkkuyrtinkukkasin.

Perunasalaatti rucolan ja avokadon kera resepti

1 punasipuli
limettimehua
1 kg uusia perunoita
1 dl oliiviöljyä
mustapippuria
4 avokadoa
200 g rucolaa

1. Pese ja harjaa perunat hyvin. Keitä vesi ja suola ja laita perunat kiehumaan. Anna perunoiden kiehua hiljaa kansi hieman raollaan. Kaada vesi pois kypsistä perunoista ja höyrytä. Anna perunoiden hieman jäähtyä.
2. Purista limeteistä mehu. Leikkaa perunat viipaleiksi. Halkaise avokadot, poista siemenet ja kuutioi malto sentin kuutioiksi. Sekoita ne puoleen limettimehusta. Silppua punasipuli ja sekoita kulhossa perunoiden ja avokadojen kanssa.
3. Sekoita yhteen loput limettimehusta, öljy, suola ja pippuri ja [...]

Gulassikeitto resepti

2 rkl suolatonta voita
1 rkl paprikajauhetta
½ tl juustokuminansiemeniä
1 rkl tomaattipyreetä
1 /4 tl suolaa
1 kg naudan palapaistilihaa
3 dl vehnäjauhoja
2 1/4 litraa lihalientä
1 vihreä paprika
perunoita
1 muna
2 keskikokoista sipulia
1 raaka peruna raastettuna

1. Kuori ja hienonna sipuli ja kuutioi liha. Paista sipulit rasvassa kullanruskeiksi. Lisää paprikajauhe, juustokuminansiemenet ja lihakuutiot sekä raastettu peruna. Hauduta kannen alla 10 minuuttia, sekoita usein.
2. Lisää tomaattipyree ja kolme desiä lihalientä. Hauduta vielä noin tunti, kunnes liha on mureaa. Paloittele perunat ja paprika, josta on poistettu siemenet. Lisää perunan. ja paprikanpalat ja loppu lihaliemi keittoon. Keitä, kunnes perunat ovat pehmeitä.
3. Klimpit: Sekoita jauhot ja muna. Lisää suola [...]

Lohivanukas riimisuolatusta lohesta resepti

mustapippuria
3 dl maitoa
50 g voisulaa
800 g perunoita
valkopippuria
2 tl voita
3 kananmunaa
1 keltasipuli
400 g riimisuolattua lohta viipaleina

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kuori ja viipaloi perunat. Kuori ja suikaloi sipuli, paista se kullankeltaiseksi voissa. Voitele uuninkestävä vuoka.
2. Lado vuorotellen lohta, perunaa ja sipulia vuokaan. Sekoita muna ja maito. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Kaada munamaito vuokaan ja jauha lopuksi päälle mustapippuria. Kypsennä vanukasta uunissa 1 tunti tai kunnes se on läpikypsä ja kauniin värinen. Tarjoile voisulan kera.

Rakuunaiset kanankoivet uunissa ja perunamuusi resepti

1 ,5dl maitoa
rakuunaa
2 rkl voita
4 kpl maustamattomia kanankoipia
valkopippuria
1 kg perunoita
2 sipulia
merisuolaa

Laita perunavesi kattilaan kiehumaan, lisää suola. Kuori perunat.
Laita uunipata liedelle kuumenemaan. Lorauta padan pohjalle oliiviöljyä ja lisää sipulilohkot. Ripottele kanakoipien päälle merisuolaa, rakuunaa ja valkopippuria. Hiero mausteet koipiin käsin. Laita koivet pataan ja anna pinnan ruskistua rapeaksi. Kun kanat ovat ruskistuneet laita padan kansi paikoilleen ja uuniin 200 asteeseen 30 minuutiksi.
Kun perunat ovat kypsiä, kaada keitinvesi talteen astiaan. Lisää perunoiden sekaan 2 rkl voita ja 1,5 dl maitoa. [...]

Pippuripihvi ja sukiyaki resepti

1 varsisellerin oksa
1 pkt pekonia
2 kananmunaa
1 sipuli
1 dl smetanaa tai creme fraichea
porkkanaa
sipulia
öljyä
4 valkosipulinkynttä
4 rkl murskattuja pippureita
1 tuore, mieto chili
3 rkl sinappia
naurista
1 pss riisinuudeleita
1 dl teriyaki-kastiketta tai soijaa
inkivääriä
paprikaa
suolaa
1 porkkana
400 g häränfileetä
1 limesitruuna
perunoita
600 g häränsisäfileetä
1 cl konjakkia

Leikkaa kalvoton pihvifilee paksuiksi pihveiksi (noin 150 g) ja pippuroi reunat murskatulla pippuriseoksella niin, että paistopinnat jäävät "puhtaiksi".
Kietaise pekoniviipale jokaisen pihvin ympäri niin, että pippurit peittyvät ja grillaa pihvejä muutama minuutti molemmin puolin. Anna lihojen vielä vetäytyä tovi ennen annosten kokoamista.
Mausta smetana sinapilla, konjakilla ja pippureilla ja tarjoa pihvien kastikkeena. Tarjoa myös kevyesti öljyttyjä ja grillattuja juureksia, sipuleita ja perunaa.
Liota riisinuudeleita viileässä vedessä puolisen tuntia. Suikaloi kasvikset ja [...]

Lipeäkala mikroaaltouunissa resepti

2 tl suolaa
sinappia
maustepippuria
2 pakettia lipeäkala
bechamelkastiketta
perunoita
herneitä

1. Nosta liotettu kala tilavaan vuokaan nahkapuoli alaspäin. Suolaa - kalasta tulee vähän kiinteämpää. Tai suolaa kypsennyksen jälkeen - kalasta tulee vähän pehmeämpää.
2. Peitä vuoka kannella tai tuorekelmulla. Pane mikroon 6 minuutiksi täydellä teholla. Käännä vuokaa ja laita mikroon vielä 6 minuutiksi. Anna lämmön tasaantua.
3 Tarjoile kala bechamel(valko-)kastikkeen, sinapin ja vihreiden herneiden kanssa. Keitetyt perunat kuuluvat asiaan, samoin suomalaiseen lipeäkalaperinteeseen kuuluva maustepippurirouhe.

Yrttipaistettu hirvifilee resepti

1 porkkana
1 valkosipulinkynsi
1 fenkolikerä
500 g vastakeitettyjä perunoita
öljyä paistamiseen
1 palsternakka
1 ½ dl vaaleaa olutta
1 dl kermaa
puolukoita )
2 rkl hunajaa
1 ½ dl persiljasilppua
4 rkl vehnäjauhoa
valkopippuria
800 g hirven sisäfileetä
25 g voita
timjamia
1 tl suolaa
3 dl riista- tai lihalientä
1 /4 g sahramia (½ pakkausta)
50 g a href="/reseptit/haku/?q=voi"voita/a + voita paistamiseen
30 g juuriselleriä

1. Sahramifenkoli: puhdista fenkoli ja lohko se neljään osaan. Keitä vesi, suola ja sahrami. Pane fenkoli kiehumaan ja keitä pehmeäksi. Valuta ja pidä lämpimänä tarjoiluun.
2. Karamellisoidut juurekset: Kuori porkkana, palsternakka ja selleri ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Sulata voi pannussa ja sekoita siihen hunaja, lisää juureskuutiot, mausta suolalla ja pippurilla. Anna poreilla 5 minuuttia. Pidä lämpimänä tarjoiluun.
3. Maustevoi: Hienonna persilja, kuori valkosipulinkynsi ja murskaa se. Sekoita 50 grammaan voita. [...]

Kardemummalohi ja wasabimuusi resepti

1 dl vaahterasiirappia
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 rkl wasabijauhetta
1 tl suolaa
3 rkl voita
150 g lohifilettä
1 kg perunoita
2 tl keitinveteen ja 1 tl suolaa valmiiseen muusiin
2 tl jauhettua kardemummaa
1 tl cayennepippuria
1 sitruuna
2 dl maitoa

Lohi:
Sekoita kulhossa kaikki aineet paitsi lohi. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja vuoraa pelti leivinpaperilla. Voitele lohifileet kastikkeella ja kypsennä fileitä uunissa tai grillissä noin kymmen minuuttia. Purista lohen päälle hieman sitruunamehua ja tarjoile.
Wasabimuusi:
Pese ja kuori perunat. Lisää ne kiehuvaan ja suolattuun veteen.
Anna perunoiden kiehua matalalla lämmöllä noin puolituntia tai kunnes ne ovat pehmeitä. Kaada keitinvesi pois ja muusaa perunanuijalla. Lisää maito ja voi sekä suolaa maun mukaan. [...]

Sapuskaa, harashoo! – Sienikeitto ja tattiperunat venäläiseen tapaan resepti

2 kananmunaa
1 tl suolaa
piparjuurta
25 kpl kuminan siemeniä
4 kpl isoja tatteja
punaviiniä
1 rkl inkivääriä
100 g voita
200 g kylkeä
n1dlkermaa
kuminaa
öljyä
4 valkosipulinkynttä
1 tl pippuria
1,5 kg naudanluita
1 ,5 rkl kevätsipulia
2 hapankurkkua
2 porkkanaa
pippuri
1 sipuli
persiljaa
3 valkosipulin kynttä
200 g smetanaa
1 rkl tilliä
20 kpl uusia perunoita
cayannepippuria
6 kpl isoja tatteja
100 g naudankylkeä
laakerinlehti
korianterin siemeniä

Esivalmistelut
Tehdään lihaliemi, johon tulee 1,5 kg naudanluita, pippuria, suolaa ja laakerinlehti. Lihaliemi kiehautetaan.
Laita 20 kpl perunoita kiehumaan (tulee tattiperunaruokaan).
Sienikeiton valmistus
Laita kattilaan 100 g voita. Kuori ja pilko yksi sipuli. Kuori ja pilko pieneksi 4 valkosipulinkynttä. Lisää sipulit kattilaan.
Pilko pieneksi pala kylkeä eli noin 100g ja lisää kattilaan. Kuori ja pilko 2 porkkanaa ja lisää ne kattilaan. Kuori ja pilko pieneksi pieni pala inkivääriä noin 1 rkl [...]

Voissa paistettu taimen resepti

2 rkl hienonnettua persiljaa
mustapippuria
sitruuna
4 pientä kirjolohta
voita
vehnäjauhoja
perunoita

1. Perkaa ja huuhtele kalat. Älä irrota päitä mutta poista kidukset.
2. Mausta kalat suolalla ja pippurilla kauttaaltaan ja kääntele vehnäjauhoissa. Paista runsaassa voissa molemmin puolin 4-5 minuuttia, kunnes kalat ovat kypsiä.
3. Nosta kalat pannulta ja aseta tarjoiluvadille. kuumenna pannulle iso voinokare, mausta persiljalla ja valuta kalojen päälle. Tarjoa heti.

Höyrytettyä lohta hollandaise resepti

700 g lohifileetä
5 rkl sitruunamehua
parsakaalia
perunoita
3 a href="/reseptit/haku/?q=kananmuna"kananmunan/a keltuaista
suolaa
100 g voita

Leikkaa lohi annospaloiksi ja mausta ne kevyesti suolalla. Kypsennä höyryttäen höyrykääreessä, -uunissa tai tilkassa kalalientä kattilassa tai pannulla kannen alla.
Uunissa höyrykääreessä kypsennettynä, lämmitä uuni noin 150 asteeseen ja kypsennä noin 15 minuuttia.
Vatkaa keltuaiset sitruunamehun joukkoon ja lämmitä miedolla lämmöllä, mieluiten vesihauteessa, koko ajan voimakkaasti vatkaten, kunnes keltuainen on kypsää eikä enää maistu. Vatkaa pehmeä voi kastikkeen sekaan ja tarjoile se heti.

Perunakakku resepti

1 keltasipuli
valkopippuria
500 g perunoita
2 rkl voita

1. Kuori perunat ja raasta ne karkeasti. Huuhdo raaste kylmällä vedellä, suolaa ja pippuroi. Kuori ja suikaloi sipuli, paista voissa. Lisää perunaraaste, sekoita sipulin kanssa ja painele sitten kakuksi.
2. Älä anna pannun kuumeta liikaa, paista n. 15 minuuttia. Käännä kakku varoen, kun se on saanut väriä alapuolelle. Lisää hieman voita, jos peruna vaikuttaa kuivalta, ja paista n. 10 minuuttia toiselta puolelta.
3. Paloittele kakku paloiksi ennen tarjoilua.
[...]

Uunitortilla resepti

oliiviöljyä
5 isoa munaa
1 kuutioitu vihreä paprika
suolaa
200 g kuutioituja, keitettyjä perunoita
200 g raastettua manchego-juustoa
1 dl smetanaa
3 rkl silputtua ruohosipulia
pippuria
1 murskattu valkosipulinkynsi
4 sipulia silputtuna

Perunagratiini makkaroille resepti

paprikajauhetta
pippuria
1 kg perunoita
2 -3 dl juustoraastetta
3 dl kermaa

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori ja höylää perunat ohuiksi viipaleiksi. Lado uunivuokaan vuorotellen suolan, mustapippurin ja juuston kera.
2. Kaada päälle kerma. Puuteroi kevyesti paprikalla ja paista uunin keskitasolla vajaa tunti.

Perinteinen siskonmakkarakeitto resepti

2 rkl sokeria
5 laakerinlehteä
persiljaa
siskonmakkaraa
1 sipuli
2 litraa vettä
näkkileipää
100 g selleriä
8 kokonaista mustapippuria
500 g perunoita
100 g palsternakka
100 g lanttua
5 kokonaista maustepippuria
3 porkkanaa
3 lihaliemikuutiota

Kuumenna pari litraa vettä ja mausta se liemikuutioilla, laakerinlehdillä ja pippureilla. Kuori juurekset. Leikkaa ne noin sentin kuutioiksi. Perunan voit jättää vähän isommaksi, kun taas sipuli on syytä leikata pieneksi.
Lisää kiehuvaan liemeen ensin lanttu, porkkana ja sipuli ja noin viiden minuutin kuluttua peruna, selleri ja palsternakka.
Kun perunat ovat kypsiä, aloita siskonmakkaran pursottaminen kiehuvaan keittoon. Jos makkaramassaa tarttuu sormiin, kostuta niitä kylmällä vedellä. Kun makkarapallerot nousevat pintaan, ne ovat kypsiä.

Paahtopaistisalaatti ja yrttikastike resepti

mausteyrttejä
valkopippuria
300 g keitettyjä, kylmiä perunoita
1 rkl punaviinietikkaa
2 rkl piparjuuriraastetta
2 rkl piparjuurisuikaleita
timjamia
1 1/4 dll oliiviöljyä
salaatinlehtiä
sinappia
350 g paahtopaistia (rosa sisus)
12 kirsikkatomaattia

1. Kastike: Hienonna tuoreet yrtit pieneksi. Sekoita keskenään viinietikka, sinappi, öljy, suola ja pippuri sekä silputut yrtit. Pidä viileässä tarjoiluun asti.
2. Leikkaa paahtopaisti 3 mm:n viipaleiksi. Viipaloi perunat noin 4 mm:n siivuiksi. Suikaloi salaatti ja levitä lautasille. Halkaise tomaatit.
3. Asettele paahtopaisti- ja perunaviipaleet sekä tomaatit salaattipedille. Suikaloi piparjuurta pieniksi suikaleiksi ja koristele salaatti. Pane tarjolle pöytään vielä raastettua piparjuurta. Valuta kastike salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.

Haalea perunasalaatti savulihan seuraksi resepti

700 g perunoita
4 salottisipulia
4 salaattisipulia
maalaispalvia tai muuta savulihaa
12 kaprista
2 rkl voita
500 g savustettua lampaanviulua ,
5 dl kanalientä

1. Kuori perunat tai pese uudet perunat hyvin, niitä ei tarvitse kuoria. Pienet perunat voit jättää kokonaisiksi, isommat lohkotaan. Kuori salottisipulit ja silppua ne. Hienonna kaprikset. Kuullota sipuli- ja kaprissilppu voissa, älä ruskista sipulia.
2. Kaada sipuli-kaprisseoksen päälle kasvisliemi ja lisää perunat, kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla, kunnes perunat ovat kypsiä. Mausta. Silppua salaattisipulit. Jaa haalea salaatti lämmitetyille syville lautasille. Koristele salaattisipulilla ja kapriksilla. Tarjoile kylmän savulihan kanssa.

Lohivanukas resepti

keltasipuli
4 rkl voita
225 g kevyesti riimisuolattua lohta
1 kg perunoita
1 nippu tilliä
1 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
valkopippuria
hieman korppujauhoja vuokaan

1. Leikkaa lohi n. 3 cm kokoisiksi kuutioiksi ja keitä vedessä muutama minuutti. Kuori ja hienonna sipuli, paista kullanruskeaksi voinokareessa. Hienonna tilli. Muussaa lohi haarukalla, sekoita sipulin kanssa. Lisää puolet tillistä, sekoita.
2. Kuori ja keitä perunat. Muussaa vastakeitetyt perunat juuressurvimella tai haarukalla. Lisää kananmunat, kerma ja lohiseos, sekoita taikinaksi. Mausta vastajauhetulla pippurilla ja suolalla.
3. Kaada lohitaikina voideltuun ja leivitettyyn vuokaan. Ripottele päälle hieman korppujauhoja ja muutama voinokare. Paista 30-40 [...]

Uunilohi makean chilikastikkeen kera resepti

1. Uunilohi: Kuumenna uuni 200 asteeseen. Lohifileiden tulee olla ruodottomia ja suomustettuja. Nahkaa ei kuitenkaan tarvitse poistaa. Mausta lohifileet karkealla suolalla ja nosta ne öljytylle uunipannulle nahka ulospäin. Kypsennä uunissa 8-10 minuuttia, kiertoilmauunissa riittää lyhyempikin aika.
2. Kastike: Sekoita kasviliemi, viinietikka chilikastike. Kiehauta, poista vaahto huolellisesti ja hauduta noin 5 minuuttia. Suurusta kastike vesitilkkaan sekoitetuilla perunajauhoilla.
3. Tarjoa lohifileet peruna-purjo-kiinankaalipedillä. Kaada päälle kastiketta ja koristele lehtipersiljalla tai korianterilla.

Matjesfileetä kananmunan, sipulin ja tillin kera resepti

1 nippu tilliä
50 g a href="/reseptit/haku/?q=voi"voita/a tai margariinia
2 rasiaa matjesfileitä
700 g keitettyjä perunoita
3 kovaksi keitettyä kananmunaa
2 punasipulia

1. Asettele sillit vadille. Hienonna munat, sipulit ja tilli ja asettele ne kalan ympärille.
2. Kuumenna voi ja kaada se tirisevänä sillivadille. Tarjoile heti kun voi vielä on kuumaa. Uudet perunat, näkkileipä ja juusto ovat hyviä lisukkeita.

Grillattua ruijanpallasta resepti

2 rkl rapsiöljyä
2 veriappelsiinia
2 mietoa, vihreää chiliä
650 g ruijanpallasta
600 g perunoita , mielellään puikulaa
1 rkl mustia sinapinsiemeniä
pippuria
3 kevätsipulia

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
2. Kuori ja lohko perunat, keitä ne pehmeiksi ja anna höyryn haihtua. Kuori appelsiinit ja leikkaa niistä kalvottomia lohkoja. Suikaloi sipuli. Poista chileistä siemenet ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi.
3. Grillaa ruijanpallas kauniin ruudulliseksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita kalapalat vadille ja jälkipaista uunissa n. 10 minuuttia.
4. Sekoita perunat, sipuli, chili ja appelsiinilohkot. Ripottele päälle sinapinsiemenet. Norota päälle öljyä, mausta suolalla ja pippurilla. Asettele niiden [...]

Keitetyt lohikyljykset parsan ja sahramikastikkeen kera resepti

1. Sekoita ranskankerma, sahrami ja suola. Anna kastikkeen maustua, jotta varsinkin sahramin aromit pääsevät oikeuksiinsa. Laita perunat kiehumaan ja kuumenna parsat pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Keitä lohikyljyksiä kalaliemessä 5-8 minuuttia niiden koosta riippuen.
3. Jos haluat lämmintä sahramikastiketta, kuumenna se. Tarjoile se muuten sellaisenaan vastakeitetyn lohen, perunoiden ja parsan kera. Vinkki: Jos sinulla on kotona tilkka valkoviiniä, lohen voi mainiosti myös keittää viinissä.

Perunakakku, perusresepti resepti

1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
1 kg perunoita , kiinteää lajiketta
valkopippuria

1. Kuori ja viipaloi perunat ohuesti. Anna viipaleiden liota kylmässä vedessä 10 minuuttia. Huuhdo valuvan veden alla ja valuta talouspaperilla. Kuivaa perunat keittiöpyyhkeellä.
2. Mausta suolalla ja vastajauhetulla valkopippurilla. Kuumenna öljy ja voi paistinpannulla. Lisää perunat, kääntele viipaleita muutamaan kertaan ja litistä paistinlastalla 1-2 cm paksuiseksi kakuksi.
3. Paista kullanruskeaksi keskilämmöllä 3-5 minuuttia. Käännä ja paista myös toinen puoli. Tarjoile heti.

Ranskalaiset raakapihvit ja perunat resepti

2 munankeltuaista
3 /4 dl persiljaa hienonnettuna
1 kg perunoita
4 rkl oliiviöljyä
valkopippuria
4 rkl vaaleaa a href="/reseptit/haku/?q=peruna"ranskalaista/a sinappia (Dijon)
öljyä uppopaistamiseen
naudanlihaa , esim sisäpaistia
1 keltasipuli

1. Kuori ja suikaloi perunat tikuiksi. Huuhtele ne kylmällä vedellä ja kuivata keittiöpyyhkeellä ennen paistamista. Kuumenna öljy padassa tai kattilassa 175 asteeseen. Laita perunat kuumaan öljyyn ja paista niitä ensimmäisellä kerralla noin kaksi minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä ja vaaleankeltaisia. Nosta perunat öljystä reikäkauhalla ja valuta ne lävikössä tai talouspaperin päällä.
2. Kuori ja lohko sipuli. Leikkaa liha paloiksi. Laita liha, sipuli, sinappi ja mausteet monitoimikoneeseen ja jauha pitokatkaisijalla lyhyissä sysäyksissä. [...]

Koketorsk – turskaa norjalaiseen tapaan resepti

2 tl etikkaa (12%)
2 kovaksi keitettyä munaa
150 g voita
perunoita
1 laakerilehti
1 porkkana
1 dl suolaa
2 l vettä
2 rkl hienonnettua persiljaa
5 kokonaista valkopippuria
4 paksua, poikittain leikattua viipaletta kokonaisesta, peratusta turskasta

1. Huuhtele turskapalat huolellisesti juoksevan veden alla. Keitä vesi, suola, etikka, laakerinlehti ja pippurit isossa kattilassa liemeksi. Lisää kalapalat liemeen, kiehauta, kuori vaahto ja ota kattila pois liedeltä.
2. Anna kalapalojen vetäytyä liemessä kannen alla. Kalanlihan pitää olla aivan valkoista ja irrota ruodoista, se vie noin 10 minuuttia.
3. Kuori ja paloittele porkkana pieniksi kuutioiksi ja pane ne tilkkaseen kalalientä kiehumaan pehmeiksi. Kuori ja kuutioi munat, silppua persilja hienoksi ja sulata [...]

Höyrytettyä kuhaa ja parsaa resepti

1 nippu vihreää parsaa
perunoita
50 g voita
600 g kuhafileetä
2 keltuaista
tilliä
suolaa
4 rkl sitruunamehua

Poista kuhasta ruodot ja mausta se suolalla. Leikkaa fileet pitkittäin kahteen osaan ja käännä ne rulliksi. Kuori parsatangot ja leikkaa ne puoliksi. Nosta kalat ja parsat höyrytysastiaan ja kypsennä noin viisi minuuttia. Anna vetäytyä vielä tovi.
Erottele keltuaiset pyöreäpohjaiseen kulhoon ja mausta sitruunamehulla. Kypsennä vesihauteessa koko ajan vatkaten, kunnes keltuaisen maku ei enää tunnu. Vatkaa kastikkeeseen reilusti voita ja mausta silputulla tillillä.
Tarjoa annos keitettyjen perunoiden kera.