resepti_me_img

Hirvipihvit punajuurten kera resepti


1. Keitä punajuuret ja perunat. Talvipunajuuret saattavat vaatia tunnin keittoajan. Kuori ja viipaloi punajuuret. Hienonna ruohosipuli.
2. Sekoita jauhelihat keskenään. Murskaa katajanmarjat ja lisää lihaan, purista mukaan valkosipuli, mausta vastajauhetulla valkopippurilla ja 1 tl suolaa. Sekoita hyvin. Laita lihataikina jääkaappiin 1 tunniksi maustumaan. Lisää sitten kananmuna, olut ja viinietikka, sekoita.
3. Muotoile taikinasta 8 pihviä. Paista voissa 3-4 minuuttia molemmin puolin. Sulata 1 rkl voita kattilassa, lisää keitetyt punajuuriviipaleet ja paista [...]
resepti_me_img

Hirvimakkara ja varhaiskaalihöystö resepti


Makkara: Aja kaikki raaka-aineet lihamyllyn läpi ja sekoita hyvin. Täytä suoleen ja pistä pieniä reikiä. Höyrytä 4 min ja anna jäähtyä. Paista rapeaksi pannulla.
Varhaiskaalihöystö:
Leikkaa kasvikset pieniksi (sopivan kokoisiksi). Lämmitä voi, valkoviinietikka, valkoviini, tryffeli ja tryffeliöljy pannussa. Lisää kasvikset ja hieman vettä. Kypsennä varovasti ja mausta lopuksi suolalla.
resepti_me_img

Riistapata kantarellien kera resepti


1. Leikkaa liha kuutioiksi. Kuori pikkusipulit ja ruskista ne voissa. Nosta pataan. Paista lihakuutiot erissä ja mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä paistetut lihakuutiot pataan, ripottele päälle vehnäjauhoa ja sekoita kunnolla.
2. Vispaa pannu oluella ja kaada lihojen päälle pataan. Lisää lihaliemi sekä katajanmarjat, soija ja puolukkahillo. Anna padan kiehua noin 20 minuuttia.
3. Laita kantarellit kylmään paistinpannuun, nosta lämpöä ja anna kaiken nesteen haihtua keskilämmöllä. Kuumenna pannua lisää, lisää voita ja [...]
resepti_me_img

Paistettu makrilli raparperihillokkeen kera resepti


1. Hilloke: Pätki raparperit pieneksi ja keitä niitä miedossa sokerivedessä muutama minuutti, niin että ne pehmenevät, mutta eivät hajoa.
2. Fileoi makrillit. Jos haluat, vedä pois ohuenohut nahka. Vanha kalastajan konsti on: tartu peukalolla ja etusormella tiukasti nahkaan kalan niskapuolelta ja vedä. Kelmunohut, läpinäkyvä nahka voi olla vähän karvasta, joten se kannattaa poistaa. Kalan kaunis pintakuvio jää nahan poistamisesta huolimatta lihan pintaan.
3. Mausta fileet suolalla sekä pippurilla ja kääntele ne [...]
resepti_me_img

Hummeri minute resepti


1. Tarkista että hummerit elävät, pese ne hyvin ja ota pois kuminauhat kynsien ympäriltä. Kuumenna vesi suolan kanssa isossa kattilassa niin että se kiehuu rajusti.
2. Laita yksi hummeri kerrallaan veteen, nopeasti pää edellä. Laita kansi päälle ja odota kunnes vesi jälleen kiehuu ennen kuin laitat seuraavan hummerin kattilaan. Puolen kilon kokoinen hummeri tarvitsee noin 12-15 minuutin keittoajan. Sulata sillä aikaa voi, raasta piparjuuri ja valmistele sitruunat ja tillit.
3. Nosta [...]
resepti_me_img

Hirvikäristyspata resepti


1. Kuori perunat ja lohko ne isohkoiksi paloiksi. Keitä kevyesti suolatussa vedessä 10 minuuttia. Anna lihan sulaa n. 2 tuntia, niin että sitä on helppo leikata. Leikkaa poikkisyin ohuita, leveähköjä suikaleita. Kuori ja hienonna sipulit.
2. Laita sienet kylmään paistinpannuun, lämmitä vähitellen ja anna nesteen haihtua niin paljon kuin mahdollista. Lisää lopuksi voinokare ja paista jonkin aikaa voissa.
3. Ruskista lihasuikaleet voissa pannulla ja nosta suikaleet pataan. Kuullota sipulisilppu ja kaada [...]