resepti_me_img

Perunankuorisipsit resepti


Kuori perunat pienellä keittiöveitsellä hyvin paksusti, että saat perunasta noin kolme milliä paksuja, laastarin kokoisia kuorilastuja. Kuoritut perunat voi laittaa kulhossa jääkaappiin kylmällä vedellä peitettyinä ja käyttää seuraavana päivänä vaikka sosekeitossa. Levitä kuoret uunipellille leivinpaperille ja pirskottele öljyä päälle. Lämmitä uuni 180 asteeseen ja paahda perunankuoria 10 minuuttia.
Nosta pelti uunista, säädä lämpötila 250 asteeseen ja kääntele kuoria. Laita pelti takaisin uuniin ja paahda, kunnes kuoret ovat rapeita ja tumman kullan [...]
resepti_me_img

Savustettu paprikakeitto katkaravuilla resepti


Irrota valkosipulinkynnet sipulista ja laita ne kuorineen pussiin. Puolita sipulit ja heitä ne sekä paprikat savustuspussiin ja paista pussin ohjeen mukaan, varaa tähän aikaa n. 40 minuuttia.
Laita sillä välin katkaravut sulamaan. Kun savustus on tehty ja pussi avattu, purista valkosipulit kuoristaan, kuori myös sipuli ja pilko nämä pieneksi. Paprika pilkotaan suikaleiksi. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä sipulit tähtianiksen, kanelitankojen, chilin ja paprikajauheen kera. Kun ne ovat pehmenneet, kaada kattilaan [...]
resepti_me_img

Fasaanipastramia ja mustaherukkahyytelöä resepti


Mittaa mausteet, vesi ja suola kattilaan. Kiehauta ne ja jäähdytä. Siisti fasaanin fileet ja savusta savustuspöntössä 3 minuuttia. Loppukypsennä rintafileet 100-asteisessa uunissa, kunnes sisälämpö on 62 astetta.
Nostele fileet jäähtyneeseen liemeen ja anna maustua vuorokausi. Kuivaa fileet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Tarjoile mustaherukkahyytelön kera.
Varsisellerisalaatti:
Kuori ja suikaloi kasvikset. Sekoita ainekset keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla.Tarjoile pastramin ja hyytelön kera.

resepti_me_img

Savustettua nieriäfileetä resepti


1. Valmistele savustuslaatikko leppälastuilla ja muutamalla katajanhavulla sen pohjalla.
2. Kuivaa kalapalat ja hiero niihin suolaa, chilihiutaleita ja sitruunapippuria. Laita ne ritilälle ja sulje laatikko. Sytytä denaturoitu sprii polttokupeissa. Savusta kalaa n. 20 minuuttia.
3. Tarjoile kala ohrarisoton ja voissa paistettujen omenaviipaleiden kera.
resepti_me_img

Vasikkapastrami ja sinappikastike resepti


Kuivaa paisti ja poista kalvot. Pilko yrtit. Hiero mausteet ja yrtit lihan pintaan ja anna marinoitua jääkaapissa vuorokauden ajan.
Savusta lihaa joko savustuspöntössä tai savustuspussissa noin 4 minuuttia.
Paista liha kauniin ruskeaksi ja kypsennä 125-asteisessa uunissa kunnes lihan sisälämpötila on 54 astetta.
Kääri folioon ja anna vetäytyä huoneenlämmössä 10 minuuttia.
Leikkaa lihasta ohuita siivuja ja nostele siivut laakealle lautaselle. Pursota sinappikastiketta esimerkiksi raitoina lihan päälle. Ripottele päälle parmesaanilastuja, rucolaa ja [...]
resepti_me_img

Savustetut porsaan kasslerpihvit resepti


Savusta kassleria palana noin vartti ja leikkaa se noin sentin pihveiksi. Mausta pihvit suolalla ja sivele pinnoille vähän öljyä.
Grillaa pihvit kypsiksi useita kertoja käännellen.
Sekoita keltuainen, sinappi ja sitruunan mehu keskenään ja vatkaa mukaan öljyä ohuena nauhana. Mausta kastike leikatulla kirvelillä.
Leikkaa fenkoli hakkeeksi ja halkaise perunat kahtia. Sekoita kulhossa öljyn kanssa ja mausta suolalla. Grillaa perunoita usein käännellen kunnes ne ovat kypsiä.
Pilko kasvikset ja mausta ne suolalla. Anna [...]
resepti_me_img

Savulohta, kukkakaalia, fenkolia ja pinaattia resepti


Suolaa lohi hyvissä ajoin, noin 15 minuuttia ennen savustamista. Laita savustuspurut alimmalle tasolle sähkösavustimeen. Päästä ensimmäiset savut ulos savustimesta ja laita sen jälkeen lohipalat savustimeen. Savusta lohta noin 8-10 minuuttia.
Paista fenkolia 5-10 minuuttia muurinpohjapannulla. Leikkaa fenkolit ja laita paistumaan pannulle. Suikaloi sipulit pitkittäin ja lisää pannulle pehmenemään.
Lisää sipulin sekaan pannulle öljyä sekä paloitellut kukkakaalit ja kaprikset. Suikaloi kevätsipulin vartta ja lisää pannulle. Lisää myös pinaatti. Purista sitruunamehua kasvisten joukkoon.
resepti_me_img

Miedosti savustettuja broilerin koipia kermakastikkeessa resepti


Hiero paprikajauhetta ja suolaa koipien pinnoille ja grillaa ne niin, ettei paprika kuitenkaan pala. Sammuta grillin liekki koipien kohdalta ja ripottele savupuruja ja rosmariinia savukaukaloon.
Pidä savustusliekki ja yksi lisäliekki päällä ja kypsennä koipia kannen alla vähintään vartti, kunnes uutta savua ei enää muodostu. Nosta koivet pataan ja kaada kermaa päälle.
Mausta rosmariinin lehdillä ja hauduta kannen alla puolisen tuntia.
Grillaa lisäkkeeksi paprikaviipaleita ja tarjoa myös juustoriisiä koipien kanssa.
[...]
resepti_me_img

Lämminsavustettua kuhafileetä kukkakaali-mantelipyreellä resepti


1. Leikkaa kala neljään osaan. Hiero paloihin akvaviitti, suola ja pippuri. Anna maustua 2 tuntia huoneenlämmössä muovikelmun alla. Sytytä savustusuuni leppälastuilla ja laita kala uuniin. Savusta 7 minuuttia miedolla lämmöllä, ota kala ulos. Anna levätä 10 minuuttia viileässä paikassa.
2. Poimi 1 dl pieniä kukkakaalikimppuja sivuun, hienonna loput kukkakaalista karkeasti. Kuumenna maito ja kerma kiehuvaksi, lisää kukkakaali ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla kunnes kukkakaali on pehmeää. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi. [...]
resepti_me_img

Savustettua munakoisoa ja siitakkeita resepti


Leikkaa munakoiso pitkiksi viipaleiksi ja suolaa ne pinnoiltaan. Anna suolan itkettää koisot ja pilko sienet ja sipuli suurehkoiksi paloiksi.
Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella ja sekoita sienten ja sipulin kanssa. Mausta suolalla.
Nosta vihannekset savustuspussiin ja sulje se hyvin. Savusta grilliparilalla ja tarjoa esimerkiksi maustetun creme fraichen ja tuoreen leivän kera.
resepti_me_img

Savustettua sorsanrintaa ja karamellisoitua omenaa resepti


Savusta sorsan rintafileitä savustuspöntössä kolme minuuttia. Mausta rinnat suolalla ja pippurilla. Paista paistinpannulla nahka rapeaksi ja paista vielä lihapuolta hetki. Lisää pannulle nokare voita ja hienonnettu valkosipuli sekä timjami. Loppu kypsennä rintafileitä 180-asteisessa uunissa noin neljä minuuttia. Anna vetäytyä rauhassa folion alla.
Karamellisoitua omenaa ja paistettuja herkkutatteja
Laita korintit likoamaan kylmään veteen kymmeneksi minuutiksi. Siivilöi ne. Lohko omenat ja poista siemenkodat. Laita sokeria kattilaan ja anna sen sulaa kullanruskeaksi. Lisää omenalohkot [...]
resepti_me_img

Savustettu grillilenkki ja pepperoniperunat resepti


1. Kuori lenkkimakkara ja leikkaa koloja sen kylkeen pienellä veitsellä. Täytä kolot homejuustolla ja nosta lenkki savustimeen tai käytä grilliä savustuskaukalon kanssa. Savusta vartin verran.
2. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi ja pyöräytä ne öljyssä. Paista parilatasolla tai laakealla pannulla niin, että viipaleet ovat melkein kypsiä. Mausta lopuksi suolalla ja pepperoneilla.
3. Mausta ruokajogurtti sinapilla, sokerilla ja sitruunamehulla ja sekoita aineet keskenään.
resepti_me_img

Savustettu kuha ja voikastike resepti


1. Leikkaa kuhafileet annospaloiksi. Mausta fileitä suolaliemessä 10 minuuttia.
Huuhtele hyvin ja kuivaa. Savusta esim. savupistoolilla kolme kertaa noin 3 minuuttia tai nopeasti savustusastiassa.
2. Hiillosta kalat suolapedillä tai polta kaasupolttimella. Kiehauta valkoviini, kalaliemi ja katajanoksat. Kaada liemi kalafileen päälle ja anna kypsyä noin 10 minuuttia kelmun alla.
3. Hiillosta kevätsipulit kuivalla pannulla. Ruskista voi pannussa ja paista karhunlaukkalehdet nopeasti. Lämmitä hiillostetut kevätsipulit samalla. Mausta suolalla.
4. Pyree: Leikkaa sipulit [...]