resepti_me_img

Oliivisilavoitu broileri resepti

1 broileri , noin 1,3 kg
1 kurkku
mustapippuria
20 vihreää oliivia halkaistuina
2 rkl soijaa
voita paistamiseen
sitruuna
50 g voita

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Halkaise broileri kahtia. Purista sitruunamehua broileriin kauttaaltaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Pistä reikiä broilerinnahkaan sinne tänne ja työnnä nahan alle oliivinpuolikkaita. Aseta broilerinpuolikkaat uunivuokaan.
2. Sulata voi ja sekoita soija siihen. Penslaa broileri hyvin soijavoisulalla. Paista lintu kypsäksi uunin keskitasolla noin 50 minuuttia. Penslaa silloin tällöin.
3. Kuori kurkku, halkaise, raaputa pois siemenet ja viipaloi kurkunpuolikkaat. Paista yhdessä kurkkupaloja ja jäljelle jääneitä oliiveja voissa muutama minuutti, [...]
Äyriäissalaattia ruokavehnällä resepti

1. Keitä ruokavehnä pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita lämmin vehnä ja herneet, kaada lautaselle.
2. Laita päälle kuoritut katkaraput sekä simpukat, koristele tillillä. Purista päälle sitruunamehua.

Loading
Jänistä ja pastaa kermakastikkeessa resepti

1. Poista lihasta jänteet ja rasva. Valmista marinadi timjamista, punaviinistä, ruokaöljystä, rosmariinista ja mustapippuri. Marinoi lihoja yön yli. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Ruskista lihat voissa. Jatka kypsentämistä uunissa noin 20 minuuttia. Kääri folioon ja jätä vetäytymään.
2. Kermakastike: Sulata voi kattilassa. [...]

Vihreä alkuruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Keitto: Kuullota hienonnetut sipulit, lisää maito ja kanaliemi.
Keitä hiljalleen 15 minuuttia. Lisää herneet, minttu, voi ja öljy.
Kiehauta ja soseuta tasaiseksi tehosekoittimella, mausta suolalla ja samppanjalla. Siivilöi.
Hyytelö: Mehusta varsisellerit mehulingolla. Siivilöi ja kiehauta 2 dl mehua. Mausta suolalla ja [...]

Samettinen juurisellerikeitto, persiljaöljyä ja granaattiomenaa resepti

Valmistusohje:
Kuori ja kuutioi juuriselleri, keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Säästä keitinliemi.
Kuullota mausteita (kumina morttelissa murskattuna) öljyssä noin minuutin ajan.
Raasta ja lisää inkivääri joukkoon. Lisää myös linssit ja reilu desi juurisellerin keitinlientä. Keitä kannen alla, kunnes linssit ovat kypsiä.

Ruokaisa tonnikalasalaatti resepti

1. Pane salaatinlehdet kulhon pohjalle. Laita loput ainekset niiden päälle sitä mukaa kun pilkot niitä.
2. Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin päälle.

Keltainen pääruoka ravintola Smörin tapaan resepti

Nieriä: Suolaa ja pippuroi nieriät noin tunti ennen kypsennystä.
Liemi: Kiehauta ja anna maustua 15 minuuttia kelmulla peitettynä. Kuumenna höyryäväksi ja nosta pois liedeltä.
Laita nieriäfileet liemeen ja anna kypsyä 5 minuuttia. Nosta paperin päälle ennen esille laittamista.
Pyree: Kuullota hienonnettu [...]

Hunajamarinoitua parsaa, rakuunalla marinoituja katkarapuja ja ohutta näkkileipää resepti

Keitä kuoritut parsat lähes kypsiksi ja jäähdytä.
Lämmitä kattilassa appelsiinin mehu ja raastettu kuori, sitruunan mehu ja raastettu kuori, hunaja sekä voi.
Jätä parsat maustumaan liemeen puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valuta katkaravut siivilässä, älä kuitenkaan huuhtele vedellä.

Sashimi resepti

1. Leikkaa lohi sentin kuutioiksi. Kuori retikka ja porkkana ja huuhdo kesäkurpitsa.
2. Jaa lohikuutiot neljälle lautaselle ja laita hiven inkivääriä päälle. Höylää kuorimaveitsellä tai juustohöylällä ohuita suikaleita retikasta, porkkanasta ja kesäkurpitsasta ja ryhmittele ne lautaselle lohen ympärille. Laita wasabia viereen.

Seesamipaistettua porsaanseläkettä ja rosmariinipolentaa resepti

Paista porsaan sisäfileeseen kuumalla pannulla hyvä ruskea paistopinta.
Sivele glaseerauskastiketta runsaasti fileen päälle ja paista 125-asteisessa uunissa, kunnes porsaanfileen sisälämpötila saavuttaa 58 astetta.
Anna fileen jäähtyä noin 10 minuuttia huoneenlämmössä ennen kuin leikkaat siitä viipaleita.
Kiehauta kaikki aineet kattilassa ja [...]

Kananmaksamuhennos resepti

1. Mausta puoliksi sulatettu maksa ja paista se kypsäksi teflonpannussa. Viipaloi sienet ja sipuli, paista ne soijatilkan kanssa kattilassa kunnes kaikki neste on haihtunut.
2. Keitä ruokavehnä/bulgur pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita siihen sienet, sipuli ja kananmaksa.
3. Kuumenna liemi ja [...]

Wokkivihanneksilla täytetyt tortillat resepti

1. Kuumenna uuni 275 asteeseen. Paahda seesaminsiemeniä uunissa. Kuori ja suikaloi porkkanat. Kuori ja viipaloi sipuli. Huuhtele sokeriherneet. Leikkaa paprikat ohuiksi suikaleiksi. Harjaa ja halkaise herkkusienet. Suikaloi bambunversot.
2. Kuumenna ruoka- ja seesamöljy. Lisää inkivääri, valkosipuli ja sipuli. Kuullota minuutin ajan [...]

Paistettua paksoita mustapapukastikkeessa resepti

Marinoi ensin tofu. Leikkaa tofu 2x2 cm kuutioiksi ja laita pieneen kulhoon. Lisää tofujen päälle 1 tl seesamiöljyä ja 1 rkl mustapapukastiketta ja pyörittele tofuja niin että ne peittyvät. Jätä marinoitumaan.
Irrota paksoita lehdet juuresta asti ja pese huolellisesti siivilässä. Leikkaa [...]

Ruokaisat tacot resepti

1. Freesaa jauheliha voimakkaasti. Mausta ja kääntele mukaan tomaattipyree ja tomaattimurska. Keitä 30-40 minuuttia.
2. Kääntele mukaan pavut, kuumenna.
3. Täytä kuoret, koristele oliiveilla ja halutessasi chileillä, tai tarjoile vihreän chilikastikkeen kera.

Ruokaisa kala-äyriäispata resepti

1. Paista kaikki vihannekset voissa padassa, suolaa ja lisää muutama pippuri.
2. Murusta mukaan liemikuutio, ripottele päälle sahrami ja lisää vesi. Keitä hiljalleen kannen alla kunnes vihannekset ovat pehmenneet.
3. Suolaa kalat, kääri fileet rullalle ja laita päällimmäiseksi pataan. Kuumenna 5-10 [...]

Intialainen jälkiruoka resepti

1. Sokeriliemi: Kuumenna hitaasti sokeria ja vettä paksupohjaisessa kattilassa, kunnes sokeri on sulanut. Lisää lämpöä ja keitä 3-4 minuuttia niin että liemi paksuuntuu hieman. Ota kattila liedeltä ja lisää ruusuvesi.
2. Pullat: Sulata voi. Murskaa kardemummansiemenet morttelissa. Kaada maitojauhe, jauhot, leivinjauhe, kuskus, [...]

Pizzakierteet resepti

50 g tuorehiivaa
2 kananmunaa
100 g keitto- tai savukinkkua
1 puristettu valkosipulinkynsi
2 dl tomaattipyreetä
1 kananmuna
2 rkl kiinalaista soijaa
2 tl suolaa
2 rkl neutraalia öljyä
1 dl juustoraastetta
1 tl oreganoa
13 -15 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
2 dl vihreitä oliiveja

1. Vehnätaikina: Lämmitä maito 37-asteiseksi. Lisää öljy, suola ja murusta mukaan hiiva, sekoita niin että hiiva liukenee. Lisää yksi kananmuna sekä suurin osa jauhoista, työstä taikinaa voimakkaasti ja pitkään. Anna kohota peitettynä, kunnes taikina on lähes kaksinkertainen, n. 40 minuuttia.
2. Tomaattikastike: Sekoita tomaattipyree, valkosipuli, soija ja oregano. Raasta juusto. Suikaloi kinkku ja hienonna oliivit karkeasti.
3. Laita taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Vaivaa sitä muutamalla voimakkaalla vedolla, jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse [...]

Naudanlastu &quotwokki&quot resepti

1 inkivääri
1 lime
1 valkosipuli
1 dl sokeria
1 porkkana
1 dl riisiviinietikkaa
1 nippu korianteria
400 g naudanlastua
1 punainen chili
4 dl soijaa
100 g sokeriherneitä
1 sitruunaruoho
1 keltasipuli
4 paksoi- eli pinaattikiinankaalia. a href="/reseptit/haku/?q=voi"Voit/a myös käyttää tavallista kiinankaalia

Ruskista liha paistinpannussa. Lisää soija ,riisiviinaetikka ja sokeri. Lisää lihan joukkoon pilkottu sitruunaruoho, valkosipuli sekä hienonnettu inkivääri. Anna kiehua n. 30-45 minuuttia.
Kuori sipuli ja leikkaa isoiksi lohkoiksi. Poista paksoista uloimmat lehdet sekä kanta. Leikkaa sokeriherneet pituussuunnassa kolmeen osaan. Kuori porkkana ja leikkaa ohkaisia lastuja. Poista chilistä siemenet ja leikkaa chili niin ohkaiseksi kuin vain mahdollista.
Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja lisää tilkka öljyä. Paista ensin sipuleita kuumalla pannulla minuutin [...]

Haudutettua kanaa ja vihanneksia resepti

2 porkkanaa , hienoksi suikaloituina
1 laakerinlehti
1 pieni purjo , hienoksi suikaloituna
yrttisuolaa
broileri
soijaa
nuudeleita
2 dl kanalientä

1. Mausta kana joka puolelta yrttisuolalla. Laita se pataan laakerinlehden ja hienonnettujen vihannesten kera.
2. Sekoita liemi ja soija, kaada pataan.
3. Hauduta hiljalleen kannen alla 35-40 minuuttia tai kunnes kana on kypsä ja siitä tihkuva neste läpinäkyvää.

Hirvikäristyspata resepti

1. Kuori perunat ja lohko ne isohkoiksi paloiksi. Keitä kevyesti suolatussa vedessä 10 minuuttia. Anna lihan sulaa n. 2 tuntia, niin että sitä on helppo leikata. Leikkaa poikkisyin ohuita, leveähköjä suikaleita. Kuori ja hienonna sipulit.
2. Laita sienet kylmään paistinpannuun, lämmitä vähitellen ja anna nesteen haihtua niin paljon kuin mahdollista. Lisää lopuksi voinokare ja paista jonkin aikaa voissa.
3. Ruskista lihasuikaleet voissa pannulla ja nosta suikaleet pataan. Kuullota sipulisilppu ja kaada [...]

Glögissä keitetyt kylkiluurivit resepti

3 dl glögiä
soijaa
3 dl vettä
1 iso pala inkivääriä , 50 g
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria myllystä
perunoita
2 kg lihaisia siankylkiluita
omenasosetta

Porter-paisti porosta resepti

6 katajanmarjaa
2 tl timjamia
2 valkosipulinkynttä halkaistuina
6 mustapippuria
1 pullo portteria
1 ,5 lihaliemikuutiota
1 rkl arrowjuurta
1 dl kiinalaista soijaa
2 dl mustaviinimarjamehua
1 sipuli lohkoina
1 kg luutonta poronpaistia
vehnäjauhoa

1. Kierittele maustamaton paisti vehnäjauhossa. Laita se pataan. Paina lihamittari lihan paksuimpaan kohtaan. Lisää pataan muut ainekset. Keitä hiljaa kannella peitettynä, kunnes mittari näyttää 70-75 astetta, yleensä se vie noin 1,5 tuntia.
2. Jätä paisti liemeensä yön yli. Pane se kylmään, kun se on jäähtynyt.
3. Ota paisti liemestä ja siivilöi liemi kasariin. Kiehauta ja suurusta mahdollisesti pienellä määrällä vesitilkkaan sekoitettua arrowjuurta. Viipaloi liha ja nosta viipaleet pataan, kaada liemi päälle. [...]

Paistettu naudan entrecôte ja superliemi resepti

Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Kuumenna pannu, lisää voi ja öljy. Paista pihvit mediumiksi, mausta suolalla ja pippurilla. Laita lihat folioon vetäytymään.
Valmista liemi lisäämällä pannulla olevan rasvan joukkoon liha- tai kanalientä, soijaa, raastettua inkivääriä ja hienonnettua valkosipulia. Sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää nokere voita. Asettele pihvit lautasille ja kaada kastike lihan päälle. Halutessasi voit siivilöidä kastikkeen ennen tarjoilua.

Lihapullat kermakastikkeessa resepti

pippuria
valkopippuria
4 dl lihalientä
600 g nauta-sika-jauhelihaa
1 dl kermaa
voita paistamiseen
sipuli
30 g voita
30 g vehnäjauhoja
1 dl maitoa
½ dl korppujauhoja
suolaa
1 muna
1 tl soijaa

1. Sekoita korppujauhot ja maito ja jätä turpoamaan vähintään 10 minuutiksi. Hienonna puolikas sipuli erittäin ohueksi hakkelukseksi ja kuullota se, älä ruskista.
2. Sekoita suola ja muna jauhelihan joukkoon. Lisää sipuli, korppujauhoseos ja pippuri. Sekoita hyvin. Paista kokeeksi yksi lihapulla ja tarkista maku. Muotoile jauhelihataikinasta pyöreitä, noin 15 grammaa painavia pullia. Paista lihapullat paistinpannulla voissa niin, että ne muotoutuvat kauniin pyöreiksi.
3. Kastike: Lämmitä kerma. Sulata toisessa kattilassa voi. Nosta voikattila [...]

Soijamarinoidut lohivartaat resepti

sushiriisiä
2 rkl seesaminsiemeniä
1 tl sokeria
puutikkuja vartaiksi
600 g ruodotonta lohifileetä
2 rkl seesamiöljyä
2 tl wasabia
retiisi
1 iso, valkoinen retikka
1 dl japanilaista soijaa
1 rkl jauhettua inkivääriä

1. Leikkaa lohesta nahka pois ja poista kaikki pienet ruodot. Suikaloi lohi sitten 2 cm paksuisiksi suikaleiksi. Sekoita kiinalainen soija, seesamiöljy, inkivääri, sokeri ja wasabi marinadiksi. Lisää lohisuikaleet. Laita grillitikut likoamaan veteen.
2. Kastike: Sekoita japanilainen soija, sokeri ja wasabi.
3. Kuivaa lohet. Pujota palat vartaisiin. Grillaa muutama minuutti molemmin puolin. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Kanaa sieni-pähkinäpeitteellä resepti

paprikajauhetta
400 g herkkusieniä , hienonnettuina
3 rkl voisulaa
1 dl hasselpähkinöitä , hienonnettuina
2 tl soijaa
3 salottisipulia , hienonnettuina
2 tl rakuunaa
4 kanan rintafileetä
pippuria

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Mausta kanat suolalla, pippurilla ja paprikalla, laita uunivuokaan. Sekoita voisula ja soija, penslaa kanat seoksella. Ripottele päälle rakuunaa ja paista uunissa n. 35-40 minuuttia.
2. Paista sieniä ja sipulia nokareessa voita kunnes kaikki neste on haihtunut. Kääntele mukaan pähkinät.
3. Ota kanavuoka uunista kun liha on lähes kypsää. Levitä sieniseos kanoille ja paista kypsäksi uunissa.

Wokattuja vihanneksia tofun ja nuudeleiden kera resepti

1 iso oranssi paprika
1 iso lohko savoijinkaalia
4 pientä kevätsipulia
korianterinlehtiä
2 rkl japanilaista soijaa
3 rkl ruskeaa fariinia
chili -kastiketta tarjoiluun
2 rkl hienonnettuja korianterinvarsia
1 punainen chili
2 porkkanaa
250 g kiinalaisia munanuudeleita
2 rkl rapsiöljyä
seesaminsiemeniä
2 limen mehu ja kuori
4 valkosipulinkynttä
200 g marinoitua tofua

1. Suikaloi kaali hienosti, kuori ja viipaloi porkkanat, suikaloi paprika. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet, viipaloi chili (ellet halua kovin tulista pataa, poista chilistä ensin siemenet ja väliseinämät). Paloittele sipulit viistosti ja kuutioi tofu.
2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, pidä lämpiminä. Sekoita rapsiöljy, limemehu ja ohut, vihreä, raastettu kuoriosa sekä fariini ja soija wokkikastikkeeksi. Kuumenna öljyä wokkipannulla tai isolla paistinpannulla. Wokkaa vihannekset erikseen: Ensin kaali, sitten porkkanat ja paprika valkosipulin, chilin [...]

Omenamarinoitua kinkkua yrteillä resepti

timjamia
1 l omenamehua
1 rkl minttua
1 rkl kirveliä
purjo , hienoksi suikaloituna
2 rkl soijaa
8 mustapippuria
1 rkl rapsiöljyä
2 -3 kg tuoretta, luutonta kinkkua (kokolihaa)
2 pientä laakerinlehteä

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Laita kinkku aika ahtaaseen astiaan. Sekoita marinadi ja kaada lihan päälle, laita jääkaappiin 8-12 tunniksi. Kääntele lihaa muutaman kerran.
2. Nosta liha astiasta ja kuivaa. Hiero siihen suolaa ja pippuria sekä taputtele lihaan sekoitetut yrtit. Pistä paksuimpaan kohtaan paistolämpömittari ja kääri kinkku folioon, laita se uunivuokaan.
3. Paista uunin alatasolla kunnes sisälämpötila on 70-75 astetta. Avaa foliota päältä viimeiseksi 15 minuutiksi, jotta pinta saa kauniin värin.

Pippuripihvi ja sukiyaki resepti

1 varsisellerin oksa
1 pkt pekonia
2 kananmunaa
1 sipuli
1 dl smetanaa tai creme fraichea
porkkanaa
sipulia
öljyä
4 valkosipulinkynttä
4 rkl murskattuja pippureita
1 tuore, mieto chili
3 rkl sinappia
naurista
1 pss riisinuudeleita
1 dl teriyaki-kastiketta tai soijaa
inkivääriä
paprikaa
suolaa
1 porkkana
400 g häränfileetä
1 limesitruuna
perunoita
600 g häränsisäfileetä
1 cl konjakkia

Leikkaa kalvoton pihvifilee paksuiksi pihveiksi (noin 150 g) ja pippuroi reunat murskatulla pippuriseoksella niin, että paistopinnat jäävät "puhtaiksi".
Kietaise pekoniviipale jokaisen pihvin ympäri niin, että pippurit peittyvät ja grillaa pihvejä muutama minuutti molemmin puolin. Anna lihojen vielä vetäytyä tovi ennen annosten kokoamista.
Mausta smetana sinapilla, konjakilla ja pippureilla ja tarjoa pihvien kastikkeena. Tarjoa myös kevyesti öljyttyjä ja grillattuja juureksia, sipuleita ja perunaa.
Liota riisinuudeleita viileässä vedessä puolisen tuntia. Suikaloi kasvikset ja [...]

Korvasienikastikkeella gratinoitu kassler resepti

1 dl juustoraastetta
1 purkki korvasieniä (200 g)
pippuria
1 rkl vehnäjauhoa
soijaa
3 dl kuohukermaa
2 rkl voita
800 g savukassleria

1. Viipaloi kassler ja asettele uunivuokaan. Huuhtele korvasienet siivilässä ja valuta. Silppua ne karkeasti. Paista voissa kasarissa, ripota päälle jauhoa ja lisää kerma sekoitellen. Mausta ja keitä hiljaa noin 15 minuuttia. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
2. Levitä kastike kasslersiivujen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja gratinoi noin 15 minuuttia. Tarjoile vihreiden papujen ja puristetun perunan kanssa.

Porsaanfileetä katkarapujen ja maapähkinäkastikkeen kera resepti

200 -300 g kuorittuja katkarapuja
1 dl maapähkinävoita
2 salaattisipulia
1 punainen chilipalko
2 rkl saksanpähkinäöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 -2 tl vaaleaa soijaa
suolaa
paprikaa koristeluun
1 /4 tl vastajauhettua mustapippuria
500 g porsaanfileetä
1 iso sipuli
1 rkl annatto-siemeniä tai 1 tl kurkumaa

Wokattuja jättikatkarapuja ja kevätsipulia resepti

1 nippu salaattisipulia
4 annosta keitettyä riisiä
2 rkl ketjap manisia (indonesialaista soijaa )
1 kg jättikatkarapuja
1 pala inkivääriä , 2 cm
2 valkosipulinkynttä
1 ½ rkl paahdettua seesamiöljyä

1. Kuori katkaravut mutta anna pyrstön uloimman osan jäädä kiinni. Kuori ja hienonna valkosipulit, raasta inkivääri hienosti, tarvitset 1 ruokalusikallisen. Puhdista ja paloittele kevätsipulit.
2. Paista inkivääri ja valkosipuli kevyesti öljyssä. Paista katkarapuja erissä 2-3 minuuttia ja nosta pannulta.
3. Lisää pannuun soija, laita kaikki katkaravut takaisin. Sekoita ja anna kaiken lämmetä. Ripottele päälle kevätsipuli ja tarjoile heti keitetyn riisin kera.

Mustekalatempura resepti

2 munankeltuaista
soijaa
5 dl jäävettä
4 mustekalaa
5 dl vehnäjauhoja
öljyä

1. Puhdista ja huuhdo mustekalat tarkoin. Poista valkoinen, huokoinen selkäruoto jos se on jäljellä, kokeile muuten vain kalan sisältä ja poista muutama ruoto, jos tunnet ne selvästi. Taputtele kala kuivaksi ja leikkaa renkaiksi.
2. Vatkaa keltuaiset ja puolet jäävedestä. Lisää jauhot, sekoita, ja lisää loput vedestä vähän kerrallaan. Kasta mustekalarenkaat taikinaan.
3. Kuumenna öljyä kattilassa ja kokeile leipäpalan avulla, onko öljy tarpeeksi kuumaa. Kun leipäpalasta tulee kullanruskea, lämpötila on sopiva. Friteerauskeittimessä [...]

Appelsiinihunajaiset kanankoivet resepti

2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl puristettua appelsiinimehua
2 tl kiinalaista soijaa
4 a href="/reseptit/haku/?q=broileri"broilerin/a koipea
1 appelsiini
1 rkl rypsiöljyä
valkopippuria

1. Kuumenna uuni 275 asteeseen. Purista mehu appelsiinista. Sekoita keskenään hunaja, appelsiinimehu, öljy ja soija. Mausta koivet runsaasti ympäriinsä suolalla ja pippurilla ja penslaa kastiketta päälle.
2. Grillaa koipia uunissa noin 20 minuuttia. Kääntele ja voitele lopulla kastikkeella grillauksen aikana. Tarkista, että koivet ovat läpikypsiä, jolloin lihaneste on kirkasta.

Sienillä täytetyt latva-artisokanpohjat resepti

10 latva-artisokanpohjaa purkista
1 rkl vehnäjauhoja
pippuria
3 dl kermaa
2 dl juustoraastetta
200 g hienonnettuja sieniä
keltasipuli
75 g suikaloitua pekonia
paprikajauhetta
2 rkl margariinia
soijaa

1. Kuumenna uuni 250-275 asteeseen, ylävastuksella. Paista pekonit. Laita valutetut artisokanpohjat uunivuokaan.
2. Paista sieniä ja sipulia margariinissa kattilassa kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Puuteroi jauhoilla, lisää kerma ja keitä 10 minuuttia kunnes muhennos paksuuntuu. Mausta.
3. Levitä muhennos pohjille, ripottele päälle pekoni ja juusto. Puuteroi paprikajauheella. Gratinoi nopeasti uunissa niin että juusto saa väriä.

Grillattu broileri resepti

1 dl öljyä
½ tl paprikajauhetta
1 valkosipulinkynsi
2 tl kuivattua oreganoa
sitruunan mehu
2 rkl soijaa
suolaa
1 broileri
viinietikkaa
1 /4 tl karkeaksi jauhettua mustapippuria

1. Sekoita oliiviöljy, sitruunamehu, oregano, suola ja mustapippuri. Purista joukkoon valkosipulinkynsi. Marinoi broileria tunnin ajan huoneenlämmössä tai 2-6 tuntia jääkaapissa.
2. Nosta broileri pystyasentoon ja leikkaa irti selkäranka. Levitä broileri.
3. Sekoita grillikastikkeen ainekset. Voitele broileri kauttaaltaan kastikkeella, pane ritilän päälle ja grillaa molemmin puolin. Broileri kypsyy koosta riippuen 20-30 minuutissa. Voitele välillä grillauskastikkeella.

Marinoitu kylkipaisti resepti

1 dl rapsiöljyä
1 ½ kg kylkipaistia
2 dl punaviiniä
1 tl suolaa
soijaa
1 tl timjamia
2 rkl hunajaa

1. Sekoita marinadi ja anna kylkipaistin maustua siinä 4-5 tuntia. Valuta liha, säästä marinadi.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
3. Laita kylkiluut uunipannuun, peitä alumiinifoliolla.
4. Laita uunipannu uunin keskitasolle n. 30 minuutiksi, joka lyhentää grillausaikaa. Penslaa uudestaan marinadilla ja grillaa hitaasti hiilloksella kunnes paisti on valmis. Grillatut omenaviipaleet ovat maukas lisuke.

Sillipihvit korinttikastikkeessa resepti

2 isoa suolasillifileetä
2 dl lihalientä
valkopippuria
2 rkl etikkaa
soijaa
300 g paistettua tai keitettyä naudanlihaa
2 rkl voita
voita paistamiseen
1 punasipuli
kahvikermaa )
2 rkl korintteja
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl siirappia
1 tl perunajauhoja
300 g keitettyjä kylmiä perunoita
4 dl maitoa
1 muna
3 dl vettä

1. Liota sillifileitä maidossa parin tunnin ajan. Kuori ja hienonna punasipuli. pane sillifileet, liha, perunat ja punasipuli tehosekoittimeen ja jauha tasaiseksi taikinaksi.
2. Kaada taikina kulhoon ja sekoita joukkoon muna, perunajauhot ja ripaus valkopippuria. Jos taikina on liian paksua, ohenna sitä lorauksella kermaa. Muotoile taikinasta pieniä pyöryköitä ja paista ne voissa kauniin ruskeiksi.
3. Kastike: Keitä korintit vedessä pehmeiksi. Siivilöi ne liemestä ja säästä liemi. Sekoita jauhot voisulaan, lisää korinttien keitinliemi [...]

Valkosipulimaustetut lihapullat tomaattiliemessä resepti

2 rkl maissiöljyä
1 kevyesti vatkattu kananmuna
1 tl a href="/reseptit/haku/?q=suola"suolaa/a ja jauhettua valkopippuria
1 prk kokonaisia tomaatteja
2 kevätsipulia
2 rkl kiinalaista soijaa
450 g a href="/reseptit/haku/?q=porsas"sian-/a tai naudanjauhelihaa
2-3 rkl korppujauhoja
2 valkosipulinkynttä
3 dl lihalientä

1. Kuori ja hienonna valkosipuli. Puhdista ja suikaloi kevätsipulit. Sekoita jauheliha, kananmuna, korppujauhot, suola, pippuri ja puolet valkosipulista. Muotoile taikinasta saksanpähkinän kokoisia palleroita. Kuumenna öljy paistinpannussa tai wokissa ja paista lihapullia nopeasti, muutama kerrallaan, kunnes ne ovat kauttaaltaan ruskistuneita.
2. Avaa tomaattipurkki ja leikkaa tomaatteja muutama ote saksilla. Kaada tomaatit liemineen pataan ja lisää loput valkosipulista. Sekoita ja paista varovaisesti miedolla lämmöllä muutama minuutti.
3. Lisää liemi ja soija. Anna kiehua [...]

Siskonmakkarakeitto resepti

1 palsternakka
4 porkkanaa
selleriä
3 perunaa
purjoa
soijaa
6 -8 siskonmakkaraa
persiljaa (tabascoa)
maustepippuria
1 l vasikanlientä
suolaa
1 l vettä

Sushia lohesta ja kuhasta resepti

inkivääriä
Sushiriisiä
1 rkl sokeria
50 g kuhafileetä
3 dl sushi- tai puuroriisiä
kurkkua
2 -3 rkl a href="/reseptit/haku/?q=valkoviini"valkoviini/a tai riisiviinietikkaa
1 kuhafilee
purjoa
sushiriisiä
wasabitahnaa
6 dl vettä
soijaa
paprikaa
4 rkl soijakastiketta
100 g lohifileetä
merilevälevyä
2 rkl sitruunamehua
1 -2 tl suolaa

Kiehauta vesi ja mausta se sokerilla, suolalla ja etikalla. Vaihtoehtoisesti voit myös maustaa riisin Sushi Seasoning -mausteseoksella.
Tarkista maku ja mausta lisää tarpeen mukaan. Kaada riisinjyvät keitinveteen ja sekoita. Kun se kiehuu uudelleen, peitä kannella ja anna hautua kypsäksi jälkilämmöllä. Jäähdytä kypsä riisi.
Levitä ohut kerros riisiä merilevälevylle ja aseta pikkusormen paksuinen, levälevyn pituinen suikale kalaa ja/tai kasviksia sen keskelle.
Rullaa sushimaton avulla pötköksi ja kiinnitä se kostuttamalla juuri ennen kuin [...]

Kanaa savipadassa resepti

3 rkl kiinalaista soijaa
1 sitruuna
valkopippuria
1 tl paprikajauhetta
1 iso broileri

Sushipalat katkarapujen ja mädin kera resepti

4 viipaletta avokadoa
wasabia
2 rkl punaista rasvakalan mätiä
inkivääriä
soijaa
10 katkarapua
1 leväarkki , nori
1 ½ dl keitettyä sushiriisiä

Grillatut broilerinkoivet helpon perunasalaatin kera resepti

1 rkl viinietikkaa
1 kg keitettyjä perunoita
lavakurkku
1 sitruuna
2 puristettua valkosipulinkynttä
1 dl vettä
tilliä
1 rkl neutraalia öljyä
4 broilerinkoipea
4 rkl kiinalaista soijaa
kasvisliemikuutio
2 maustemittaa rouhittua mustapippuria
1 tl a href="/reseptit/haku/?q=timjami"timjamia/a tai oreganoa
1 vihreä paprika

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
2. Paista broilerinkoivet uunissa. Penslaa koivet 15 minuutin jälkeen seoksella, johon laitat sitruunasta puristetun mehun, soijaa, 1 valkosipulinkynnen, timjamia ja mustapippuria.
3. Tarkista koivet 30 minuutin jälkeen. Tee viilto lihaan nähdäksesi, että liha on valkoista ja siitä tihkuva neste kirkasta.
4. Kuori raa'at perunat ja keitä ne vedessä vajaat 20 minuuttia.
5. Leikkaa perunat pienemmiksi paloiksi niiden vielä ollessa kuumia, laita palat kulhoon.
6. Liuota liemikuutio [...]

Viinimarinoitu kassler ja sienimuhennos resepti

1. Aseta kasslerviipaleet reunalliselle vadille. Sekoita marinadi ja kaada se lihan päälle. Peitä tuorekelmulla ja nosta vati jääkaappiin seuraavaan päivään asti.
2. Paista sieniä voissa pannulla, kunnes kaikki neste on haihtunut. Ripota sienten päälle jauho, mausta, sekoita ja lisää kerma. Keitä hiljaa 15-20 minuuttia. Mausta hyytelöllä.
3. Valuta kasslerkyljykset ja paista ne voissa pannulla. Aseta tarjoiluvadille ja kaada sienimuhennos niiden päälle. Sirottele pinnalle persiljasilppua.

Siiderimarinoitu paisti aurakastikkeessa resepti

2 tl dijonsinappia
1 ,5 kg luutonta kinkkupaistia
4 dl ranskankermaa
1 laakerinlehti
sinihomejuustoa (esim Aura)
omenasiideriviinietikkaa
5 dl omenasiideriä
suolaa
porsaan ulkofileetä
pippuria
soijaa
5 kokonaista valkopippuria
1 sipuli siivuina

1. Sekoita marinadi syvässä, mutta ei liian suuressa astiassa. Nosta liha marinadiin ja peitä. Siirrä vuorokaudeksi jääkaappiin. Käännä lihaa muutaman kerran.
2. Ota liha marinadista ja kuiva. Ruskista se kauttaaltaan voissa pannulla. Paina lihan paksuimpaan kohtaan paistomittari ja nosta kinkku pataan. Kaada joukkoon noin 3 dl siivilöityä marinadia. Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes mittari näyttää 70-75 astetta. Nosta liha padasta ja anna jäähtyä.
3. Sekoita kaikki kastikeainekset sähkövatkaimella. Viipaloi kinkku [...]

Pieni alkupalasalaatti kanan ja pekonin kera resepti

omenasiideriviinietikkaa
öljyä
salaatinlehtiä
1 ½ rkl viinietikkaa
paprika
voita paistamiseen
5 rkl oliiviöljyä
8 kirsikkatomaattia
1 maustemitta jauhettua mustapippuria
oliiveja
valkosipulinkynsi
soijaa
lavakurkku
2 kanafileetä
oreganoa
4 kevätsipulia
1 maustemitta jauhettua inkivääriä
4 pekonisiivua

1. Marinadi: Sekoita viinietikka ja soija, lisää seokseen öljy, mausta mustapippurilla ja inkiväärillä. Marinoi kanafileitä n. 1 tunti ja paista ne voissa.
2. Kastike: Sekoita viinietikka ja öljy, purista mukaan valkosipuli ja mausta oreganolla.
3. Keitä kevätsipulit ja huuhdo ne kylmässä vedessä. Paloittele kurkku ja paprika, puolita tomaatit. Asettele salaatinlehtiä ja vihanneksia kauniisti neljälle lautaselle. Viipaloi kana ja asettele päällimmäiseksi. Paista pekoni ja laita paistetut siivut kanaviipaleiden päälle. Ripottele salaatin ympärille [...]

Kanavartaat ja sataykastike resepti

1 silputtu valkosipuli
kookoshiutaleita
2 rkl kalakastiketta
1 tlk kookosmaitoa
limen raastettu kuori ja mehu
4 kanan maustamatonta rintafilettä
1 prk maapähkinävoita
1 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl soijaa
1 punainen chili silppuna
1 lime lohkoina
korianteria
chili -kastiketta
1 rkl hunajaa

Leikkaa kanafileet pituussuunnassa kolmeen pitkään suikaleeseen ja laita marinadiin vaikka jo edellisenä iltana. Kun kanat ovat aikansa levänneet marinadissa, pujota jokainen suikale omaan varrastikkuunsa. Laita uuniin 200 astetta ja grillivastukset päälle, niin kanat saavat hyvän värin. Kanat kypsyvät uunissa noin 20 minuutissa.
Tee vartaiden kypsyessä sataykastike. Kuumenna kattilassa tilkka maapähkinäöljyä ja kuullota siinä chili, inkivääri ja valkosipuli. Kun ne ovat pehmenneet, heitä kattilaan kookosmaito ja puolet maapähkinävoista, anna kiehahtaa. Laske lämpöä [...]

Kanafileet currykastikkeessa resepti

1 rkl kiinalaista soijaa
4 annosta keitettyä riisiä
1 purjo
3 dl kermaa
paprikaa
2 rkl voita
4 kanafileetä
valkopippuria
2 tl currya

1. Laita riisi kiehumaan, hienonna vihannekset.
2. Hiero kanafileisiin suolaa ja pippuria. Ruskista fileet voissa. Nosta fileet pannulta ja laita sivuun. Puhdista ja suikaloi purjo, paista voissa curryn kera.
3. Kaada päälle kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta soijalla, suolalla ja pippurilla. Lisää kanafileet ja anna porista 5-8 minuuttia.

Katkarapusämpylät resepti

250 g kuorittuja katkarapuja
3 dl kermaa
2 rkl sherryä
soijaa
2 rkl margariinia
pippuria
tilliä
6 sämpylää
2 rkl vehnäjauhoja
200 g herkkusieniä , viipaleina

1. Leikkaa sämpylöistä kansi ja koverra sisältö.
2. Paista sieniä ja margariinia kunnes kaikki neste on haihtunut.
3. Puuteroi päälle jauhoja, lisää kerma ja mausta. Keitä 15 minuuttia.
4. Mausta sherryllä, kääntele mukaan katkaravut ja tilli. Kuumenna, mutta älä keitä, muuten katkaravut sitkistyvät. Täytä leivät ja koristele.

Metsästäjänleike resepti

1 vatkattu kananmuna
3 dl kermaa
1 rkl vehnäjauhoja
4 kinkkuleikettä (kokolihaa)
2 dl korppujauhoja
soijaa
noin 10 katajanmarjaa, murskattuina
1 maustemitta pippuria
1 rkl voita
300 g herkkusieniä , ohuina viipaleina
2 tl suolaa

1. Nuiji lihat ohuiksi.
2. Sekoita jauhot, suola ja pippuri sekä katajanmarjat lautasella, kääntele leikkeet siinä. Kääntele ne sitten munassa ja viimeiseksi korppujauhoissa. Anna levätä 15 minuuttia.
3. Paista sillä aikaa sienet voissa kattilassa kunnes kaikki neste on haihtunut. Puuteroi päälle jauhot, lisää kerma ja keitä hiljalleen 15-25 minuuttia. Mausta soijalla.
4. Paista leikkeet kypsiksi voissa, kaada päälle sienimuhennos ja tarjoile.

Kaalikääryleet kastikkeella resepti

perunoita
valkopippuria
2 maustemittaa quatre epices -mausteseosta (nelimaustetta)
1 dl maitoa
400 g sianjauhelihaa
soijaa
puolukoita
1 maustemitta paprikajauhetta
1 liemikuutio
siivilöityä lientä
1 dl keitettyä, kylmää riisiä
1 rkl siirappia
1 keräkaali
voita paistamiseen
1 ½ rkl vehnäjauhoja

1. Leikkaa kaalista kanta pois. Keitä kaalia runsaassa, kevyesti suolatussa vedessä n. 10 minuuttia. Valuta ja irrota lehdet kokonaisina.
2. Sekoita jauheliha, riisi ja mausteet, ripottele mukaan puolikas liemikuutio, lisää maito ja sekoita. Laita n. 2 rkl täytettä jokaiselle kaalinlehdelle, kääri kokoon paketiksi. Laita kääryleet sauma alaspäin kuumaan pannuun voihin ja ruskista ne hyvin joka puolelta. Laita kääryleet pataan.
3. Murusta mukaan loput liemikuutiosta, lisää siirappi, kaada päälle hieman vettä ja [...]

Lihakääryleet teriyaki-kastikkeessa resepti

4 isoa, ohutta naudan sisäpaistiviipaletta
1 rkl seesaminsiemeniä
1 dl kuivaa sherryä
ruokaöljyä paistamiseen
2 pientä purjoa
1 rkl maissitärkkelystä
4 valkosipulinkynttä
500 g sokeria
2 dl japanilaista soijaa
1 litra vettä
1 valkosipulinkynsi

1. Teriyaki-kastike: Keitä sokeria ja vettä noin 30 minuuttia, tai kunnes liemestä on jäljellä kolmannes. Vatkaa suurus tärkkelyksestä ja sherrystä ja sekoita sokeriliemeen. Lisää soija, seesaminsiemenet ja valkosipulinkynnet.
2. Lihakääryleet: Huuhtele ja suikaloi purjot ja kuori valkosipulinkynsi. Nosta lihaviipaleet työtasolle ja hiero niitä valkosipulinkynnellä. Jaa purjosuikaleet viipaleiden toiselle puoliskolle ja kääri viipaleet rulliksi niin, että aloitat täytepuolesta. Kiinnitä cocktailtikuilla.
3. Kuumenna öljy paistinpannulla tai kuumenna parilapannu. Paista tai pariloi kääryleitä kuumalla [...]

Thai-maustettua porsaanfileetä resepti

2 tl hienonnettua inkivääriä
soijaa
1 dl erivärisiä paprikoita pieninä kuutioina
2 ½ dl ruokajogurttia
voita paistamiseen
1 valkosipulinkynsi
1 purjo
400 g porsaanfileetä
2 ½ dl kookosmaitoa
4 annosta kylmää keitettyä riisiä
1 dl suikaloitua purjoa
pippuria
2 tl hienonnettua valkosipulia
½ rkl sambal oelek -maustekastiketta
1 ½ rkl lihafondia

1. Leikkaa liha 2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Puhdista, huuhtele ja suikaloi purjo. Kuori ja hienonna valkosipuli ja inkivääri.
2. Ruskista liha kuumalla pannulla ja pane sivuun. Kuullota valkosipuli, inkivääri ja purjo voinokareessa. Lisää joukkoon kookosmaito, jogurtti, sambal oelek ja lihafondi ja kiehauta. Lisää joukkoon liha ja anna hautua muutaman minuutin ajan. Mausta sitten suolalla ja pippurilla.
3. Riisi: Puhdista, huuhtele ja suikaloi purjo. Kuutioi paprikat ja hienonna valkosipuli ja inkivääri. Kuullota [...]

Sieniwokki gnocchien kera resepti

suolaa
1 kananmuna
½ salaattikiinankaali
valkopippuria
öljyä wokkaukseen
2 rkl kiinalaista soijaa
280 g wokkivihanneksia
3 dl vehnäjauhoja
Neljälle
160 g sieniä
4 perunaa

1. Gnocchit: Keitä ja muussaa perunat. Lisää jauhot, suola ja kananmuna, sekoita taikinaksi. Pyörittele pitkoksi ja leikkaa siitä pieniä paloja. Nypi gnocchit kokoon haarukan avulla. Keitä vettä isossa kattilassa. Lisää gnocchit ja anna kiehua pari minuuttia. Tuorepastaa ei saa keittää liikaa. Kun gnocchit nousevat pintaan, ne ovat valmiita.
2. Wokkaa gnocchit nopeasti. Ota pannulta ja pidä lämpiminä.
3. Suikaloi salaattikiinankaali ja wokkaa. Lisää wokkivihannekset ja sienet. Mausta soijalla, suolalla ja pippurilla. [...]